Melkeimpä blägässä saatiin siirtyminen tehdä.

Tää on otettu vähän ennen Jurmoa.
Ei taaskaan ois paljon karttaa tarvinnut. Ei sillä, että osaisin väylän ulkoa, vaan että liikenne piisas.
90 % :sti purkkareita.
Joista puolet konevoimalla eteni.
Enkä yhtään ihmettele, että koneella jyskyttivät.
Vähän ennen tulevaa rantautumispaikkaa, pikkuluodolla oli hylkeitä, 4-5 sukelteli. Toisella puolella pikkusaaren rannalla 20-30 joutsenta. On täällä elämää ja me vieraslajeina häiritsemässä.


Suurennettu kuva, jonka otin veneestä aika kaukaa.
Paikka, johon kallioluotoja ja kivikoita kierrelle varovasti mentiin, on Björkö:stä etelä-lounaaseen 2-3 mailia, Jurmon pohjoipuolella.
Aivan mahtava saaren, Mossalandet, ja sen viereisen pikkusaaren välikkö.
Vettä neljästä viiteen metriin, joten voipi vaikka isommallakin purkkarilla kurvata paikkaan.

Ensin yritettii ankkuroitua saaren länsipuolelle, mutta onneksi ei voitu mataluuden vuoksi.
Kävin jalkaisin tutkailemassa paikkoja, ja niinpä ”löysin” tämän.


Jostain syystä plotteri ei näytä koneen käymättä aina syvyyttä, (temppuilee se syvyyslukema muutenkin), mutta oli 4.1 metriä perän alla vettä.
Pieni saarikierros ja upea paikka.

Käsittämätön tämä luonnon monimuotoisuus näissä piskuisissa saarissa/luodoilla.

Nyt oli sentään sammaleet märkiä, kun ollut sateista, mutta millä ihmeellä nää täällä selviää kuivana kautena?
Aamuisessa paikassa oli jo jonkin verran sinilevää ja näkyy hivenen täälläkin, mutta ei ihan noin paljon.
Onhan meillä nyt suihku uimatasolla. saa huuhdeltua levät ja suolavedet pois.
Madam kävi kaikesta huolimatta meressä.
Tätä kirjoittaessani, edelleen pivetön taivas ja tuulta 2-3 m/s lännen puolelta.

Jousenet noin kilometrin päässä naapurisaarien välissä.
Näitä on täällä sit ihan pikkasen.
