Pyysin Masin mukaan merelle, koska on tylsää mennä yksin ja kun oli luvattu hieno syyskuun päivä. Ja onhan tämä jo perinteiseksikin jo muodostunut meille käydä vähintään kerran kesässä saaressa.

Masi tuli hakemaan puolilta päivin ja suuntasimme kauppaan hakemaan pientä särvintä.

Masi ihmetteli tomaattien ja kurkkujen hintoja. Lähinnä niiden halpuutta. Länsiväylän toisella puolella olevassa Prismassa kun samaiset tuotteet paljon kalliimpia. Tomaatit jopa liki pari euroa per kilo? Outoa, että saman ketjun tuotteiden hinnat poikkeavat noin paljon.

Tuulen suunnasta johtuen, päätin kohteeksemme Gåsgrundin. Siellä on hyvä laituri ja kuten oletin, saatiin Sarza2 kylkiparkkiin. Oli peräti kaksi venettä entuudestaan satamassa. Toista en tuntenut, joka oli poijussa, mutta toisen tunsin. Kotilaituristamme Matin Fjord tutulla paikallaan, kylkikiinnityksellä, jonka perään me Sarza2 parkkeerattiin.

Kaikki tarpeellinen kassiin ja tulien tekoon. Onneksi täälläkin, kuten kaikissa Espoon hoitamissa ulkoilusaarissa, on kuivia koivuklapeja, joten ei ollut vaikeuksia valkeen tekemisessä.

Samalla kun odottelin tulien kehittymistä, pilkoin pataattia, selleriä, sipulia ja herkkusieniä, ladoin kaikki alumiinivuokaan ja suolan lisäksi kerma perään. Sitten koko loota tulille.

Sain katsojiksi koko touhulle kaksi Mattia. Onkohan niin, että ovat kuin kaksi kukkoa orrella, kun tuossa istuskelevat 😉 Mene ja tiedä 😉

Kun vuoka oli ollut puolisen tuntia hautumassa, laitoin tomaatin puolikkaat, ne halvalla ostetut, oliko 79 senttiä per kilo, tekeytymään yhden sienen kera. Tuo sieni ei vaan mahtunut lootaan, siksi joutui punaisten kaveriksi.

Kun nämä olivat vielä tovin olleet, lainasin keittokatoksen seinustalta halsterin ja broilerin rintapalat hiillokselle. Olisi veneessä omakin halsteri ollut, mutta enpä viitsinyt hakea, kun ”talon” puolesta kerran sellainen jo oli. Nämä broiskut ovat niitä valmiiksi pintamaustettuja, tällä kertaa katajanmarja-karpalomaustettuja.

Tuossa hiilloksessa ei kauan tarvitse tipujen palat olla, kun kypsäksi tulevat. Onneksi olin vähän ennen tuota tajunnut, että lautaset ja syömävälineet olivat unohtuneet veneeseen. Kipaisin hakemassa ja pöytä alkoi olla katettuna.

Hyvällä ruokahallulla nautimme luonnon helmassa tämän myöhäisen lounaan. Masi kehui ruokaa maukkaaksi, mutta minä olinkin tiennyt, miten se tehdään. Odotutetaan ruuan valmistumista ainakin tunti luvattua aikaa pidemmälle, jolloin pienet kivetkin maistuvat hyvälle 😉

Maisemat ihan kohtuulliset, jos malttoi pikkaisen kääntää päätään lapioidessaan ruokaa suuhunsa.

Tähän aikaa vuodesta tuntui, että luonto oli todella parhaimmilaan. Täällä on ilmeisesti satanut sopivasti, koska kuivuudesta ei ollut tietoakaan. Luoto suorastaan hehkui vihreyttä.

Kun porokahvit (armeijan pakissa tehty) ja kampaviinerit oli nautittu, pieni rupatteluhetki vietetty, eli annettu eväiden liikkua pikkaisen eteen päin kehossamme, lähdettii polkua pitkin kohti etelää.

Enpähän muista, olenko näitä keloja kuvannutkaan, mutta nytpä olen. Täytyyhän örkeillekin säästää puita. Ei olisi luonto muuten tarpeeksi monipuolinen.

Kun päästiin saaren lounaiskärkeen, kuulin matalaa mouruamista. Ensin luulin jonkun armeijan laivan lähenevän, mutta kun sellaista ei näkynyt ja ääni lähestyi, tajusin sen tulevankin taivaalta. Ennen kohteen näkemistä tunnistinkin äänen, joka ei voi tulla muusta kuin DC 3:sta.

Tämä yksilö on ainut lentokuntoinen Suomessa.

En tiennytkään, että näitä ilmojen kaunottaria oli valmistettu myös Neuvostoliitossa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Douglas_DC-3

Idän puolella saarta, joutsenet syömässä joukolla. Samoilla paikoilla näin syksyisin on hyvät siikapaikat. Eipä ole tullut vuosiin verkkoja uiteltuakaan, eikä taida nytkään tulla.

Kun veneelle päästiin, oli muutama joutsen veryttelemässä aivan aallonmurtajan vieressä.

Aika outoa toimintaa, mutta toisaalta, venytelläänhän mekin koipiamme.

Oli tuolla merellä muitakin liikkellä kuin joutsenia.

Upea ketsi pelkällä genualla lipui uljaana väylällä. Tuossa kyydissä kuulee ajatuksensa, kun ei ole mitään, mikä meteliä aiheuttaa. Paitsi ehkä pieni purjeiden läpätys välillä.

Samoilla suunnilla pari laivaakin oli menossa, mutta meren kaartumisen johdosta, ei näkynyt kuin osa ylärakenteista. Kaukana taisivat mennä kun koko runko hävinnyt mereen.

Saimme nauttia lämpöisestä syysillasta täysin rinnoin. Takaisin koukattiin Kaapparin kautta ja olihan siellä kolme venettä poijuihin kiinnitettynä. Härrössä oli yksi purkkari.

Tuolta koukattiin vielä Soukan edustalle ennen kotisatamaan menoa.

Niin oli yksi meriretki tehty. Kiitos Masille ruuista.

Seuraavaan kertaan.