Jälleen uusi ”valloitus”, Lanskeri.

Piti jättää edellinen saari, kun alkoi olla jo ”häiriöksi”asti ihmisiä. 🙂

Eilen illalla kävi neljä miestä kalassa, varmaankin lähimmillään 4-5 sadan metrin päässä ja tänä aamuna parinskunta kävelyllä saaressa ja menivät ihan veneemme keulan editse, sadan metrin päästä. 😉

Matkalla nähtiin kauempaa kaksi purkkaria, joista se toinen jopa purjeet ylhäällän. Olikohan tämä menossa Haapasaareen? kun ohi tästä lopulta meni.

Nytkin aateltiin, että ei varmaan ketään, niin eikös tullut yksi busteri päiväseltään käymään.

Eikö missään saa olla rauhassa 😉

Tehtiin pieni tutustuminen, mutta ainakin tämä eteläpuoli saaresta aika haastava maastoltaan, joten ei ihan sinne rantaan asti menty.

Josko sitten alkuillasta kävisi tuolla pohjoispäässä.

Me kiinityttiin ihan eri paikkaan, mitä kartassa näytetään ja jossa on kallioon renkaitakin laitettu. Siellä on syvä, hyvä ranta, vaikka purkkareille, mutta jälleen kerran, Sarzan keula liian matala tai sitten me ei vaan uskalleta mennä jyrkkää kalliota kiipeämään. Molemmat.

Tässä kohdin oli tuommoinen rako, jossa ei kiviä, johon keulamme tyrkättiin. Ontässäkin muutama tanko ja yksi ruosteinen rengas kalliossa.

Siispä ollut tämäkin paikka jo aikojen alusta rantautumispaikka.

Monipuolinen maasto ja kasvillisuus.

Madan oli nähnyt jopa jonkun ruskean nelijalkaisen viipottavan meidän rantautuessa, ehkäpä kettu?

Kyllähän tuolla ryteiköissä voi asustella örkki jos toinenkin, täysin meidän silmiemme ulottumattomissa.

Myrskyt eivät tunne sääliä näillä ulkosaariston rannoilla.

Sitkeästi tuokin mänty siinä kasvaa, vaikka suurin osa juurista ilmakylpyjä ottaa.

Lähdettiin kuitenkin saaren keskiosaan tutustumaan. Samalla nähtiin paremmin itärannan kiinnityskohdat ja tulipaikka sekä opastaulu.

Saaren länsipuolella oleva niemeke on rauhoitettu.

Lisäksi lahden pohjukassa on kallioon lenkkejä laitettu.

Länsiranna renkaat. Länsirannan syvyydestä ei ole tietoa, koska tuo siitepöly esti näkyvyyden pohjaan ja sen muotoon.

Itärannan renkaat ja syvä ranta isommillekin veneille.

Keittopaikka savustuspönttöineen ja ruokailuryhmäkin löytyy. Nämä siis itäpuolella saarta.

Meriharakkaperhe.

Sitten oli tämmöisiä kukkia, joita kumpikaan meistä ei tunnistanut. Ilmeisesti Ruohokanukka, yleinen saaristossa ja jopa Norjan vuonojen rannoilla. Tekee punaisen marjan, joka on mitättömän makuinen, ilmeisesti kuitenkin eläimille karuilla saarilla tärkeäkin?

Veneemme molemmin puolin tällainen ”riuttamainen” penger.

Ja sitten lyhyt esittelyvideo.

Seuraavaan seikkailuun.