
Alkoi ketuttamaan tuon kartturin tuolin kääntäminen, kun siinä olevat jalat olivat painavat ja koko hökötyksen nostaminen ruokapöytään päin otti ristiselkään tosi ikävästi.
Kuvassa olevat uudet jalat ja niiden ohjeet sain Matilta, Naantalista. Hänellä on samanlainen vene, joten suurin pirtein ohjeet toimi myös meidän veneeseen.
Eivät ihan, mutta melkein.
Rosteriputket kävin ostamassa Stahlilta, Juvan teollisuusalueelta.
Heillä on parempaa laatua, eli seinämävahvuus 2 mm kun muilla 1.5 mm. Tätä vahvempaa käyttävät kuulemma laatuveneen tekijät Suomessa, kuten Targa, Sargo jne.
Sitten putket mukaan ja Kirkkonummelle Esan luokse piirustukset mukana. Olin pikkaisen muokannut niitä, joten ei kun hommiin.

Ensimmäinen haaste oli saada putki taipumaan oikeasta kohdin, 165 asteeseen ja toinen 155 asteeseen. Laatikko, jonka kylkeen nuo ruuvataan, ei ole ihan saman oloinen joka puolelta, ja penkin selkänojakin on vähän vinksin vonksin.
Lisäksi 45 asteen kulmien leikkaaminen asetti ”pienen” haasteen, mutta Esa osaa.

Jotta kulmat olisivat edes osittain suorassa kulmassa, käytettiin apuna rautatankoa poratussa reijissä. Noista reijistä tuo tulee sitten kiinni veneeseen.

Ilman tuollaista pylväsporakonetta olisi melkeinpä mahdotonta saada pyöreään haponkestävään putkeen reikää. Kun tuoki meinasi viedä aina pikkaisen vasemmalle.

Putken pätkistä saatiin kääntyvään poikkiputkeen pyörivä sarana.
Rosterin hitsaus vaatii ihan omat laitteet ja tietysti vielä taidon.


Kun hitsaukset oli tehty, piti saumat vielä viimeistellä hiomalla ylimääräiset pois.
Kovaa kamaa tuo hitsaussauma.

Valmis ”häkkyrä” autoon ja rantaan kiilloittamaan.
Kiiloituksen aloitin 120 Mirkan laikalla, sitten 320, 500 ja 800. Tämän jälkeen vesihiontaa 1000 ja lopuksi vielä kiilloitustahnalla, joka myös sisältää suoja-aineen.

Hiontapaikka ei ollut paras mahdollinen, mutta toimiva kuitenkin.

Boschin epäkeskohiomakone on oiva laite tuohonkin tarkoitulseen.
Mutta tahnaan tarvitsin Keijon apua. Häneltä sain lainaksi verkkovirtaporakoneen ja siihen kiiloitukseen tarkoitetun harjan.
Tahna oli todella tehokas, kun pohjatyöt oli hyvin tehty.

Kiiloitettu jalkahäkkyrä veneeseen ja asennusta tekemään.
Ensin jääkaappi piti vetää pois paikaltaan, että sai nuo kaksi kiinnityspulttia paikoilleen.

Ylempään pulttiin mutterin alle ei mahtunutkaan isoa aluslevyä, joten tyydyin sinne mahtuvaan pieneen, huonosti sekin mahtui. Olisko pikkaisen tarkemmin voinut mitata etukäteen?

Hyvin vörkkii uuden jalat, mutta lopullisen ”tuomionhan” saan aikanaan Madamelta.
Nyt olisikin rarkoitus huomenna lähteä itään päin pikkureissulle, ehkäpä Kotkassakin käytäisiin, kun viime suvena ei sinne tuulten takia päästy.
Ai niin, kuvia muistakin parannuksista.

Meinas mennä puhki, kun hioin.

Tuo penkki oli melkeimpä harmaa.musta, mutta hyvä tuli hionnan ja öljyämisen jälkeen.
Viikolla tulee sitten saaripäivityksiä, joten pysy kanavalla ……