Aamulla melojat , jotka eilen olivat toiseen suuntaan menneet, palasivat ohitsemme.

Kysyin luvan julkaisemiseen ja sain sen, kunhan mainitsen HUMAK.

En tiedä, missä kaukaa olivat yöpyneet, mutta matkanteossa kanootit ovat mainioita. Kaurapuuroa tietty menee reilusti, mutta ei tule aaltoja eikä meteliä, jos ei pientä puheen sorinaa välillä lasketa. Ai niin, eihän se ole meteliä. Se on sorinaa.

Me päätettiin myös vaihtaa maisemaa.

Nyt oli keli sen verran tyyntynyt, että ulkomerelle, melkein, päätettiin mennä.

Jussaari eli Jussarö.

Tullessamme oli todellakin tilaa reilusti.

Saaren historia sekä majakka ansaitsisivat ihan oman juttunsa, mutta jätän sen tiedon hakemisen jokaiselle itselleen. Tämä linkki auttaa asiassa aika paljon: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jussaari

Laituriin tulo sujui mallikkaasti, mutta kun piti lähteä maksua suorittamaan, lähestyvä sade muutti lähdön myöhemmäksi.

Tällä kertaa vedentuloa ei kestänyt kuin puolisen tuntia, ja siihen pieni odotusaika kallioiden kuivahtamiseen.

Tuossa laiturin päässä on pieni pätkä kalliota, joten varovaisuuteen on aihetta.

Vesi on täällä ulkomeren tuntumassa todella kirkasta, eikä sinilevästä, ainakaan silmämääräisesti, ole tietoakaan.

Maksoimme yhden yön, 25.- €, sisältäen sähkön. Saunasta saimme maksaa extraa 30.- €, mutta se on silloin vain meille. täällä vesi ilmeisesti puhdistetaan merivedestä, joten ymmärrettävästi sauna ei kuulu normaaliin satamamaksuun. Eikä täällä laitureillakaan ole letkuja, joista saisi vettä ottaa.

Kahvilassa on uusi yrittäjä. Hän kertoi olleensa viime kesänä palkoillisena ja nyt sitten otti tarjotun mahdollisuuden vastaan ja ryhtyi yrittäjäksi. Hyvä niin.

Oikein miellyttävä, iloinen ja palvelualtis nainen.

Madam osti pari kirjaa, joita sitten takaisin veneelle läksimme kiikuttamaan.

Samalla teimme sotasuunnitelman. Koska ruoka on tänään helppo, nakkeja ja salaattia, ei siis aikaa vievää, niin lenkkarit jalkaan ja saareen tutustumista. Olimme edellisellä visiitillä, joskus 4-5 vuotta takaperin kiertäneet luontopolun, joten nyt tyydyttiin pääsääntöisesti tiellä tallaamaan. Eikä tuonne märkään metsään muutenkaan mieli tehnyt mennä.

Kahvilan jälkeen tulee tien oikealla puolella vanhoja asuintaloja, joita nykyisin on käytetty sekä puolustusvoimien että poliisin kaupunkisodan harjoituskohteina.

Kyllähän poliisikin, varsinkin Karhuryhmä, tarvisee harjoitusta, miten tunkeudutaan kerrostaloon, tai sen yksittäiseen asuntoon.

Noiden talojen läheisyydessä oli puiden myrkytystä käynnissä. Täällä on kuulemma joku haitallinen puulaji, oliko haapa-tai leppä -joku?, joka pitää hävittää, ettei pääse leviämään muualle saaristossa.

Ruotsissa on kuulemma hevosia kuollut, kun niiden lehtiä ovat syöneet.

Peurat eivät ole niin nirsoja, kuulemma.

Vanhan rikastamon kohdalta käännyimme itärantaan jossa pikkukiveä riittää. Ilmeisesti ajettu näille kallioisille rannoille ja ollut kaivostoiminnasta tullutta sivutuotetta. Oikeestaan riesaa silloiselle toiminnalle. Linkistä lisätietoa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Jussar%C3%B6n_kaivos

Tähän kohtaan rantaa pääsee idästä päin tuulemaan ja sen mukana tuomia aaltoja, jotka sitten muokanneet kerrostumia, kuin maa olisi noussut. Onhan se tietysti noussutkin, sadassa vuodessa jopa puoli metriä.

Kirkasta on vesi idän puolellakin. Voi kun olisi vielä muuallakin saaristossa yhtä kirkkaat vedet.

Tänne ylemmäs ei aallot ole tietenkään päässeet nousemaan, mutta onko sitten sadevesi ruostuttanut malmipitoisen kallion.

Tätä silppua on ajettu aika isolle alueelle tänne itäpuolelle saarta.

Mutta oli täällä vielä jäänyt puhtaitakin kallioita.

Ja puhtaita luotoja saaren itäpolella.

Niitäkin on useita. Kauniita kaikki tyyni.

Oli ihmiset keksineet kivimurskalle käyttöäkin.

Noista sormenpään kokoisista pikkukivistä kirjoitelleet nimiään tai mitä lie sileälle kallio-osuudelle.

Tämä kohta on lähellä Iron Beachiä. Luit aivan oikein. Paikallisessa kartassa lukee näin.

Luontopolku on merkitty kierrettäväksi myötäpäivään, jolloin tämä osuus on noin puolessa välissä ja tuo karannut verkkomerkki nyt Iron Beachin päättymisen merkkinä.

Me tulimme ikään kuin väärään suuntaan, joten meille alkoi Beach.

Tuolta kallioilta huomattiin kaukana, todella kaukana, jotakin.

Kun kamerasta zoomaa kaikki ulos, sai jonkinlaiset kuvat. Ensin optista zoomia 600mm ja sitten vielä 600 mm digitaalista. Ei nyt kauhean tarkkoja enää ole, mutta kuvia kuitenkin.

Aika jännästi meren kaartuminen hävittää isosta laivastakin osan. Eihän tämä matka kuitenkaan tuonne ole kuin korkeintaan parikymmentä kilometriä.

Tuolta Beachiltä käännyttiin luontopolulta pois, niin nähtiin meille entuudestaan tuntematon kasvi.

Kyltissä kerrottiin sen olevan peräti harvinainen.

Meriotakilokki.

Muutamissa paikoissa Ahvenanmaalla ja ja rannikolla. Ilmeisesti Jussarö on pohjoisin paikka, missä tätä kasvia tavataan.

Eipä mennyt tämäkään saarikierros hukkaan.

Ja koska saari on entinen ja ilmeisesti osin vieläkin puolustusvoimien käytössä, niin pitäähän täällä tutka olla.

Se on laitettu vanhan kaivostornin huipulle, niin säästytty uuden ”jalustan” rakentamiselta.

Onhan näistä meille siviileillekin hyötyä, oletan.

Jos jotain pahaa sattuu, pystyvät paikallistamaan ongelmiin joutuneen paremmin, kun on kunnon seurantalaitteet.

Tuolta sitten tultiinkin veneelle suoraan ja syömään.

Polun varrella, laiturin läheisyydessä, on vanha leppä, joka on saanut peitokseen sammalta.

Ei tarvitse talvella palella. Taitaa vaan lahottaa pahasti puuta?

Viiden aikoihin mentiin saunomaan.

Olikin löylyjen puolesta yksi saaristomme parhaista löylyistä, mitä olen saanut. Mahtuu helposti kolmen parhaan joukkoon.

Harvian iso avokiuas näkyi olevan.

Niin pehmeät hönkäykset että. Silti tarvittaessa sai oiken kipakatkin. Uimaan emme uskaltautuneet, kun laituria ei ollut. Oli kylläkin laatoista tehty mereen menevä luiska, mutta oli sen verran limainen, ettei hirvitty liukastumisen pelossa sinne mennä.

Pitkin alkuiltaa tuli useampikin purjevene sekä yksi moottorivene.

Tuuli oli yllätävänkin navakkaa, vaikka olin ollut katsovinani, että ei pitänyt olla. Eipä tullut tarkistettua aamulla ennen lähtöä. Nyt sitten aallot tulevat pikkuisen ikävästi suoraan veneemme kylkeen. Onneksi tuo poikittain oleva laituri ”suodattaa” pahimmat.

Kun aurinko alkoi laskemistaan tehdä, kaivoin Sonyn esiin ja muutama oli ihan pakko ottaa.

Tuo lokki tuli oikeesti vahingossa kuvaan mukaan, kun melkeinpä sarjana otin kuvia.

Katsotaan sitten huomenna, mitä se tuokaan tullessaan.