Olimme monasti keskustelleet Vietnamiin matkustamisesta, mutta se vain tuntui jäävän siihen.

Mutta sitten jokin loksahti. Päätettiin lähteä katsomaan, mikä on Vietnam. Varsinkin, kun turismi ei ihan ole vielä pilannut sitä, kokonaan.

27.2.2019 lähti suora lento Saigoniin, kuten vietnamilaiset edelleen itse sitä kutsuvat. Virallisestihan se on Ho Tsi Minh.

Finnair on ainut yhtiö, joka Suomesta suorilta lentää tuonne.

Muutenkin kun lento kestää 10,5 tuntia, ei haluttu siihen vielä vaihtoa ottaa, vaikka olisikin saattanut satasen säästää.

Näissä nykyisissä koneissa, ainakin pitkän linjan, on jokaisella oma näyttö, josta voi valita elokuvia, musiikkia, pelejä ja mitä kaikkee muuta.

Aika meni todellakin kuin siivillä, kun katseli melkeinpä kaikkea, mitä tuo härveli tarjosikaan.

Kone oli melkein täysi ja eri matkustajissa oli kansallisuuksia aika paljon, jos ulkuodosta voi jotain päätellä.

Euroopan kautta ilmeisesti suosittu reitti.

Olimme aamupäivällä Saigonin kentällä, jossa laukut nostettiin pika pikaa hihnalta pois. Siinä sitten etsittiin omiamme.

Thaimaan lennollahan se myöhästyi aika paljon.

Kentällä olikin aika helppo läytää ”kotimaan” terminaali, vain kivenheiton päässä, kävellen viitisen minuuttia, josta ostettiin jatkolentoon liput Hue-nimiseen kaupunkiin. En uskaltanut Suomesta tilata ennakkoon noita lippuja, kun ei koskaan tiedä, onko kone ajallaan.

Saimme seuraavalle lennolle liput, joten pieni odottelu, vajaa pari tuntia. Siinä odotellessa tavattiin muutama suomalainen, jotka olivat tulleet Qatarin kautta. Ensi kerralla kuulemma hekin lentävät mieluimmin suoralla lennolla. Kaikkineen odotuksineen olivat nyt tehneet matkaa 17 tuntia. Ja Qatarin kentällä nautitut virvokkeet veivät sen säästetyn rahan.

Valuutta vaihdoin vasta kentällä, joka sekin oli viisas temppu. Nämä suomalaiset kotimaan kurssillaan saivat paljon vähemmän dongeja kuin me.

Vietnam Airlinesin kone oli parhaat päivänsä nähnyt, mutta hyvin tuntui lentävän.

Ja miksikö Hue’niin?

Hue oli Vietnamin pääkaupunki aina vuoteen 1945, jolloin keisari Bảo Đại luopui vallasta ja kommunistihallitus siirsi pääkaupungin Hanoihin.

Vietnamin sodan aikana kaupunki sijaitsi Etelä-Vietnamin puolella, lähellä Pohjois-Vietnamin rajaa, mistä syystä se kärsi merkittäviä vaurioita etenkin vuoden 1968 Tết-hyökkäyksen aikaisen Huến taistelun ja verilöylyn aikana.

Lisäksi lähistöllä muutakin kiinostavaa kulttuurihistoriaa.

Hue Imperial City (The Citadel), Royal Tombs, Thai Hoa Palace, The Mieu Temple,

Tomb of Minh Mang2, vain muutamia mainitakseni.

Näistä sitten matkan edetessä lisää, miten me nuo koimme.

Olin varannut meille jo ennen lähtöä hotellin aivan keskustasta, jolloin kävelymatkan päässä olisi mahdollisimman paljon nähtävää.

Huong Giang Hotel Resort & Spa

Tämä hotellin on rakennettu 1900-luvun alussa, joka huokuu edelleen sitä klassisuutta, niin huonekaluissa kuin ravintoloiden saleissa ja huoneissaan.

Ei tuttanut pettymystä, vaikka ehkäpä ei enää nykymittapuun mukaan olekaan neljän tähden hotelli.

Kaikkialla siistiä ja henkilökunta ystävällistä.

Melkein tunsi itsensäkin jonkin sortin aristokraatiksi viettäessämme aikaa tuolla.

Voisi kuvitella, kuinka ranskalaiset ja englantilaiset liikemiehet rouvineen upeissa asuissaan käytävillä kulkeneet.

Tämä on ollut varsinainen nähtävyys valmistuessaan.

Tuohon aikaan vain hallitsijoilla oli vastaavia hienouksia.

Aikamoinen kolossiumhan tämän on, niinkuin paikallisittain. Meidän huone sijaitsee lisärakennuksessa, siivessä, joka on tehty jälkeen päin, mutta koska, en tiedä.

Tämän siipirakennuksen alakerrassa on noita spa-palveluita, joita mekin käytimme.

Kävimme lähistöllä syömässä ja tietenkin ihmettelimme ruuan halpaa hintaa.

Kolmen ruokalajin syöpöttely vain n 10 €.

Tämä oli kuitenkin ravintola, eikä katukeittiö.

Olimmehan lukeneet maan halpuudesta, mutta yllätti kuitenkin.

Loppuilta menikin retonkien levittelyyn ja lepäilyyn, matkaväsymys piti saada nukkuttua pois.