Säätieteilijät lupailivat sateen loppuvan meidän ehtiessä isolle kirkolle, joten tuulta ja pientä sadetta uhmaten päätimme lähteä tutustumaan tämän vuoden taiteilijoiden töihin.

Perinteisesti Tuomiokirkosta tämä valoshow alkaa, joka nyt oli saanut pienen pieniä yksityiskohtia täynnä olevan muuttuvan valaistuksen. SunWind teoksesta vastasi Teresa Mar.

Paljon oli saatu mahtumaan ”tavaraa” valoihin. Täytyy vaan ihmetellä tuota taitoa leikitekkä valolla.

Senaatin torille päin kävellessämme meidät ohitti parikin sinisillä vilkuilaan ja kauhella mölyllään ajavaa ajoneuvoa, väistellen ratikoita Aleksilla.

Tuonne sitten parkkeerasivat torin itäreunalle, tehden oman sinisen sävyisen valoilmiönsä. Emme menneet kyselemään kuka vastasi tuosta ”teoksesta”, koska sitä ei ennakkotiedoissa ollut mitään mainintaa. No, se on sitä kaupungin ”tilannetaidetta”.

Minä sen sijaan saisin opetella paremmin taltioimaan tätä kaikkea ja hyödyntämään kamerani valotusominaisuuksia, ettei esim ylivalotu, kuten tuo torikuva, joka nyt ei näytä sinne päinkään, miltä kuuluisi näyttää.

Mukaamme sain houkuteltua jo meriäkin kanssani seilanneen Masin.

Kuvassa jonotamme kohteeseen nro 2, joka on Topelian sisäpihalle tehty ”The Bridge”-luomus.

Melkoisen muusiikin siivittämänä punasävyinen teos sitten piirtyi talojen seinille. Aika hieno toteutus. Vaikka mielestäni ei lähellekkään edellisvuosien upeita ”liikkuvia” seiniä. Vaan mikäs minä arvostelemaan, mutta sanompa kuitenkin oman mielipiteeni.

Laitan tuonne loppuu yhden esimerkin vuodelta 2018.

Sitten olikin vuorossa aika erikonen ”käytävä”, The Colour of Space.

Tänne sit jonotettii myös, mutta onneksi jonotusaika ei ollut pitkä, kuten ei aikaisempikaan jonotus. Radiossa kerrotiin, että viikon lopulla oli joutunut yli tunninkin kököttelemään vuoroaansa. Nyt tuommoinen aika olisi tuntunut varsin ikävältä, koska sade ei loppunutkaan, vaan pientä tihutusta tuli koko ajan, vaikka välillä näyttäytyi kuukin pilvien lomasta.

Ovelalta tuntui mennä riippuvien köysien ”sisään”, tietämättä mitä eteen tulee, koska nähnyt ei oikeestaan mitään muuta, kuin nuo köydet. Edes metrin päässä olevaa ihmistä ei eroittanut. Tämä oli hyvä.

Hämeentien ylitys olikin tässä ihmismassassa aikas vaativaa. Jouduimme jäämään ratikkakiskojen kohdalle, kun vaihtuikin punaiset eteemme. Tällä kertaa valot olivat liikennelaitoksen asentamat, joten niitä oli pakko noudattaa. Eikä ollut kiertomahdollisuutta, kuten noissa kahdessa aikaisemmassa kohteessa oli ollut. Onneksi ei tullut ratikkaa, koska en tahtunut oikein pysyä korokkeella, joka oli meille jalankulkijoille tehty. Olisi voinut selkääni hipaista ohi ajaessaan. Mikähän rysis täällä oli viikon lopulla ollutkaan.

Päästiin kuin päästiinkiin turvallisesti Kaisaniemen puistoon, jonne oli rakennettu isompana kuin edellisinä vuosina, Lyhtypuisto.

Nurmikkoalueille oli tehty väliaikaiset ”sillat” tai kulkureitit jonkinlaisista levyistä. Olisin ollut melkoista liejua tällaisilla keleillä kun tuhansia ihmisä tarpoo märässä mullassa.

Nämäkin kuvat olisi pitänyt ottaa kännykällä. Tuo Sony taitaa olla mulle liian hieno vekotin

; – )

Empähän muistanutkaan, että täällä on vielä olemassa jo harvinaiseksi käynyt, upea vanha lippakioski. Näitähän oli ennen vanhaa joka nurkassa ainakin täällä Stadissa. Mieleeni tuli nuoruudesta, että oli Lahdenkin torin kupeessa tällainen. Kulttuuriperintöä. Toivottavasti sen verran kauppa käy, että olemssaolonsa mahdollistaa.

Large Fire Tornado´sta en ottanut kuvaa, koska mielestäni ei ollut sen arvoinen. Hiekkakenttä tässä kohdin oli melkoista lätäköiden kiertelyö.

Jere Suontaustan loihtima Peilipöllö oli upea luomus. Tästä olin jostain nähnyt ennakkoon jo joitakin kuvia.

Toiset osaa.

Tokoinranna venelaiturille oli Meri Ekola rakentanut pienen tekstin pätkän. Teiksen nimi muodostuu kahdesta ensimmäisestä sanasta, joten siitäpä vaan tavaamaan. Meni hetki, ennen kuin ymmärsin, mitä sanoja tuossa on. Hyvä idea.

Katso mitä Macpiste suosittelee!

Taustalla Kaupungin teatterin sinisävyisesti valaistu ”pihanpuolen” julkisivua.

Katja Tukiaisen Do-gooders oli teos, jota ilmeisesti pystyi ”muokkaamaan” läppimällä valotaulua. Oliskohan ollut kosketusnäytöistä koottu teos??

Täällä alkoi jo olla tilaakin enempi. Ilmeisesti tihkusade, lätäköiden kiertely ja yltyvä tuuli olivat saaneet vain ”innokkaimmat”, kuten me, katsomaan nämä pari viimeistä kohdetta.

Olisi tämä kohde pitänyt videoida, niin olisi nähnyt auringon kierron rakennuksen seinässä. Nyt ottamani kuvat eivät ole julkaisukelpoisia. Harmi.

Hakaniemen Tokoinrannalta ottamani kuva ei päästä todellisuutta oikeuksiin.

Kaiken kaikkiaan, on hienoa, että kaupunki järjestää tällaisen hienon tapahtuman ja vieläpä ilmaiseksi kierrettäväksi. Siksipä mekin pyrimme parhaamme mukaan hyödyntämään tämän kaltaiset tapahtumat.

Ja lupaamani video vuodelta 2018.