Säätiedotus lupailee ensi yöksi sen verran kovempaa itätuulta, että päätettiin lähteä hippalivohkaan Bylandetista. Aallon korkeudeksi ennustetaan liki kahta metriä…..

Porkkalan perukoilla on Stora Halsö, joka kuuluu Inkooseen, vaikka saattais luulla sen kuuluvan Kirkkonummeen.

Tulimme tänne länsipuolelle, kun sataman puoli oli täynnä. Siellähän on hyvä laituri ja poijut. Ja sauna.

Nyt jää sauna väliin, nyyh,,,,

Tällä puolen saarta ei ole hirveä ruuhka. Yksi vene lähti ja yksi tuli lisää tuon linjataulun kohdille.

Vaikka plotteri näyttää 1.9 metrin syväyttä, johtuu se siitä, että ollaan melkein kylki kiinni tuossa kalliossa.

Jos tuohon kallioon kohtisuoraan tulee, on vettä yli 3 metriä kolmen metrin päässä.

Pikainen tutustuminen lähiympäristöön ja sitten alkoikin ruuan teko.

Nythän on kulohälytystila, joten jälleen kerran tuli todettua, kuinka mainoi ja hyvä tämä meidän grilli onkaan.

Jos vähänkin on hajulla eri raaka-aineiden kypsyysajat, ruuan teko on kuin lasten leikkiä tällaisella vehkeellä.

Vastakkaisessa saaressa oli nuorisoa, jotka huvittelivat vesijetillä ja lautailuakin harrastivat.

Muutama kuva tapahtumista,

Kova oli harjoitus ja kyl se sit alkoi sujumaan.

Joku voisi ajatella, että onpa kurjaa kun tulevat tuohon ajelemaan melkein eteen, mutta he olivat täällä ennen meitä ja täytyyhän nuorten saada ”leikkiä”, toisilla on vaan vähän isommat ja paremmat lelut.

Pienen huilin jälkeen pidempi lenkki saaren eteläkärkeen.

Täällä olosuhteet sen verran rajut, että kelottuneita puita on useampiakin.

Tuolta etelän ja lounaan puolelta kun syksyllä puhaltaa, niin neulasten lisäksi ovat oksatkin kovilla.

Ja osa puista ei osaa päättää, mihin päin lähtis.

Useisti ihmetellyt, mihin noiden juuret menee, eli mistä vesi, kun kuivaa kautta voi kestää pitkäänkin.

Hyvin näkyy entiset ranta/vesirajat kivien/soran kerrostumina kaukana nykyisestä vesirajasta.

Piti ottaa kuva noista veneistä, mutta vahingossa tuli lintujakin. Noita mustia täällä riittää. Paskovat saaret kuoliaaksi. Muistan kun ensimmäisen kerran näin merimetson joskus 15 vuotta takaperin täällä Porkkalassa, oli ihmetys suuri. Nyt alkaa ihmetys muuttua inhoksi.

Eroosio tekee rajua duunia. Särkee vahvaa kalliota mennen tullen, kunhan ei hätäile.

Melkein auton kokoinen lohkare on napsahtanut paikoiltaan. Paukahdus ollut varmaankin aikamoinen.

Mutta osaa se luonto olla kärsivällinenkin. Pikkuhiljaa hioo kive ”posken”sileäksi.

Lähistön vene kävi tuomassa meille nuotiomakkaroita. Olimme heidän kanssaan jutelleet palatessamme saarikierrokselta. Ilmeisesti olimme samalla aaltopituudella, kun noin höveleitä olivat. Eipähän tarvitse iltapalaa tehdä.

Kauemmaksi tuli Targa parkkiin. Oli tuossa saarten ”väylän” keskellä pari tuntia, ennen kuin siirti veneensä lähemmäs rantaa. Taisivat käydä kumiveneellä tutkailemassa, mihin uskaltavat Targansa laittaa. Sinällään, hyvä että ovat varovaisia, mutta olisi tuon voinut vähän lähemmäksi alun alkaen laittaa. Pailalliset kun käyttävät tätä oikaisuväylänään koko ajan.

Kuvia plärätessä täältä, hoksasin tuollaiset ”kasvot” harmaassa kalliossa.

Ja tietty, illan näpsy.

Huomiseen.