13.8. Lähemmäs Nauvoa

Eilen jäi kirkolla käymättä ja kumpainenkaan ei muistanut siellä käyneensä.

No, kun lähelle päästiin, olimmehan täällä ollessa edellisellä kerralla kävelleet. Niin oli tutun näköistä.

Wikistä: Seilin saaren nykyinen puukirkko rakennettiin vuonna 1733 vanhan, Turusta siirretyn, kirkon paikalle. Sen rakennusmestariksi mainitaan kirkossa olevassa perustamistaulussa merimaskulainen Kaarle Jaakonpoika. Kirkon rakentamistyöt aloitettiin 1. kesäkuuta 1733 ja ne valmistuivat 23. elokuuta 1733. Kirkko vihittiin käyttöön kolme päivää myöhemmin. Kirkon sisustus on pelkistetty; kaikki pinnat saarnastuolia lukuun ottamatta ovat käsittelemätöntä hirttä.

kirkolle johtava tienäkymä
kellot

Tämä tarina ei tarkoita kirkkoviiniä 😉

Tarinan mukaan yksi suomen kielen monista humalatilaa tarkoittavista sanoista on peräisin ajalta, jolloin leprasairaalan potilaat valmistivat saarella alkoholia. Kerrotaan, että alkoholia olisi myyty ohimeneville laivoille saaren laiturilta ja kun Turkuun matkalla olleet merimiehet olivat nauttineet liikaa Seilistä ostamaansa pontikkaa, sanottiin heidän olevan täydessä seilissä.[4]

kirkko ja hautuumaa

Sivistävän patikkaretken jälkeen irroittelimme käydet ja ajeltiin hissukseen aika lähellä olevalle Ekholm saarelle.

Tämä partiolaisten merkitty luonnonsatama, joten pitihän se tulla katsastamaan. Yllätävänkin syvää aika lähelläkin rantaa. Niemen toisella puolella näytti olevan kaksi metriä vettä, kun vähän pyörittiin sielläkin.

Suojainen, kohtuu syvärantainen, mutta vain muutamia hyviä rantautumispaikkoja. Paikkaa kutsutaan myös Tulluddeniksi. Liekö joskus tullia tultu pakoon, koskapa piiloon pääsee hyvin väylältä?

niemenkärjessä vettä yllättävänkin paljon, ei ole pohjoiseen veneen keula

Kivet ja puut tarjoavat hyviä kiinnitymispaikkoja, joten kalliokiiloille ei täällä ole käyttöä.

löytyi rantautumispaikka

Joku on itselleen ja tuolilleen tehnyt pressusta suojan ja jättänyt sen sitten tänne. Tämän fokusta en kyllä hahmota, mutta eipä kai tarvikaan.

tuoli ja pressu

Tämän kapean niemen toisella puolen on aika jyrkät kalliot sekä näköalat.

toisel puolel jyrkkä kallio, mut matalaa oli, vain 2.1 metriä vettä

Vanhan hirsitalon kappale ja siinä kaksi todella pitkää sepän tekemää naulaa. Tuo hirren pätkä on viisi tuumaa kanttiinsa, joten naulat jotakuinkin 15 tuumasia. En ole tuollaisia ennen nähnyt, joten eipä tämäkään päivä hukkaan mennyt.

nauloilla pituutta, kun ovat 5 tuumaisen parrun läpi

Jossain vaiheessa ilmestyi muutama kanootti tuolta niemen takaa. Eivät jääneet tänne, vaan jatkoivat matkaansa.

kanootit

Illallemmalla tuli vielä purkkari niemen toiselle puolelle. Jäi siihen redille.

redillä purkkari

Eipä muuta erityisempää kerrottavaa tästä paikasta.

Seuraavaan kertaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.