Hanojen asennuksen jälkeen tein pienen koeajon ja otin muutaman kuvankin, mitenkä uudet A6 potkurit toimii.

Vaikuttaa toimivan paremmin, kuin ne J5:set, jotka viime kaudella oli alla.
Näin tyhjällä veneellä hyökkää plaaniin tosi kevyesti, ilman trimmien käyttöäkin.

Yleensä matkanopeutena tai oikeammin kierroksina pidän tuota 3600 rpm, koska silloin tuntuu, että venekin menee kuin ”sukkasillaan” eli reilusti liu’ussa eikä perä ”laahaa”.

Huippukierroksetkin on kohillaan. Sitten kun tankit ovat täysiä ja muutakin kamaa vene ”turvoksissa”, ei varmaankaan jaksa ihan noin paljoa kiertää.
Ois tämä varmaan kelannut lisääkin tuota nopeutta, mutta en raaskinut vanhan rouvan motooria rääkätä enempää. Olen tähänkin ihan tyytyväinen.
Nyt parin koeajon jälkeen, voin olla enempi kuin tyytyväinen tuohon ”peruutuskameraan”.
Oikeesti näkee yllättävänkin pitkälle tuonne taakse.
Net ovat säärohveetat luvanneet alkuviikolle lämpenevää keliä, joten saattaapi olla, että saatte ensimmäisen saariraportin.
Tässä sitten harjoitelma 360-kameralla otetuista klipeistä ja yrityksestä editoida jotakin valmista. Ei ole muuten ihan helppo juttu lainkaan, näin amatöörille.