Edellisen viikonlopun tuuli aika reippaasti, joten päätettiin lähteä vasta nyt keskiviikkona.

Sitä ennen piti tehdä pari juttua.

Pesettää pohja ja vaihtaa pykälää isommat potkurit.

Olin sopinut rannassa olevan yrittäjän kanssa tästä manööveristä.

Hänellä on hyvä kalusto sitä varten. Hoituu sekä nosto että pesu.

Olikin pohja tosi limainen, ei kuitenkaan näkkejä, mitä nyt peräpeilissä vähäisesti, mutta eivät haitanneet ajoa hidastavasti. Sen sijaan tämä lima, se hidastaa.

Tämä hoidettiin puolilta päivin, jonka jälkeen kotiin ja autoon tavarat.

Sitten suuntasimme Omppuun lounaalle ja kauppaan.

Kauniissa, joskin pikkuisen hussakkaisessa syyspäivässä huristelimme kohti Bylandetia.

Nyt kulki Sarza iloisesti.

23 solmua kierrosten ollessa karvan alle 3400.

Edellisillä, J5:lla samoilla kierroksilla meni nihkeästi 20 solmua. Siis ennen pohjan likaantumistakin.

Nyt siis alla A6:set, joilla ajanut yhden kesän. Olivat mukana veneessä varapotkureina. Todennäköisesti ensikesänä näillä ajellaan.

Meidän vakio lahdukka oli tällä kertaa tyhjä, joten siihen parkkeerattiin, vai pitääkö sanoa, ankkuroiduttiin.

Nuo poijut ovat meille ”väärässä” paikassa. Varsinkin näin syksyisin, kalliot ovat todella liukkaita.

Kun Sarza saatiin kiinnitettyä, lähdettiin saarikierrokselle. Vaikka olen kiertänytkin tämän kymmeniä kertoja, aina tulee joku uusi eteen.Tällä kertaa se on tuo tuulen kaato.

Aika kova puuska on pitänyt olla, kun moisen mättään puineen on nurin saanut.

Turpeikko on kolmisenkymmentä senttiä paksu, joten onhan silläkin jonkin verran painoa.

Eikä nuo männyt niin hirveän korkeita ole, että olis luullut pystyssä pysyneen.

Luonto on voimissaan välillä arvaamaton.

Saaren itäpuolella oli iso parvi lintuja, jotka säntäsi pakosalle saman tien kun meidät havaitsivat. Luulivat varmaan meitä pyssymiehiksi, mutta erehtyivät.

Saaren toisella puolen oli maassa jo pientä ruskaa havaittavissa. Vielä ei ihan puissa ole väriloistoa, mutta maassa on. Hieno väritys kuitenkin.

Illalla ei sitten tapahtunutkaan kummempia. Meinasin lähteä tähtiä kuvaamaan, mutta jäi meinaamiseksi. Iltakaste oli laskeutunut kalliolle, joka näytti todella liukkaalta. Itsesuojeluvaisto toimi, joten en päässyt edes veneestä pois.

Ja veneestä tähtien kuvaaminen ei onnistu. Mainingit heiluttavat sen verran jopa Sarzaa, että taitaisi tulla pelkkiä viivoja kuviin.

Mantereen päällä oli pilviä, mutta merellä ei.

Nukuttiin kuin pienet porsaat kymmenen tuntia ja kun kurkkasin ulos, aamu oli mitä hienoin.

Lähes plägä, mitä nyt ulompana merellä näkyi pientä tuulenvirettä.

Kun käänsin katseeni kalliolle, huomasin jätesäkkejä siellä.

Ihmettelin kovasti, kun mitään ei oltu kumpakaan kuultu.

Eikä mennytkään kuin hetki, kun vene tuli paikalle ja noukki säkit kyytiinsä.

Tuossa säkkien edessä näkyy tummempi osio kalliosta, joka on liukas kuin luistinrata.

Pari sanaa vaihdoin kaverin kanssa.

Ja tietysti kehuin Espoon palveluita näissä saarikohteissa, joihin hän yhtyi.

Kun vene oli hävinnyt, päästiin aamupalalle.

Odoteltiin vähän yli tunti, ennen kuin uskallettiin lähteä liikenteeseen. Aurinko oli silloin kuivattanut kosteuden pois kallioilta.

Siispä lenkille.

Ulkomeren puolella vanhat mainingit saivat rantaan tullessaan pieniä taittuvia aaltoja aikaiseksi. Ei vaan ikinä kyllästy näiden katsomiseen. Ei ole kahta samanlaista. Ehkäpä siinä se syy?

Näitä kallioita olen ensi kertaa kävellyt 1973 juhannuksena. Eivät ole muuttuneet toisin kuin minä.

Merihanhia näkyi välillä enemmikin. Tässä sai pariskunnasta aika hyvän otoksen.

Tänä kesänähän vasta ensimmäisen kerran lajiin pääsin tutustumaan, taisi olla Kökarissa.

Joutsenia on täällä saaristossa kiitettävän paljon. Eivät häiritse meitä ihmisiä, jos ei mennä näitä häiritsemään.

Vaikka syksy saapuu kovaa vauhtia saaristoonkin, puolukka ei kaiketi kalenteria omista. Ja näillä yksilöillä on tainnut sisäinen kalenteri olla pahasti väärässä ”asennossa”, kun nyt vasta kukkivat. Tai minä en ainakaan muista nähneeni syyskuun loppulla aikaisemmin moisia kukkia.

Nälkähän reippailessa tulee, joten kokki hommiin. Näin upeassa syysilmassahan tämä operaatio pitää tietenkin tehdä ulkosalla, varsinkin kun saaressa on kuivia klapeja.

Helpolla kun haluaa päästä, niin valitsin tälle päivälle valmiiksi maustetut broiskun rintapalat.

Nämä jyväbroiskut ovat mielestäni ylivoimaisen parhaat niin maultaan kuin mureudeltaan.

Siihen kun vielä lisäkkeeksi juustolla täytetyt herkkusienet ja foilioperunat, niin vot….

Maisemassa ja ilmoissa ei valittamista.

Siinäpä se päivä sitten melkein menikin.

Eipä muuta kuin huomiseen.