Tämän ensimmäisen päivän ohjelmaan valittiin vain kiertelyä lähistöllä.

Muutamia kulttuurihistoriallisesti tarkeitä paikkoja, jotka kävelyetäisyydellä olivat, lähdettiin kartoittamaan.

Ison puiston läpi kun mentiin, en malttanut olla ottamatta kuvaan Joulutähdistä.

Tiedä häntä, kutsuvatko paikalliset tätä Joulutähdeksi?

Yllätävän rauhallista puiston ympäristössä oli. Tietty työpäivä, joten paikalliset täyttämässä velvollisuuksiaan, ja turistit ehkäpä lähestyvät paikkaa eri puolelta kuin me.

Olimme siis tulleet ihan vika puolelta kirkkoon, joten ei ihmekään, että hiljaista oli. Alkoi pikkaisen epäilyttämään nuo pressut, ja etupuolelle kun päästiin, totuus tuli esiin.

Oli remontti päällä, joten jäipähän näkemättä.

Siispä ei saatu tietää, oliko kellon soittajakaan edes paikalla ,,,,,,

Sen sijaan viereisessä, pääpostissa, päästiin käymään.

Ilmeisesti ollut sodan melskeessä keskeinen paikka.

Näistä punaisista lennätinkopeista uutisiaan välittävät journalistit jonottivat vuorojaan. Tieto piti saada kulkemaan ja eikös Vietnamin sota ollutkin ensimmäinen tv-sota. Se tuotiin tavallisten ihmisten olohuoneisiin.

Olihan tämä vaikkutavan oloinen rakennus.

Täällä sen sijaan riitti turisteja, mutta ei onneksemme kuitenkaan ihan liikaa, mahtui sentään kävelemään.

Ja ihailemaan niin historiaa, kuin myytävää krääsää.

Olihan setä Ho Chi Minh’kin tietysti päässyt arvoonsa sopivalle paikalle.

Kävimme myöskin The Independence Palace edessä, mutta sielläkin oli korjaukset menossa, joten ei nyt mennyt ihan putkeen tämä meidän päivä.

Sinällään, hyvä että korjailevat. Jää tuleville sukupolvillekin nähtävää. Eiköhän tämäkin ollut aika ratkaisevassa asemassa jossain vaiheessa. Neuvotteluja käytiin kovastikin. Mikä oli sitten lopputulos, noh…..

Joelle päin matkatessa, aateltiin mennä vilkaisemaan oopperataloa. Ei päästy sinnekään sisään. Oli kiinni.

Illalla pääsisi kuulemma maksamalla näytökseen liput.

Jäimme moista tarjousta empimään.

Siispä matka jatkui joelle päin ja tietysti isolle aukiolle.

Käsittääkseni taustalla oleva hallintorakennus, People’s Committee Building , on ranskalisten rakentama joskun 1800-luvun loppupuolella. Edelleen hallintokäytössä.

Välillä piti huiliakin, ennen kuin torille vaihteeksi mentiin.

Näin päiväs aikaan enimmäkseen turisteja, illalla sitten paikallisetkin viihtyvät näissä paikoissa.

Ennen kuin ilta alkoi hämärtymään, mentii oikeesti huilimaan hotellille.

Hotellimme edessä kadulla paikalliset odottivat päivällisensä valmistumista.

Ilmeisesti täälläkään kaikilla ei ole keittiötä, vaan tulevat sitten kadulle grillailemaan.

Vain me turistit ihmettelimme moista, mutta näille se on päivittäistä.

Ehkäpä tässä on yksi syy, miksi he eivät tee tuota omalla kujallaan.

Niin kuin meillä kotonamme, emme tykkää, jos joku parvekkeella grillaa.

Isolla kadulla käryt sekoittuvat paremmin ohikulkevan liikenteen savuihin.

Ja onhan tuollaisella kapealla kujalla tulipalon vaarakin suurempi?

Sitä minä en tiedä, kuinka helposti tuollainen puu sitten kärähtää!

Huilin jälkeen lähdettiin ruokapaikkaa etsiskelemään. Tuntuisi helpolta, mutta jos ei ihan tavallista halua, joutuu vähän näkemään vaivaakin.

Netin ihmeellinen maailma suositteli meille tällä kertaa BBQ-ravintolaa. Maut on haettu amerikoista, olisiko jäänne sota-ajoilta? Varmaankin jekkisotilaat halusivat syödä kotimaisella tavalla tehtyä ruokaa. Meille vaihtelua vietnamilaiseen keittiöön.

Ja todellakin, ihan mättöruokaa. Yli puolet jo syötynä, oli vieläkin jäljellä vaikka kuinka paljon. Eihän tällaiset ”vanhukset” enää niin paljon tarvitse, joten jäi aika paljon syömättä.

Kaikki nimensä mukaisesti grillattiin, hiilellä. Maku oli maukasta, mausteena grillikastikkeet, joilla grillattavat valellaan. Vähän turhan tuhtia näin illalla ja kun lämpöä vieläkin riittää. Eihän täällä lämpötila yöksikään mihinkään laske.

Ei nyt ihan halpaakaan mutta ei kallistakaan, ottaen huomioon, ettemme jaksaneet ihan kaikkea edes syödä.

Aikuisten nuorten paikkahan tämmöinen on. Olimme ainuat ”ikinuoret” paikalla.

Huomiselle sitten sotahistoriaa, niin päätimme.