27-28.-7. Maarianhamina

Heräsin aaltojen vienoon liplatukseen, jotka idän puoleinen tuuli oli saanut aikaan. Illalla viereemme tullut purkkari oli lähtenyt, joten sen tuoma ”suoja” oli siis poissa.

Eipä jääty nenää kaivelemaan vaan ankkuri ylös ja menoks ja kohteena Maarianhamina.

Degerbyyn kohdalla, kun katseli taloja, niin jotenkin raha haisi. Isoja, hienoja taloja. Tässähän on ympärillä jonkin verran kalankasvatusta, mutta kyllä nämä talot on tehty ennen kuin tiedettiin kirjolohesta mitään. Taitavat olla lohilla, silakoilla ja hylkeillä maksettu?

Degerbyn taloja

Kiva oli taas melkein tyvenessä ajella. Liikenne lisääntyi, mitä lähemmäs Maarianhaminaa päästiin.

tilaa on vaikka kuinka

Muutama maili ennen itäsatamaa sai oikein pujotella ja välillä hiljentää nopeuttakin, varsinkin vastaan tulevien isojen Targojen aaltojen vuoksi.

Onneksi ei vielä tuuli ollut voimistunut, kun tulimme satamaan, koska tämä itätuuli tekee haastelliseksi ajamisen näitten tolppien väliin. Nyt se meni jotakuinkin hyvin.

Tilaa on jo tähän aikaan kesästä vaikka kuinka paljon.

Eipä edellisellä viikolla kuulemma olisi ollutkaan.

Otettiin suorilta kolme yöpymistä, koska lapset ja lasten lapset tulevat huomenna tänne ja ovat pari yötä. Eivät toki majoitu Sarzassa, vaan ovat vuokranneet majoituksen camping-alueelta, jonne täältä satamasta ei ole kuin parin kilometrin matka.

talo keskellä monttua

Kävelykadun varrella on pientä remonttia.

Tämä on siinä Varuboden viereinen tontti, eli kävelykadun pohjoispäässä.

Ja kuten yleensä kesällä, kävelykadulla porukkaa kuin pipoa. Illalla kadun eteläpäässä on puistikossa musiikkiesityksiä, kuten yleensäkin täällä kesäisin on.

Varsinainen Rock-festivaali jatkuu vielä heinäkuun loppuun. Tänään olisi Blind Channel, meidän euroviisubändi, mutta taidetaan jättää väliin. Siks toisekseen, kuulu ainakin bassot ja rummut ihan hyvin tänne veneeseenkin 😉

Nikolai Sittkoff

Olen varmaan jo aikaisemminkin tämän lisännyt blogiini, mutta tässä uusinta.

Wiki :

Nikolai Sittkoff (18281887[1]) oli Maarianhaminan ensimmäinen laivanvarustaja. Hän muutti vuonna 1865 Ahvenanmaalle ja vaikutti olennaisesti ahvenanmaalaisen merenkulun kehittymiseen. Hänen omistamansa parkkilaiva S/S Mariehamn purjehti ensimmäisenä ahvenanmaalaisena laivana maailman ympäri.

Siis silloin kun miehet olivat rautaa ja laivat puuta.

28.7. keskiviikko

vähänkö tummaa

Aamuyöstä alkoi sade. Heräsin jossain vaiheessa siihen, mutta onneksi nukahdin uudelleen.

Ja ennusteet ovat melkeinpä koko päiväksi tällaiset.

ain sataa

Me odottelimme kiltisti veneessä, että Viikkarin laiva toisi Sarin perheineen ja Rikun sekä Karkin tänne.

Laivamatka oli kuulemma mennyt varsin hyvin, vaikka olivatkin joutuneet jo kukon laulun aikaan lähtemään Tampereelta, että ehtivät aamulaivaan Turkuun.

Kun näin oli tapahtunut ja olivat majoittuneet mökkiinsä, tulivat lopulta Sarzalle hakemaan meitä.

Pikkasen vielä tihutti, kun läksimme kohti valitsemaani ravintolaa.

Mikko puuttuu, kun kuvan otti
erittäin vahva suositus, jos Maarianhaminaan tulette

Valinta oli osunut ravintola Dino´siin.

Olemme Madamen kanssa jo monena vuonna käyneet täällä syömässä ja aina on hyvää ollut.

Eikä tarvinnut nytkään pettyä. Niin alkuruuat kuin pääruuatkin olivat erittäin maukkaita.

Lisäksi lapsille oli pelejä, etteivät kerenneet kyllästyä, vaikka me aikuiset pitkän kaavan mukaan söimmekin.

Kävin Veikan ja Saanan kanssa biljardiakin pelaamassa.

koko porukka kasassa

Saana halusi jossain vaiheessa letittää Karkin tukan ja sehän onnistui kuin vanhalta tekijältä konsanaan.

tarkkaa puhaa tuo tukan laittaminen

Koko tämän jutun idea oli viettää pikkuisen etukäteen mun 70-vuotis synttäreitä. En tällä kertaa halunnut mitään isoja kekkereitä, vaan vain läheisimpieni kanssa. Valitettavasti vanhin poikani teki muuttoa juuri samaan aikaan, joten ei ollut mukana.

Veikan piiros papalle

Olin unohtanut sanoa, ettei mitään lahjoja saa tuoda, joten vähän yllättivät minut.

Saanan piirros

Nämä ovat niin hellyyttäviä.

Näitä tutkittiin sitten Madamen kanssa veneessä illemmalla.

Madamen kortti
Lasten lahja

Eikä tässä vielä kaikki.

Mikon vanhemmat, Heiskaset, olivat laittaneet Mikon mukaan lahjan, joka oli todella upea lahjakori.

Heiskasten lahja

korin sisältö

Sen sisältö oli jotakin.

Hyvillä mielin sai mennä nukkumaan.

naakoilla sanomista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.