Viikonlopulla pyörähdettiin Helsingissä ja yövyttiin pohjoisrannassa, HMVK:n laiturissa. Oli Merihenkiset ry:n tapaaminen. Viime vuonna ei kerettykään vastaavaan tapahtumaan.

Takaisintullessa ajettiin Klippanin editse, jossa tuli 70-luvulla syötyä rapu jos toinenkin kossun kera 😉

Tuo kuuluisa ravintola oli kesäaikaan oikea menomesta. Oli sen verran myöhään auki, että kerkes jopa töistä, siis klo 01:00 jälkeen vielä tuonne bailaamaan.

Nyt kuitenkin olemme Espoon edustalla, Gåsgrundissa. Oli yksi purkkari, joka ilmeisesti tyhjä, sekä yksi pikkuinen avovene, joka lähti hyvissä ajoin pois.

Sää on pilvinen ja aika tuulinenkin. Kävimme ensin katsomassa Kaparenin rannassa, mutta sinne tämä tuuli kävi aika ikävästi ja siksi päädyimme tänne. Tähän tuuli ei käy, mutta täällä on meren ”vellominen” pieni ongelma. Vene keinuu oikeestaan hivenen koko ajan, mutta toki siihenkin tottuu.

Jousenet ei hirveesti meistä välittäneet, olimmehan aika kaukana heistä.

Pitihän se tietenkin saari kiertää, joka onkin täällä aika helppo rasti.

Hyvät polut tai puhtaat kalliot tekevät kävelemisen helpoksi.

Kieloniityt alkavat olla jo kuihtumassa pois.

Tämä ei suinkaan ole ainut paikka, missä näitä on.

Vahinko, ettei kesällä käyty näitä ihailemassa, mutta nähtiinhän me muuallakin kieloja.

Osa kukkien lehdistä alkaa taltioida lehtivihreää tulevaa kevättä silmällä pitäen.

Itärannan puolella meri heittänyt rakkolevää kalliolle aika moisen kasan. Jos olisi lämmin kesäpäivä, tuoksu olisi melkoinen.

Näitä linnun luita oli paikka paikoin, eli luonto on armoton. Todennäköisesti merikotka saanut ateriakseen merimetson. Ehkäpä kiviä ei ole siihen ruokailun päätteeksi kotka laittanut?

On tainnut jotkut muutkin eläimet saada aterian, kun ovat sitten luut noin tarkoin putsanneet.

En varmaan koskaan kyllästy ihailemasta näitä eri kivilajien väriloistoa täällä saaristossa.

Kuviot voivat olla mitä mielikuvituksellisimpia.

Näin syksyllä kun ei ole enää paljon liikennettä, täällä viihtyy.

Näkee vielä muutamia vesilintuja ja jopa muutamia pikkulintujakin pyörii metsikössä.

Muuten ei kuule kuin aaltojen vaimeaa kuminaa rantakiviin tai kallioon.

Ei ole enää lokit rääkymässä.

Yksi vene tuli jo pimeyden laskeuduttua saarelle tähän meidän viereemme, kylkikiinnitykseen aallonmurtajaan.

Mekin olemme siinä olleet, mutta nyt ajattelin, että ei tempoile niin pahasti, kun ollaan poijussa.

Nuo mereltä tulevat aallot kun tuppaavat taipumaan tänne aika hyvin, vaikka tuulensuunta onkin suoraan saaren vastakkaiselta puolelta, eli lounaasta.

Yöllä kahden kieppeillä heräsin musiikin jumputukseen. Naapuriveneen miehistö tuli nuotiolta ja pani popit soimaan sekä käynnisteli konettaan silloin tällöin sekä ”kaasutteli” eli varmaankin akkujaan lataili. Tuon koneen käytön vielä ymmärrän, mutta poppikone olisi voinut olla ”pikkaisen” hiljemmalla. Eipähän tämmöistä olekaan koko kesänä ollut yhdessäkään luonnonsatamassa. Isoissa kylläkin käynyt, mutta sielläpä voikin olla 50-100 venettä. Täällä meitä ei ollut kuin kolme, ja sitten yhden piti metelöinti hoitaa.

Taitaapi vettä virrata Vantaanjoessa paljon, että uudelleen Gåsgrundiin tullaan.

Seuraavaan kertaan.