26.7. vene karkaa

Aloitetaan nyt vaikka joutsenen jalan lepuutuksella.

Sitten ei loppuaamusta mennytkään lepuutuksen merkeissä.

Aamutarpeitani varten hyppäsi maihin ja samalla terkistin kalliokiilat ja yhtä jopa pikkaisen hakkasin syvemmälle, kun vähän heilui.

Tarkistusella oli syynsä.

Tuuli oli aika voimakasta suoraan veneemme kylkeen ja vaikka aaltoa ei ollut, on Sarza2:ssa kuitenkin aika paljon tuota kylkipintaa, johon tuuli voi voimiaan koitella.

Kiipesin kalliota vähän pidemmälle ja kas. Kun käännyin, näin kuinka molemmat kalliokiilat irtosivat yhtäaikaa tuulenpuuskan repäisyn vaikutuksesta.

Ja minäkö juuri olin ne tarkistanut!

Tuossa vaiheessa vene ei ollut vielä kerennyt pitkälle kääntyä, joten juoksin rantaan, mutta ei ollut mitään mahdollisuutta enää tavoittaa kiinnitysköisiä kuivin jaloin. Sekunnin kerkesin ajatella mennä perään verkkarit jalassa, mutta samalla tajusin, että en pystyssä pysyisi liukkaalla kallion pohjalla, joka vietti syvemmälle, enkä viitsinyt vaatteitani kastella. Jälkeen päin aateltuna, olisi pitänyt.

Siispä jäin vain odottamaan ja katsomaan, pitääkö ankkuri, kun tuuli on kääntänyt venettä tarpeeksi. Piti se. Nyt vene oli noin kolmen kymmenen metrin päässä minusta, perä kohti tuulta ja minä kalliolla saaressa. Hetken pohdin erilaisia vaihtoehtoja, jotka kaikki olivat huonoja, mielestäni.

pikkasen oli vaikeeta mennä kylmään mereen
  • Pyytää Madam laittamaan kone käyntin ja yrittää hilata keula rantaan, nostamatta ankkuria. En uskaltanut edes oikein ajatella niita eri katastrofeja, joita tuosta voisi seurata.
  • Pyytää Madamea vaihtamaan painava uistin virveliin, heittämään sitten se maihin ja minä vetäisin keulan maihin. Nykyiset ”siimat” kyllä saattaisivat jopa tuon kestääkin, mutta että Madam löytäisi ne uistimet, valitsisi sieltä oikean ja vielä osaisi heittää sillä avokelavirvelillä.
  • Uida veneella ja hoitaa homma jollain konevoimilla itse.

Tässä vaiheessa Madamkin tuli katsastamaan, että missäs se ukko viipyy. Eikä edes heti hoksannut, että eihän vene ole edes kiinni rannassa.

Tällä veneellä nyt kuudetta kesää liikutaan ja tämä on nyt sitten toinen kerta, kun kalliokiilat pettävät. Rantautumisia on kuitenkin aika monta per kesä. Eli oisko yksi viidestä kymmenestä? kun kiiloilla kiinnitykset vain lasketaan.

Siispä ei auttanut muuta, kuin riisua vaatteet ja mennä uimaan. Oli sitten eka kerta tänä suvena.

minkä kilpauimarin maailma on minussa menettänytkään ; – )

Ylläri oli kuitenkin se, että se kylmä vesi ei tuntunutkaan niin kylmältä, kun tiesi, että pakko on uida veneelle.

Mutta …..

Sitten tuli hirvittävä suonenveto oikeaan pohkeeseen.

Kuin puukon olisi joku työntänyt lihakseen.

Väkisin, ajettelematta koko juttua, jatkoin vain.

Mutta sitten tuli jopa mieleen kertomus, kuinka mummoni veli oli vastaavanlaisessa tilanteessa hukkunut aivan sisariensa silmien eteen, kun olivat lampaita vieneet saareen.

Viimeiset metrit hirveessä tuskassa väkisin jatkoin ja voi sitä helpotuksen tunnetta, kun käteni portaisiin sain kiinni.

En ensin meinannut päästä edes ylös, koska oikea jalka ei oikein ollut yhteistyöhaluinen. Madam vaan toisti, että seiso sen jalan päällä. Muutama sekunnti siinä meni ja sitten pääsin ylös.

Pieni kuivattelu, vaatteet päälle ja sitten hommiin.

Köydet/liinat takaisin kennelle, kiilat irti ja selittää Madamelle, mitä hänen pitää tehdä, kun saan keulan takaisin rantaan. Pitihän vaatteet ja silmäläsit hakea pois. Vaatteista väliä, mutta ne lasit maksaa viisisataa euroa. Vai mitähän kotivakuutus sanoisi, jos kertoisin, kuin ne saareen hävisivät

; – )

En uskaltanut uidessa pitää niitä silmilläni.

Sitten kelasin ankkurin ylös ja koneella käänsin veneen, joka sekin matalassa, kapeassa suntissa ei ole helppo juttu. Pudotin suurin piitein samoille kohdin uudelleen ankkurin ja keula maihin.

tuttu saari

Vaatteet veneeseen ja saaren vaihtoon.

Ei ajettu pitkälle, vaan oikeestaan saaren toiselle puolelle, muutaman sadan metrin päähän saareen, jossa ollaan kerran aikaisemminkin oltu.

Tässä on hyvä, syvä ranta ja nyt saa puihin kiinni liinoilla. Eipähän lähde irti, tai sitten kaatuu puut.

taustalla venekerhon satama

Tässä nyt sitten majaillaan seuraava yö, jos pois ei tulla ajamaan.

Muutama otos saaren keskiosasta.

Mänty taipuu moneksi

.

koivun haaroitusta

Jos ei ihmeitä tänään enää, joita toden totta mielestäni riittikin, niin

Huomiseen,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.