Tuuli oli todella navakka ja puuskainen. Aamupäivä oli pilvinen, joten laitoin vähäksi aikaa agregaatin töihin.

Läksimme saarikierrokselle.

Nämä talot ja pihat ovat todella siistit ja hyvin hoidetut.

Pro Patrian muistomerkki, kaikkien miinanraivauksessa kuolleiden muistolle.

Ilmeisesti lentopommeja kerätty ja laitettu koristeeksi.

Paikka paikoin varastot aika lähellä toisiaan. Hyvästä tonttimaasta on täälläkin pulaa.

Oli ihan pakko ottaa tästä söpöstä talosta kuva.

Merivartioasemalta kun nousee Pookia kohden, on matkalla entinen tykkiasema. Näitä on saarella aika monta.

Mutta ennen Pookia on Puikkarikuuri.

Seuratoiminta Haapasaaressa aloitettiin vuonna 1900 perustamalla Haapasaaren Nuorisoseura. Vuodesta 1906 saaren naiset harrastivat vireätä marttatoimintaa n. 60 vuoden ajan, ommellen mm. omalle seurakunnalleen uudet kirkkotekstiilit, jotka ovat tänäkin päivänä käytössä. Haapasaariseura perustettiin vuonna 1971. Seuran toiminta on ollut aktiivista jäsenmäärän kohotessa parhaimmillaan n. 600:n. Talkoohenki oli kunniassaan kun saaren takarannalle vuonna 1977 valmistui seurantalo, PUIKKARIKUURI. Kuurilla on tanssittu kesälauantaisin, vietetty juhannusjuhlia ja Puikkaripäiviä, sekä saarelaisten omia Syysiltamia.
Jo perinteiseksi muodostuneita Puikkaripäiviä vietetään aina heinäkuun kolmantena viikonloppuna. Lauantain kohokohtia ovat soutu- ja jullituskilpailut, sekä lavatanssit. Sunnuntaina Puikkaripäivien päätteeksi syödään koulun pihalla kuumaa lohisoppaa. Puikkarikuuri sai myös todistaa historiallisen valonjuhlan 30.09.1994, kun Haapasaareen saatiin kauan kaivattu sähkö. Kuurilta nousemme saaren korkeimmalle kalliolle, jossa sijaitsee Haapasaaren tunnusmerkki Puokki.

Pooki. Valitettavasti sisälle ei pääse. Eikä oikeastaan Pookista suoraan merelle päinkään, koska on puolustusvoimien aluetta.

Haapasaaressa alkoi luotsitoiminta 1600-luvulla ja tullaus 1700-luvun alussa. Luotsaus oli saaren asukkaiden pääelinkeino kalastuksen ja hylkeenpyynnin rinnalla. 1723 saaren korkeimmalle kohdalle tehtiin kivikummeli, 1727 rakennettiin ensimmäinen tunnusmajakka eli pooki, joka toimi luotsivartiotornina.

Kirkko ulkoapäin.

Viimekäynnilla vuonna 2023 tuossa autonrenkaassa oli kaksi poikasta. Nyt näköjään vain yksi.

Alkuillasta läksin vielä saaren itäpuolelle kävelemään.

Entinen koulu/kirjasto, joka nyt museona sekä mahdollisuus majoittua.

Pihapiirissä on pitkä aittarakennus. Ovat nyt uusineet ovien eteen ”sillan”. Ilmeisesti toimivat kesäisin jopa majoituskäytössä, mutta en ole ihan varma.

Koulun takaa lähtee polku, joka erkaneen muutamaan uuteen. Valitettavasti vain etelään päin menevillä on kaikissa private-kyltti. Ymmärrän hyvin käytännön, koska muuten me turistit kävelisimme suoraan heidän pihoihin.

Keskellä saarta on männyllä melkoinen vuosikasvu. Ovat liki kolmekymmentä senttisiä.

Kotkasta päin oli tulossa kaukana purjevene. Sen verran puuskainen ja navakka tuuli vielä alkuillasta, että oli vain yksi purje ylhäällä.

Kohti etelän puolesta niemenkärkeä mennessä on laituri poikineen. Yksi näkyi olevan ”vähän” huonossa kunnossa.

Päivällä jossain vaiheessa huomasin, kun vesi oli noussut parikymmentä senttiä.

Meinasi mustakurkku-uikun pesä peittyä veteen. Luulin emon jo hylkäävän sen, mutta tulihan se takaisin hautomaan.

Illemmalla kun tuuli tyyntyi, laski vesi takaisin pesää ajatellen turvalliselle tasolle.

Laiturin viereen on köydellä kiinnitetty pommi. Ei pääse karkaamaan.

Tällä kertaa lokki päästi todella lähelle, kun kävelin takaisin veneelle.

Ilta tyyntyi aika paljon ja kääntyi lännen puolelle.

Seuraavaan kertaan.