Kauppareissu, veneen huoltohommat, eli vettä ja dieseliä tankkeihin ja septi tyhjäksi, niin päästiin jälleen liikenteeseen.

Tänne tultiin.

Kotkassa on halpaa polttoainetta, joten otimme tankin täyteen.

Tällä tankkauksella pitäisi päästä sitten, toivottavasti, kotiin takaisin.

Niin, ja tankkihan ei ollut lähellekkään tyhjä, koska ei ollut edes punaisella alueella vielä.

Tällä kertaa suuntasimme Nuokkot-saariryhmään, jossa käytiin viime vuonnakin. Tosin, silloin oli niin sumuista ja märkää, ettei oikein päästy saareen tutustumaan. Nämä Nuokot ovat Haminasta etelään ja Kotkasta itään. Ajomatkaa Kotkasta kertyi melko tarkaan 10 mailia.

Keli tuli pilviseksi vasta puolessa välissä matkaa ja juuri kun ajettiin ”sisään” tänne, tuli jopa muutama vesipisarakin.

Onneksi ei mennyt kuin puolisen tuntia, niin aurinko näyttäytyi taas.

Tämähän kahden saaren välinen laguuni ja sissäntuloaukko on aika kapea, mutta kuitenkin syvä, siinä viiden metrin syväyttä näytti loppumatkasta anturit. Jopa tässä meidän paikalla on 3.5 metriä pohjan alla vettä.

Saksalaiset käyttivät tätä lahdukkaa sukellusveneiden tukikohtana 1940-luvulla. Onhan tämä paikka melko lähellä isoa naapuriamme, jonka kanssa oli pieniä erimielisyyksiä tuolloin.

Tänne on rakennettu uusi silta tuonne keittokatselle ja puuceelle, joten nyt ei tarvitse kostean heinikon läpi mennä. Ovat oikein kunnon anturit valaneet, joten ennakoitavissa pitkää ikää sillalle.

Keittokatoskin näytti olen uuden karhea. Hyvä että pitävät meistä veneilijöista huolta ja antavat meille tällaisia upeita mehdollisuuksia oleilla täällä saaristossa.

Lokki oli jahtaamassa pikkukaloja ja taisi saadakin yhden.

Tehtiin pikku tutustumiskävely saaren eteläkärkeen.

Mustikan varvit olivat melko korkeita, joten sitten kun ja jos on mitä kerätä, melkein seisaalteen saisi ne poimia. Täällä vaan ei näkynyt paljon raakileita olevan.

Sen sijaan kieloja oli sitten mustikoiden edestä.

Ja löytyy orvokkejakin oikein rinteen täydeltä.

Eikä tämä ollut ainut paikka, missä näitä kasvoi.

Päästiin kuitenkin sinne etelän kallioille ihailemaan tyyntä merta.

Muutama saari näkyy kaukaisuudessa ja jos maapallo ei olisi kaareva, Virokin näkyisi näin kirkkaalla ilmalla.

Liikeeen yllättävänkin hiljaista, vaikka aika lähellä Kotkaa ja Haminaa ollaan.

Alkukesää, vartoopa heinäkuuta, niin vilske voi olle melkoinen. Täällä kuitenkin veneitä asukaslukuun nähden mielestäni aika paljon.

Noissa männyn uusissa vuosikasvujen kärjissä oli minulle aikaisemmin outoja punertavia ulokkeita.

Eikä niitä näkynyt muualla kuin täällä ulkomeren puolella.

Kallioilla oli muutamassa kohdin eroosion aikaansaamia lohkeiluja.

Tässä tämmöinen risti.

Vähän tämän ristin jälkeen oli iso osa kalliota melkein irti, kumisi vaan jalkojen alla.

Vähän ennen illan matsia oli taivaalle ilmestynyt uudelleen pilviä.

Mantereella oli kuulemma sadellut aika-ajoin useastikin, sellaisia pikkukuuroja. Tänne eivät onneksi sadepilvet ylettyneet.

Matsi meni niinkuin meni ja me nukuttiin makoisat unet, ekä jääty märehtimään menetettyä kultaa, koska hoppee ei oo häppee.

7.6. aamu olikin puolille päivin asti suorastaan helteinen. 28 astetta näytti ulkomittarit, se on tämän kesän ennätys.

Mutta sitten alkoikin sadekuurot ja välillä se ei ollut edes kuuro, se oli jatkuvaa tunnin verran.

Ei päästy tutustumaan saaren pohjoisosia. Ehkäpä ensi kerralla sitten.

Tein myös jonkin asteisen videon, mutta nyt yhteydet ovat niin huonot, ettei sitä saa ladattua Youtubeen saati tähän blogiin.

Illalla sitten kirkastui.

Tiiratuli kalastelemaan ihan lähellemme.

Pieni koostevideo satama-alueesta.

Lähtiessä otin vielä saaren länsipuoleisista kallioista, sisääntuloväylältä.

Siellä oli paikoin kiinnityslenkkejä kalliossa. Kuva pohjoiseen päin.

Ja etelään päin.

Siispä seuraavaan kertaan.