Lupailivat aamupäiväksi vesisadetta, vaan ei kuulunut eikä näkynyt. Merellä ja vuorilla kylläkin pyöri tummat pilvet, mutta onneksemme pysyttelivät siellä.

Rohkenimme vähän ennen puoltapäivää lähteä kaupunkiin.

Kierreltiin putiikeissa ja välillä huilattiin puistonpenkillä.

Sitä kun malttaa välillä istuskella, jaksaa huomattavasti paremmin. Ja kivahan sitä on katsella ohi kulkevia ihmisiä.

Kahvilassa keskustassa saa vitosella kahvin, colan ja paikallisen leivonnaisen, joten edukasta on. Eikä tuo olutkaan kallista ole, ne jotka sitä juoda haluavat.

Pitihän se rannassa veneitä käydä katsomassa.

Kolumbuksen laivan replika, kuulemma yksi yhteen, on yllättävän pienikokoinen. Ajatellen, että rapakon toiselle puolelle on menty, ja muutama kymmenen ukkoa kyydissä. Ei ollut jääkaappeja tai muutakaan kylmäsäilytystilaa. On siinä kölvi tiukoilla ollut syöttäessään koko porukan. Tais keripukki olla aika yleinen tauti merimiehillä tuohon aikaan.

Paikallisessa satamassa ei näkynyt upeita jahteja, vaan ne on lännenpänä toisessa satamassa.

Melkeinpä kaikki kävelykadut ja jalkakäytävät on tätä pientä kiveä.

Kuulemma tuo valkoinen kivi on sateella tosi liukas.

Kaupungilla nähtiin aika erikoisia asukkaita, joita ei tunnistettu. Muistuttaa kyllä nokasta päätellen tuttuakin lajia, mutta väritys ja pyrstö olivat outoja. Oleilivat kaupungin halki menevän tulvaveden uomassa sukien sulkiaan. Huolto hommia siis.

Koostin hätäisesti videon

alla
1529-1540 rakennettu Funchalin ensimmäinen linnoitus.

Harmi, että oli nyt kiinni, mutta ehkäpä vielä keretään joku päivä katsastamaan sisätilat ja sen museo.

Illalla läheisen ravintolan ruuat olivat tämän reissun ylivoimaisesti huonoimmat. Se käynti alkoi jo niin kuin perse edellä puuhun meno. Valkoviini oli väärän väristä ja mun olut ei ollut holitonta. Vaihtoivat kylläkin kiltisti. Kaikki kolme tarjoilijaa olisivat voineet olla jo muutaman vuoden eläkkeellä, sekä ikänsä että ”ripeytensä” vuoksi. Vaan töissä olivat. Lisäksi Madamen soppa oli suolaista ja minun lampaan kyljykset läpikypsäksi grillattu. Onneksi alueella ei ravintolat lopu, joten eipä tarvise tähän ainakaan uudelleen tulla.

Tiistaina olikin vuorossa ylemmäs vuoristoon meno.

Pohdimme bussin ja vaijerihissin vaihtoehtoja ja kyllä gondoli veti pidemmän korren.

Ei näihin saamarin naamareihin totu. Täälläkin oli pakko käyttää, kuten kaikissa sisätiloissa.

Paikallisten taloja, joista oli muutamat, ei kovin moni kuitenkaan, hylätty ja katot romahtaneet.

Sattui hyvä päivä lähteä, kun täällä ylhäällä ei ollut mustia pilviä, kuten melkeinpä joka päivä on näkynyt.

Perillä oli todella upea puisto.
Monte Palace Madeira

Kyllä sai maalaispoika ja miks ei tyttökin haukkoa henkeään, kun täällä kierteli.

Oli tämä hieno paikka.

Jos olisi viherpeukalo, täällä olisi oikeesti ollut paratiisissa. Nytkin ihmetteli kasvien ja puiden monipuolisuutta, vaikkei niistä paljon ymmärräkään.

Päivä meni rattoisasti.

Onneksi älyttiin tuolla mäen alla kahvilan käynnin jälkeen, ottaa kyyti takaisin ylös.

Sähköavusteinen kulkupeli kiidätti alta aikayksikön meidät ylös jyrkkää mäkeä.

Saman tyyppiset vehkeet oli Thaimaassa Railey Beachillä.

Kun katsottiin matkalla muita ”yhtä nuoria” mäkeä nousemassa, kyllä sääliksi kävi.

Toki, maksoihan tuo matka vitosen, että jos sillain ajattelee, olisihan siinä säästänyt 😳😉

Itse vuorelta tulimme samalla vaijeriavusteisella vaunulla alas ihaillen paikalisen kaupungin talojen kattoja😁

Seuraavaan kertaan.