Yleensä, näin minulle on kerrottu, flunssan saa ehkäistyä ennakkoon, ehkä, monipuolisella ruokavaliolla, syömällä hedelmiä ja pitämällä hyvää yleiskuntoa yllä.

Jopa kuntoilu, ainakin ulkoilu, on sallittua karanteenilaisillakin, joten rantaan kävelemään.
Jotta jaksaisi kävellä, pitää aamutankkaus suorittaa.
Meillä Madam on erikoistunut näihin aamuntankkaustarpeisiimme.
Aika monipuolisesti vaihdellen hedelmiä ja kuituakin sisältäviä komboja, vain mielikuvitus on rajana.

Sivutuotteena tulee energiaa, toivottavasti, mikäli taloyhtiömme jätehuollosta menevä biojäte menee oikeaan osoitteeseen.

Hedelmät odottavat kiltisti, mitä muuta kulhoon tuleekaan.

Kasvimaan puutteen vuoksi, joutuu turvautumaan kaupan pakastevalikoimaan, josta nuo pinaattikuutiot ovat tiensä meille löytäneet.
Jos olisi keväällä ollut ahkera ja käynyt nokkosia keräämässä, ei olisi kaupasta tarvinnut vitamiinipommeja ostella. Laiskuudesta sakotetaan ja sakkohan tietää rahan menoa.

Sen sijaan nuo ruusuaroniamarjat kävin keräilemässä Tapiolasta. Silkkiniityn pohjoisreunassa niitä on syksyisin paljon, todella paljon, eikä kukaan kerää niitä talteen. Sanovat noiden olevan oikeita vitamiinipommeja.
Näistä en siis sakkoja saanut.

Sanovat viisaat, että kourallinen pähkinöitä päivässä olisi hyvien öljyjen hyvä lähde. Siksipä ne kuuluvatkin meillä joka-aamuiseen smoothiin.
Vaikka tulimmekin viidakon liepeiltä viime viikolla, en käynyt sieltä näitä etsimässä, ihan kaupasta ostin.

Yksi parhaista kuidun raaka-aineista, jota voi lisätä tähän, on kaura. Halpaakin kun vielä on. Siispä sitäkin saadaan ilman keittämistä tällaisessa muodossa.
Onhan olemassa kaiken maailman myslejä ja muita leseitä, mutta kun sisältävät rasvaa aika paljon. Kaurassa ei ole.

Jotta tämän saa sekaisin hyvin, vaatii se nestettä. Jugurtti on oiva tuote siihen.
Meillä tällä kertaa kaurapohjaista.

Me suosimme maustamattomia. Maustetuissa on sokeria aivan liikaa.

Tässä vaiheessa on vielä kivan näköistä.
Kone pitää olla tehokas, että pähkinätkin pilkkoontuu, leluilla ei tee mitään.

Olisin varmaankin itse ostanut sellaisen ”halpiksen”, mutta onneksi tyttäreni valisti, että vähintään tehoa pitää olla 6-700 wattia.
Tässä on 1000 w, joten keikki jauhaantuu taatusti.

Valmis tuote kippoihin ja ei kun ääntä kohden.
Usein tuonne laitetaan myöskin salaatinlehtiä, porkkanaa ja melkein mitä vaan, mitä kaapista löytyy.
Toivottavasti tästä innostut itsekin, jos et ole aikaisemmin tällaisia tehnyt.
Karanteeniterveisin.
Kippari
Moi, näyttää tosi terveelliseltä. Meilläkin kuntoilua aika tosissaan harrastava tytär tekee näitä lähes päivittäin ja tulee juotuo, tänäänkin. mellä on kaksi konetta, toinen on keittiön monitoimikoneeseen liitettävä ja toinen saman tyyppinen kuin tuo teidän. Surraan sosekeitonkin tuolla tulee samettisempaa kuin sauvasekoittimella.
Meillä myös aroniapensaita tontin ympäri, olen tehnyt mehua, vähän kitkerää pelkästään mutta voi toimia muiden tuotteiden mukana.
TykkääTykkää
Nimenomaan toimii toi aronia muiden kanssa
TykkääTykkää