9.9. Kaparen ja ruokailuhetki

Pyysin Masia mukaan pikkupiknikille Kaparen-saareen, joka on siis aivan Espoon edustalla, mutta kuitenkin jo ulkomerellä. Kytö, entinen puolustusvoimien saari, on pari mailia kaakkoon täältä.

lisukkeet kypsymässä tulen loimussa

Päivän agenda on siis hyvän ruuan valmistus nuotiolla.

Ja tietenkin raittiista meri-ilmasta nauttiminen.

Onnekseni isäni opetti minut jo pienenä, miten nuotiolla tehdään ruokaa, joten melkeinpä siis äidinmaidossa olen tämän taidon oppinut.

Koska iltapäiväksi on luvattu aika navakkaa tuulta, laitoimme Sarzan poijuun kiinni, eikä ankkuriin.

On aina ankkuroidessa pieni riski, ettei se pidäkään, joten pelasin varman päälle.

keulasta kolme kiinnitystä maihin

Saari on tuttu jo entuudestaan meille molemmille, joten pieni saarikierron sinällään ei tuonut mitään uutta, mitä nyt luonto ja sen entiset eläimet antoivat uusia kokemuksia.

Luonto osaa olla armoton ja eri toteen täällä saaristossa.

Olimme käyneet Prismassa pienillä ostoksilla, joten raaka-ainepuoli oli kohtuullisesti hanskassa.

Joten tulen tekoon ja sitten pienelle lenkille, jonka aikana saadaan pieni perushiillos aikaiseksi.

Molemmat videot kannattaa nyt katsoa, koska molemmissa on oikeesti nähtävää.

Ja kenties tuosta ruokavideosta joku saattaa saada pienen kipinän jotta uskaltaa itsekin kokeilla jotain muutakin valmistaa, kuin makkaranlämmitystä, mitenkään väheksymättä nuotiomakkaraa.

itään päin
oisko lokin pää

Keli sattui navakkaa tuulta lukuun ottamatta aika passeliksi.

aallon tuomat kalanpoikaset kalliolammikossa

Näitä luonnonihmeitä oli siellä sun täällä, joita me sitten ihmeteltiin.

Tällä kertaa ei sinisille marjoille ollut käyttöä, kun ei kalaa purkitettu.

katajan marjat saivat nyt jäädä paikoilleen

Saaristolaisethan käyttävät kalan mausteena aika paljonkin katajanmarjaa.

Kun herkulliset ruuat kahveineen oli nautittu ja suuntasimme kotisatamaa kohden, nähtiin matkalla, Amiraalisataman edustalla, koulutuslaiva SS Helenan.

Olin muutamalla keikalla mukana kokkina/tarjoilijana joskus 2000-luvun alkupuolella kahtena kesänä peräkkäin, kun Helena oli täällä pääkaupunkiseudulla tekemässä yhteistyökumppaneileen puolenpäivän purjehduksia.

fi.wikipedia.org/wiki/Kuunari_Helena(avautuu uuteen välilehteen)

staf.fi/Alukset/Kuunari_Helena(avautuu uuteen välilehteen)

Kuunari Helena ankkurissa

Oli todella kiva yllätys nähdä nyt tämä upea kuunari melkeinpä kotivesilläni, vaikkakin nyt ankkurissa.

Nyt lopuksi vielä ne videot. Ensin saarikierrosta ja sitten ruokaa nuotiolla.

Seuraavaan kertaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.