5.8. Saaren vaihto, Keistiö

Aamulla tuuli yltyi, kuten luvattu. Sinällään paikkamme oli ihan hyvä, mutta, kuinka ollakkaan, aallot kaartuivat 90 astetta veneemme kylkeen inhottavasti keinuttaen.

Pressun takaikkunalle oli tuollainen örkki laskeutunut ja ei ollut yhtään yhteistyöhaluinen. Aina kun lähestyin kameran kanssa, se siirtyi kauemmas.

Sitten pölähti lentoon, mutta kamera ei kerennyt perässä. Vai olisko ollut, että kuvaaja ei kerennyt siirtää kameraa?

Tästä masentuneena läksimme pienelle lenkille saareen.

Kiersimme lahdukan perille, jossa olisi täysin plägä, mutta ranta niin matala, että soutamalla pitäis tulla. Ja milläs soudat, kun ei ole edes melaa, puhumattakaan airoista.

Polkukin alkaa olla umpeen kasvanut. Paikoin tosi vaikea enää hahmottaa.

Nykyihmiset eivät näköjään viitsi enää risukoissa samoilla, kun hyvät kulkuväylät päästää näin ”rappiolle”.

Kuten useimmissa saarissa, täälläkin on känkkyrä jos jonniinmoisia.

Enpähän tiedä mitä rokkiradioo ovat puut täällä kuunnelleet, kun noin kiemuralle pitää mennä.

Vai onkohan jollain kaatunut kossupullo juurelle?

Kivannäköinen kallion harjas. Melkein kuin ois juoksuhautaa oikealle tehty. Silosta oli kuitenkin, joten ei ole ihmisen tekosia.

Takaisin kun tultiin veneelle, tehtiin päätös, että nyt riitti sivusta tulevat keikuttavat aallot.

Mutta taas tuli mutkia matkaan.

Ankkurivinssi ei vetänyt köyttä kuin vajaa puolimetriä ja jurahti jumiin. Ajattelinkin että joko tää taas hajos. Moneen kertaan päästin köyttä ulos ja takaisin sisään päin ja aina sama lopputulos. Jurahti jumiin. Sitten oivalsin. Avasin laatikonn luukun, johon tuo köysi putoaa ja niinhän siinä kävi, että köysi yritti lähteä uudelle kierrokselle takaisin ulos. Se ei ollut mahdollista, koska siinä kohtaa ei ole reikää kannessa, joten sykkyrän teki ja jumiutui. Kun vedin köyden suoraksi sieltä alhaalta, alkoi taas pelittämään. Todennäköisesti tämä johtuu siitä, että kun useamman kerran vetää köyden sisään, se menee kierteelle, joka sitten tuolla laatikossa tekee tuollaisen lenkin, eikä pääse putoamaan vapaasti. Siispä pitää joskus vetää koko 50 metriä ulos ja poistaa kierteet. Hirvee homma, joten jätän sen myöhemmäksi. Toivottavasta viimeistään telakalla sen muistan tehdä. Muuten on ensi kesänä sama ongelma.

Kun kaiken tuon hässäkän jälkeen päästiin turvallisesti matalasta rannasta pois, alkoi muutaman mailin päässä seuraavan rantautumispaikan etsintä. Kävimme taas muutaman saaren rantoja koluamassa tuloksettomasti, joten päätin, että mennään laituriin.

Lähin laituri on Keistiössä. Jos mökkilaitureita ei lasketa. Siispä sinne. Ruuhkaa ei täällä ole, ainakaan nyt.

Täältä on palvelut hävinneet kaupan lopettamisen seurauksena. Samalla loppui polttoaineen myynti.

Vahinko, koska tämä on valittu 1990 vuoden satamaksi.

Kuten muuallakin maaseudulla, jos ei ole kauppaa, ei tahdo olla muitakaan palveluita.

Yllättävää kyllä, täällä on ympärivuotisia asukkain vähän yli 30 henkilöä.

Lossiyhteys Iniöön, viereiseen saareen, toimii aika tiheästikin.

Keistiön lossi liikennöi Iniön Dalenin ja Keistiön saaren välillä. 1,6 kilometrin pituudellaan se on Suomen pisin yleisten teiden vaijerilossiyhteys.^[1] Lossiyhteys on osa yhdystietä 12230.

Tämä toiminto pitää saaren elinvoimaisena ja mahdollistaa näin ympärivuotisen asumisen.

Ei näkynyt grillaajia tänään tässä katoksessa. Enpä osaa sanoa, onko heinäkuun sesonkeinakaan hirveästi veneitä, että katokselle jonottaa tarvitsisi.

ei ollut naftaa, eikä saanut septiä tyhjäksi

Koruton on vanha bensis.

Kauppiaan talo, oletettavasti, ja kauppa ollut matalassa siipirakennuksessa.

Sataman huoltorakennus näytti olevan vielä ihan hyvässä hapessa. Saunaa ei nyt lämmitetä, oisko korona tekosyynä, vai vierailevien veneiden vähäisyys?

Vessat siistit ja tiskipiste ulkopuolella. Näkyi oleva iso oleskelutilakin, jonka ovea ei kokeiltu, olisko auki ollut. Sitten olikin kierroksen aika.

Tuulivoimala on talkoilla tänne tehty. Tarkoituksena on pimeänä vuodenaikana saada kylän tie valaistua. Jos sähköä tulee enemmän, lämmitetään kylätaloa sillä ylimääräisellä energialla. Osa valopylväistä on saatu lahjoituksena saarelaisilta, jolloin heidän nimensä on tolppaan laitettu. Tuo Juhannussalko pystytetään talkoilla joka Jussiksi. Kuulemma parissa tunnissa tekevät moisen keksinnön. Tuleen se sytytetään muinaisten yönä, kuten katuvalotkin. En muistanutkaan ,että tapa on täällä aika nuori, vaikka juuret juontavat jopa viikinkiaikaan : http://www.ancientlights.eu/osallistu/mika-on-muinaistulien-yo

Saarella on opastein merkitty tie, jonka varrella sitten tauluin kerrotaan talon tai jonkun muun asian historiikkia.

Todella mielenkiintoisesti toteutettu.

Saisi olla muuallakin näin toteutettuja kylän historiasta kertovia tauluja. Teki kierroksesta suorastaan elämyksen. Muutenhan sitä vaan olisi kävellyt ja todennut; katso, hieno talo.

Jos on hienoja taloja, on myös tällaisia vanhan ajan pihapiirejäkin.

Valitettavasti täälläkin on käynyt, kuten muuallakin, ettei enää tällaiset pienemmät ole asuttuja. Onkohan kaikki edes kesänviettopaikkoina, enää.

Nykynyoriso kiireineen kaupungeissa, ja jos kerran-kaksi kesässä käyvät, ei paikat pysy oikein kunnossa.

Onneksi kuitenkin osassa vielä asutaan ja merkillepantavan siistejä olivat pihat ja talot.

Hienoja pikku yksityiskohtiakin oli.

Muutamat talot ovat olleet jo kahdeksankin sukupolvessa saman suvun hallussa. Kunnioitettavaa.

Tämä on tuon vanhimman talon pihapiiriä.

Luonto tekee välillä kivoja koristeellisia yksityiskohtia, kuten pihlajalle on kataja tehnyt.

Tämä katja-pihlaja luomus on Tomtekullenin tien varrella, kun noustaan loivaa mäkeä päätieltä.

Rohkean teon on kuvaaja elämässään tehnyt.

Kaikista ei moiseen kyllä ole, ei ainakaan minusta olisi.

Pitihän se ihan itse mennä kivitarhaa ihmettelemään. Enpä ole ennen nähnytkään livenä.

Jatulintarha on kivien reunustama polku, labyrintti, joka johtaa kuvion ulkoreunalta sen keskelle. Tyypillinen jatulintarha on halkaisijaltaan noin 10 metriä. Jatulintarhoja löytyy eri puolilta Pohjois-Eurooppaa, ja suurin osa niistä löytyy Suomesta.