Jäädään tänne, vielä toiseksikin yöksi, sen verran on hässäkkää tuolla merellä.

Ei viitsi tänään edes yrittää siirtää tuonne Fladalandetin puolelle, kenties huomenna sitten.

Ja täällä ympäristössä on aika vilkasta, kun vähän ympärilleen katselee.

Ensimmäisen kerran nähtiin täällä haikara joskus 4-5 vuotta sitten ja ihmeteltiin kovasti moista ilmestystä. Nyt niitä alkaa olla Suomessa jo aika paljon, joten kukaan ei enää ihmettele nähtyään haikaran.

Tämä pariskunta pyörii lähistöllä aika pitkään. Pesästä en tiedä eikä poikasia ole näkynyt.

Joutsenperhe kävi myös moikkaamassa ja esittelemässä jälkikasvuaan.

Vatsa alkoi kurnimaan, joten kokki hommiin. Juurekset paloiksi ja sekaan juustolevitettä ja pieni loraus kaurakermaa mausteiden päälle. Nämä sitten muhivat grillissä tunnin verran.

Noille kanantisseille riittää parikymmentä minuuttia välillä vähän käännellen.

Lämpötilana pidän 180-200 astetta.

Suosittelen lämpöisesti juuresten käyttöä joko noissa vuuissa kypsentäen tai tekee nyytit foliosta. Folion kanssa saa olla vaan aika varovainen, ne kun tuppaa helposti pohjasta menemään rikki/puhki, jolloin mehut valuvat grilliin tai nuotioon.

Aamupäivällä ripotteli vähän väliä. Epäilimme jo, että eikä tämä lopu koskaan.

Kolmen jälkeen taivas selkeni sen verran, että uskaltauduimme liikekannalle.

On näissä saarissa jokin ihmeellinen viehätys?

Ehkäpä se osittain johtuu maaston moninaisuudesta pienelläkin alueella.

On kalliota ja metsää ja välillä kosteikkoja. Ja kaikki tämä pienellä alueella.

Näitä käppyräpuita en malta olla katsomatta ja kuvaamatta, missä sitten olenkin.

Mielestäni ovat tavallaan luonnon ihmeitä.

Luulisi äkiseltään, että kuolevat heti alkuunsa pois, mutta sitkeesti vaan kituuttavat.

Saaren pohjoispuolella olevassa ”huntassa” on melkoinen itikka ja ötökkä niitty keloineen ja katuneine puineen.

Opastaulussa kerrotaankin tämän olevan oikea paratiisi hyttysille ja mäkäräisille. Ruokaa keelemma riittää koska täällä oleilee peuroja.

Onneksemme tuuli oli ajanut ne piiloon, vaikka eihän tällä puolen saarta edes tuullut.

Saaren itäpuolella on lampi, joka on entinen merenlahti. Täällä maa nousee muutaman millin vuodessa, joten vuosikymmenten aikana siksi ”eristäytynyt” merestä.

Nyt sitten saamme ihailla upeaa lumpeen kukintoa, joka olisi mahdotonta, jos merivesi olisi vielä tässä.

Takaisin veneelle tultuamme aloitin editoimaan retkemme satoa, joka odottaa nyt parempaa nettiyhteyttä, jotta voisin ladata sen youtubeen.

Siispä kooste on tulossa.

Pitihän se dronekin ulkoituttaa.

Tässä ilmakuvasta käy hyvin selville meidän suojainen ankkurointipaikkamme.

Nyt oli tuulikin pikkuisen laantunut ja se myös mahdollisti turvallisemman lennätyksen.

Olen kyllä joskus kokeillut, että Mavic lentää vielä jopa 15 m/s tuulessa, mutta se paluu vastatuuleen on aika tuskallista.

Alkuillasta tuli melkoinen jono kajakkeja.

Menivät leiryitymään tuonne niemekkeen taakse, ilmeisesti nuotiopaikan läheisyyteen. Niin, ja onhan siellä lähellä se vessakin. Käsittääkseni noissa melontavehkeissä ei ole vessoja 😉

Kuvia ottaessani huutelivat, että mihinkäs lehteen nää kuvat tulevat, johon minä, että ei taida tulla tällä kertaa lehteen, mutta blogiin tulee. Kerroin blogini osoitteen.

Kävivät uimassa melkeinpä kaikki tuossa niemen kärjessä.

Vähän myöhemmin viereemme tuli purjevene. Tiesi hyvin paikat, koska heidän syväyksensä on 1.2 metriä.

Auringonlaskun värit kohillaan. Tässä tapauksessa suodattimena toimii veneemme tummennettu ikkuna. Ei ole läheskään noin hyvän näköinen punerrus, jos katsoo ulkoilmassa.

Huomiseen.