Niin oli aika jättää Phi Phi saaren pölyt taaksemme. Hotellimme piccilo kuskasi laukkumme satamaan, joten vältyimme hikisestä hommästa. Vähän ennen meitä läksi pariskunta ja ihan itse ”repivät” laukkujaan! Meille tämä palvelu maksoi 100 bth, vapaaehtoisesti annettiin tippinä.

viimeinen kymmenen metriä joutui itse nykimään, ennen kuin laivapoika nosti laukkumme muiden joukkoon.

Tämä meitin paatti olikin pienimmästä päästä, mutta väljää oli silti.

Alakerrassa ei ollut ihan näinkään paljon matkustajia. Osa ilo tietysti kannella, varsinki sauhuttelijat viihtyivät siellä hyvin.

Tämä on puolentoista tunnin rykäisy, joten eipä kerkeä pitkästymään.

Laiva lähti ihan ajallaan, klo 11:30 ja samoihin aikoihin lähti useampikin. Joten sählinkiä riittää.

Varmaan viimeksikin jo ihmeteltiin näiden joustavaa ja näppärää systeemiä satamassa. Kun lippu laiturilla tarkistetaan, lätkäistään lappu rintaan. Lapun väri kertoo, mihinkä laivaan kuulut, jolloin henkilökunta näkee saman tien, oletko oikeassa kipossa. Esimerkiksi mekin tultiin tähän laivaan toisen kautta, joten saman tien ohjasivat seuraavaan kulkuneuvoon. Kätevää.

Sininen kertoi laivan ja tuo valkoinen saatiin sitten laivassa, jossa ihan selkeesti lukee Golden Bay Cottage, eli resorttimme nimi, jotta oikea tuktuk-kuski osaa noukkia meidät satamasta. Tämän lapun hinta oli 150 pth. Ja joutui ihan ite raahaamaan laukun ainakin pari sataa metriä tuktukille. Kyllä ”lomailu” käy voimille.

Tavallaan pientä haikeutta, kun niin upea hotelli piti jättää, mutta mehän tiedämme jo edellisestä täällä vietetystä ajasta, mikä paratiisi määrän päässä odottaa.

Tuttu näkö läheni ja vain hetki, niin olemme Koh Lantalla.

Samanlainen rysis maihin tultaessa, kun kapeata kongia pitkin mennään peräjälkeen kuin köyhän talon porsaat. Nyt ei ole taloa eikä porsaitakaan näy, mutta rahastaja oli heti käsi ojossa. Maihin jos haluaa, pitää 10 pth per nenä maksaa ”siivousrahaa”. Se oli Phi Phillä tuplat kalliinpaa.

Tuk tuk vei meidät resorttiimme, jossa pari nuorta ladya otti meidät vastaan.

Käskivät järjestyssäännöistä ottaa kuvan, joten käytin tilaisuuden hyväksi, ja otin tytöistä ja. Kyllä oli hauskaa, kun ensin luulivat, että vain heistä otin.

Kun muodollisuudet oli hoidettu, päästiin mökkiimme.

Allasalueen ja rantaravintolan välissä on mukava puistikko.

Pikaisesti purettiin laukut ja ei kun mereen. Kirkas ja lämmin vesi helli meiltä kaikki pölyt ja murheet saman tien pois.

Tätä voisi kutsua elämäksi.

Pieni salde ja huilimaan.

Illemmalla sitten lisää juttua.

Kun syömään lähdettiin, vilkasin taivaalle ja siellähän juuri ja juuri vuoren yli noussut pyöreä pallero.

Valaisee ihan kivasti.

Toki, onhan tässä pihapiirissä valoja, etteivät turistit, siis me, kompuroitais ihan mahottomasti.

Muutempa oliskin säkkipimeetä.

Tuosta sitten ohi mentiin ja hiekkarannan kautta ravinteliin syömään. Nyt ei siis jäätykään ”omaan” vaan vieraisille haluttiin mennä.

Vaikka listalla oli meille tuttujakin, mm pyttipannua ja lihapullia muusilla, emme sortuneet niihin. Ihan thai tyypitä otettiin ja ihan kelpo annokset.

Jällkärit oli aikas kookkaita.

Jäde on täällä erityisen maukasta. Ei varmaankaan mitään kurria ole käytetty, ihan oikeeta kermajäätelöä on.

Huomisee.