Aamu valkeni lähes pilvettönä ja nukuttiin viileässä veneessä kuin pikkulapset. Ei ollut lämppäri päällä, vaikka ulkolämpö tippui puolilta öin alle viidentoista asteen, joten viileässä saatiin hyvät unet.

Päätettiin yksissä tuumin vaihtaa maisemaa. Periaatteessa huomennakin olisi vielä hyvä keli ajella pitkin Porkkalanselkää, mutta sunnuntaiksi luvattu kurjaa ilmaa ja tuulta. Ei kuitenkaan jääty tänne lauantaiksi kahdestakin syystä. Viikonlopun viettoon tulevat täyttävät sekä tämän että kohteemme sataman mitä todennäköisimmin. Kohteemme on Stora Svartö.

Siispä liikkeelle.

Ihan ensimmäinen, mikä matkalla nähtiin, herätti kunnioitusta.

Väylällä lähestyi sotalaiva. Me tulimme viistoon väylän ulkopuolelta ajaen hissukseen, noin seitsemää solmua. Halusin ladata akkuja ja jos normivauhdilla olisimme ajaneet, tällä lyhyellä rykäisyllä eivät olisi kerenneet latautua täyteen.

Laiva ajoi editsemme aika kaukaa ja sitten huomasin toisen samanlaisen tulevan sitä vastaan.

Minulle ensimmäinen kerta, kun näen kasi tuollaista yhtä aikaa väylällä.

Me jatkettiin hissuksiin ja pysyttelin väylän ulkopuolella, häiritsemättä näiden isoisten liikkumista.

Oli pojilla varmaankin vahdinvaihto meneillään.

Kun olivat ohi meistä menneet, mentiin vasta sitten väylän yli kohti Upinniemen kärkeä. Tämä tapahtui Upinniemen länsipuolella koko episodi.

Ruuhkaisa kärjen ohitse kun päästiin, siis meidän lisäksi tuli takaa yksi ja kohti meitä yksi vene, noin puolessa välillä ennen Porkkalan kärkeä vastaa tuli kilpavene.

Melkosta haipakkaa tulikin.

Jos en kauheesti liioittele, niin kuudenkymmenen solmun paikkella saattoi vauhti olla.

Se oli yksi hujaus ja sitten se hävisi horisonttiin.

Sarjana kuvia otin ja pari kohtuullisesti onnistuikin.

Kun varsinainen Porkkalan kärki ohitettiin, ei jatketukaan siitä ns vihreätä linjaa eteen päin, vaan ajettiin Merivartoiaseman kautta.

En olekaan pitkään aikaan tuosta kapeikosta ajellut ja Madamelle tämä oli ensimmäinen kerta.

Käsittääkseni tässä on myöskin tulli.

Ennen kun Viro ei kuulunut EU:hun, täällä hoidettiin tullaus.

Tästähän on lyhyin matka Suomesta Viroon, vesitse.

Nuo uudet sini-valkoiset tunnuset uusissa vartioveneissä ei näy oikein hyvin, verrattuna vanhaan kelta-oranssiin.

Ehkäpä se on ollut tarkoituskin, ettei kilometrien päähän näy, kun valvova viranomainen on liikenteessä?

Kaunis väylä tämä on.

Paljon vanhoja ja uusiakin mökkejä ja taloja sekä tyypilliset ulkomeren kalliorannat.

Kyllähän täältä kelpaisi mökin omistaa. Vaan happamia ovat pihlajanmarjat 😉

Vain yhden talon edessä näkyi pientä epäsiisteyttä.

Vanhoja veneitä ja muuta mereen liittyvää roinaa oli aika paljon.

Tuolta ei olekaan pitkä matka Stora Svartöhön. Kun tulimme, oli laiturissa yksi purkkari ja kalliokiinnityksessä yksi pikkuinen ht-vene.

Ei mennyt kuin hetki, kun kumpaisetkin lähtivät, joten olimme ihan yksikseen.

Mutta villi veikkaukseni on, että tätä ei kovin kauan kestä.

Tehtiin pikkulenkki ja ruoka ennen kuin alkoi tapahtumaan.

Joutsenet puuhailevat, sukivat sulkansa kuntoon ja eksyi tuo venekin samaan kuvaan.

Pikku veryttely on aina paikallaan ennen uintia.

Jonkin ajan kulutta hurautti katamariini paikan ohi. Samainen oli tullut meitä vastaan Porkkalaselällä.

Ilmeisesti koeajot suoritettu.

Tai jos muuten vain ajelevat. Mistä näistä tietää?

Kyllä mieli tällaisessa maisemassa lepää.

Alkoi Lähteelänkin puolelle jo veneitä mennä.

Siellä on sähköt laiturilla ja mahdollisuus pientä lisämaksua vastaan saunoa.

Tällä kertaa emme kaivanneet kumpaakaan, joten nyt riittää hyvin laituripaikka ja tarvittaessa puucee, keittokatos ja roskatkin voi jättää, jos sellaisia tulee.

Eipä mennyt kauaa, kun tuommoinen muskelivene hurautti ensin länteen päin hirveellä metelillä. Ja kohta tuli takaisin.

Varmaankin suorat pakoputket ilman minkäänlaista vaimennusta.

Se meteli on oikeesti ihan hirvee.

Kuului monen mailin päähän, kun itään päin lopulta hävisi mennen ulkoväylälle.

Pari V8 moottoria kun melkein maksimikierroksilla käy, niin äänen lisäksi varmaankin tankissa käy melkoinen pyörre.

Täytyy olla paksu lompakko tai varakas suku, että tuommoisella voi ajella.

Alkoi täälläkin laituri täyttymään, osittain.

Ihana katsoa, kun pikku tytöt kirmasivat laiturilta kovalle maalle.

Esimerkillisesti kaikilla pelastusliivit päällä, kun juoksentelevat laiturilla.

Näin oli omillakin lapsilla niin kauan, kunnes osasivat uida.

Tämän kuvan oton jälkeen tuli ainakin yksi vene lisää.

Me saatiin vip-kohtelu. Tuolla valkoisella veneellä tuli Lähteelän puolelta henkilö perimään satamamaksua. Meidän kohdalla laittoikin maksulipun kaiteeseen ja sanoi, että Terolta terveisiä. Hän on toinen paikan omistajista ja minun vanha työkaveri liki parin vuosikymmenen takaa. Kiitos Tero.

Oli tullut yksi vene tuonne kalliokiinnitykseenkin. Samaisella paikalla Sarza1:llä oltiin useasti.

Silloin ei vielä ollut tätä kelluvaa laituria ja tuo kalliota kiertävä laituri oli silloiselle veneelle aivan liian korkealla.

Kävin saaren itäpuolelta illalla ottamassa kännykällä kuvan Helsinkiin päin.

Hienosti punertaa taivas.

Niin punertaa laiturilta katsottuna Lähteeläänkin päin.

Ja pakollinen illan viimeinen.

Sarza2 alkaa hiljentymään rauhalliseen iltaan sekä odottaa muinaistulia.

Eipä näkynyt täällä tulia. Minä laitoin pari tuikkua veneen katolle, jotka tunnin päästä poistin, kun yksikään muu venekuntavei ollut tulen tulta tai tuikun tuikkua laittanut palamaan.

Kun lähempänä kotisatamaa ollaan Muinaistulien iltoina oltu, on melkein kaikkien veneiden edessä tai jossain veneessä, palanut jonkin moinen tuli.

Ps väärää tietoa oli minulla. Muinaistulet vasta huomenna, 29.8. Pyydän anteeksi.

Näillä mennään tällä kertaa.

Huomiseen.