Lissabon ja kaloja

Sateisen päivän ohjelma- vesielementti.

Siispä suuntasimme metrolla Oceanarioon, maailman toiseksi suurin.

 

Tolppien päälle tehty rakennus, joka piti sisällään kaikkea, mikä liittýy meren kaloihin.

 

 

 

 

 

 

Ylimmäisessä kerroksessa oli maailman suurin ”pikkukalojen”akvaario.

Niistä kaloista tunnistin suurimman osan, olihan meillä ollut akvaario niin lapsuuden kodissa kuin myöhemmin omassa kodissani lasteni ja omaksi iloksi.

Mutta kun päästiin varsinaisen meriakvaarion äärelle, muuttuikin kalojeni tuntemus aika onnettomaksi.

Enintä osaa en ollut nähnyt edes tv:ssä, saati sitten livenä.

Ensi viikolla koostan videon, nyt ei läppärini ole mukana.

 

Kyllä täytyy todeta, että paikka on oikeesti mehtava ja ehdoton must, jos Lissabonissa käy.

 

Fiilisteltiin vähän viidakon tunnelmaakin, sillä ensi maaliskuussa on tarkoitus lähteä lämpöön. Jääköön paikka vielä kertomatta.

Tämä osio talossa oli oikeesti kuin viidakossa olis ollut.

 

On täällä suunnittelemista ollut ennen kuin päästy edes rakentamaan.

 

 

Oli jopa merten roskaamisesta tehty upea osio.

Tuossa vasemmalla kuva, mitä kaikkea on pelikaanin mahasta löytynyt.

 

Tämä peukuskuva kertookin kaikem, mitä olimme mieltä paikasta.

 

Takaisin kun lähdettiin, oli sadekin jo pikkaisen hellittänyt, nyt vain tihkutti.

Metroasemalle pääsi ison ostarin kautta, missä nautittiin välipala.

 

Joulua alkoi täälläkin olla jo monessa paikassa esillä. Onneksi ei sentään ihan joka paikassa.

 

Illallisella käytiin pikkuravintolassa, aika lähellä hotelliamme,. Sinne päästäkseen kiivettiin ensin mäkeä ylös ja sitten alas.

 

Suht edullinen ja kohtuuhintainen. Tässä mun annoksessa possun paloja lisukkeineen. Kastike tohon olis kruunannut kaiken.

 

 

Hyvä palvelu paikassa, mutta ei tää mikään kympin paikka kuitenkaan ole.

Ja tietty, ”Ramblan” ja kakkujen kautta nukkumaan.

Huomiselle luvattu parempaa keliä.

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.