Kun tähän ikään on ehtinyt ja tuo lihasliikunta on jäänyt täysin retuperälle, oli aika tehdä asialle jotakin. Enää ei riitä pelkkä pikkulenkkeily, vaan tarkoitan kunnnon jumppaa lihaksille, eritoteen, kun selkälihakseni ovat aivan onnettomassa kunnossa eivätkä jaksa enää kannatella särettyjä niveliäni. Selkäni särjin nuorena, kun oluttynnyrit olivat 50-litraisia ja siihen kun vielä pakkaus päälle, olikin nostettavana kuutisenkymmentä kiloa. Ja arvatenkin, en todellakaan nostanut oikeaoppisesti jaloilla vaan selällä. Lääkärithän uhkasivat leikata selkäni jo 80-luvun alussa, mutta en suostunut.
Asiastahan on kirjoitettu miljoonoa juttuja ja myöskin jumppaohjeita on pilvin pimein. Yhteistä kaikille on lihasten säännöllinen treenaaminen, jota nyt alan harjoittamaan.
Sain ystäväni Masin personaltraineriksi. Hän on kärsinyt selkävaivoista melkein koko ikänsä, joten tietoa hänellä ihan omasta takaa.
Laitan kuitenkin parinkin artikkelin linkin, jos vähän ”syvemmälle” haluaa tutkailla asiaa. Sitä en tiedä, kuinka kattavavia ovat, mutta jotain kuitenkin. Googlettamalla saa tietenkin lisätietoa vaikka kuinka paljon.
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/selka_vahvaksi_liikkumalla
.https://www.terve.fi/artikkelit/liikuntaa-terveydeksi-ja-laakkeeksi-alaselkakipu

Siispä suuntasimme kohti Espoonlahden uimahallia, jossa on varsin monipuoliset kuntoilulaitteet, jopa kahdessa kerroksessa. Mukaan saatiin Madam ja hänen siskonsa Sinikka. Leidit ovat käyneet vuosia pienessä yksityisessä kuntosalissa, mutta minä en jostain syystä koskaan lähtenyt mukaan. He siis ovat myös jo ”ammattilaisia”, ainakin jos minuun vertaa.

Olin todella yllättynyt laitteiden monipuolisuudesta ja niiden helposta säätämisestä itselle sopivaksi. Tämä sali on alakerrassa, kun se ”pää”treenisali on sisäänkäynnin kerroksessa.

Kaikki säätäminen tapahtuu jokaisessa laitteessa olevalla näytöllä. Helppo vaihtaa rasituksen voimaa vaikka kesken harjoituksen. Ja jos laitteessa on mahdollista, voi rasituksen suuntaakin vaihtaa vain napin painalluksella

Nämä ovat kuulemma ”vanhat” laitteet ja tuotu yläkerran treenisalista, kun sinne oli saatu uudet laitteet. Kuinkahan hienot ne sitten mahtaakaan olla?
Täytyy antaa täysi tunnustus Masille. En olisi osannut lähellekkään valita oikeita välineitä ja tapoja, joissa minun tulee harjoittaa lihaksiani, jotta kohdistaisin harjoituksen oikeisiin kohtiin, minulle eniten harjoitusta tarvitseviin paikkoihin.
Tästä pikkukopista aloitettiin, eli ensin pieni alkuveryttely. Tein sen tuolla soutulaitteella, minä kun olen tottuneempi soutamaan 😉

Tavoite olisi käydä kolmesti viikossa. Maanantai – keskiviikko ja perjantai.
Alkuun vaatii varmaankin jonkin verran itsekuria, että oikeesti lähtee. Minä luotan Leideihin, että he pitävät huolen myös minun lähtemisestäni. Toisaalta, meidän autollahan sinne ajelemme, joten eiväthän he muuten sinne pääsisivätkään. Paitsi bussilla tietenkin.

Kaiken lisäksi me 68-vuotta täyttäneet Espoolaiset saamme ilmaiseksi käydä täällä. On tämä hienoa palvelua Espoolta. Suorastaan hemmottelevat meitä vanhuksia.
Ja tässäpä teille, jotka eivät viitsi salille lähteä, oikeen äijäjoogaohjeita.

Näin jälkiviisaana voisin todeta, että parempi myöhään kuin ei ollenkaan, mutta älkää te muut jättäkö tätä näin myöhäiselle iälle. Aloittakaa nuorempana.
Tsemppiä meille kaikille. 😉
Hyvä Reiska, mitä paremmassa lihaskunnossa niin sitä kauemmin voi jatkaa veneilyä.
TykkääTykkää