Päätettiin lähteä saareen, jossa ennenkin olemme oleet samaisena viikonloppuna, Muinaistulien aikaan. Kaparen.

Liikennettä oli heti Svinön kanavalla:

Ajeltiin vesibussin perässä päästen ikään kuin ”imussa”, kas kun kaikki muut väistää bussia, merellä, ainakin näissä kapeikoissa 😉

Emme jääneet katsomaan, mahtuivatko kaikki halukkaat bussin kyytiin.

Uutisissa oli niin kovasti hehkutettu tätä lämmintä viikonloppua, että oli saanut kaikki kynnelle kykenevät liikkeelle, jopa merelle. Sinällään ihan hyvä, että pääsevät veneettömätkin saaristoon ja vieläpä kohtuu hintaan.

Me parkkeerattiin Sarza2 melkeinpä omalle paikalle, ankkuriin. Vaikka tuo viimeinen poiju olisi ollut vapaan, olisin siitä huolimatta laskenut mieluimmin ankkurin. Rantautumisasento veneelle paljon parempi näin.

Keli on oikeasti mitä parhain. Kevyttä itätuulta juurikin sen verran, ettei ihan tikahdu kuumuuteen. Merivesi näytti olevan 20,5 astetta eli varsin lämmintä on. Ihme kyllä, sinilevästä ei ole tietoakaan, ainakaan täällä Kaparenin rannoilla. Vesi sen sijaan on aika alhaalla, ehkäpä parikymmentä senttiä, kun tuonne niemen kärkeenkin pääsee nyt ihan kuivin jaloin. (kuvassa oikeanpuoleiselle kalliolle)

Täytyyhän se saarikin tietysti kiertää ja samalla vähän ottaa muutakin, kuin muistikuvia. Merimetsojen valkoiseksi värjäämä luoto näyttää kauempaa kuin maalatulta ihmeellisyydeltä.

Lähempänä olevalla luodolla on kaksi ihmistä, suomalaiseen tapaan riittävän etäällä toisistaan 🙂 Kaumpana hohtaa Keilalahden talot.

Ulkomeren puoleisella kallio-osuudella oli useampiakin vesilintujen jäänteitä. Ilmeisesti merikotka käynyt ruokailemassa täällä monasti. Tarkkaan on kaikki kaluttu.

En ole aikaisemmin ihan näin isoja purkkareita nähnytkään täällä. Sen kyllä olen tiennyt, että tänne kyllä pääsee yli kahden metrin syväyksellä olevilla veneillä, mutta ihan itse sen nyt näen, niin hyvä juttu. Kuvassa näkyvä luoto pitää vaan silloin kiertää tuolta länsipuolelta, koska sillä puolen on vettä reilusti koko matkan tänne. Luodon ja Kaparenin välikkö on aika matala, alle kaksi metriä kuitenkin reilusti.

Kun aurinko teki laskuaan, minä paistelin meille iltapalaksi lettuja.

Ne vaan on niin hyviä, vaikka taaskaan ei ollut kermavaahtoa. Hilloja oli kyllä.

Tälläkään kertaa en muistanut netistä tarkistaa, mihinkähän aikaan niitä ilotulituksia olisi ollut näkyvissä. Niinpä kun menin kuikuilemaan pimeään yöhön, oli kaikki hupi jo ohi. Ajatuksena tietty, että olisin isolla kameralla oikein jalustalla ottanut ”kunnon” kuvia. Ilma olisi sen nyt vallan mainiosti suonut.

Niinpä jäi kuvat saamatta.

Ehkäpä seuraavalla kerralla sitten muistaisin tarkistaa kellon ajan paremmin etukäteen eikä kuten nyt, vasta jälkikäteen, että koske ne oli olleet …

Seuraavaan kertaan ..