Ei ollut tänäkään aamuna kirkasta. Hussakkaa piisasi. Nyt sentään pikkaisen ranta siintää, joten ei ihan hernerokkaa.

Kuva on jo mereltä ja seikkailujeni jälkeen.

Se, että pääsin kuivin jaloin keulaliinojen irroittamisen jälkeen ei ollut itsestään selvyys.

Oli meinaan oikeesti liukkaat kalliot.

Jos keulamme kohdalla ei kalliossa olisi pieniä halkeimia ja ”paloja” puuttuisi, olisin varmaan liukunut mereen.

Kun nämä jännittävät manööverit olivat ohitse, suunnistimme kohti Stora Svartö:tä.

Matkalla ulkoväylällä paikoin jopa liikennettä. Yksi ajoi ohitsemme ja vastaan tuli viranomaisvene. Muutama muukin näkyi kauempana.

Vasemmalla näkyvät Små Mickelskäretin kohdilta käännyttiin sisäväylälle ja loppu muu liikenne.

Kokeilin vähän miten isommilla potkureilla kulkee ja kulkihan se.

En viitsinyt ihan kaikkia kierroksia kelata, koska mielestäni tämäkin riittää.

Tullessamme lähemmäs Svartötä, nähtiin yllätykseksemme, että Lähteelässä oli parisenkymmentä venettä. Mielestäni aika paljon tähän aikaan vuodesta ja puolen päivän maissa perjantaina.

Tämä ”hylje” ei ollut satama-altaassa, kun tulimme. Sen sijaan iso Targa oli ja sukeltajien varoituslippu, tosin kaatuneena veneen kyljessä, mutta kuitenkin asiansa ajavana.

Kun tarpeeksi lähelle pääsin, huutelin lähestymisen mahdollisuutta. Olivat kylkikiinnityksenä melkein meidän vakipaikalla. Siis halusin heidän keulan puolelle ja lupa saatiin. Kaikki umpssukkeluksissa olleet miehet tällä hetkellä maissa/veneessä, happea ottamassa.

Neljä miestä oli tutkaillut ympäristön pohjaa.

Oli kuulemma yksi kumivene, yksi vanha ammus, johon eivät koskeneet ja onneksi aallonmurtajan ulkopuolella, sekä muuta romua.

Oli siellä käyttötavaraakin.

Minä pudotin ikkunan kuivauslastan, jonka sain takaisin.

Yksi sukeltajista eteni takaisin tullessaan aika verkkaisesti, jota ihmettelivät muut.

Hänellä oli tämmöinen ankkuri mukana.

Koitapa ite uida tommonen sylissäsi.

Nosti laiturille ja kysyi, haluanko. Halusin.

Me ei nyt tarvita, mutta jos vaikka joku tutuista sattuis tarvitsemaan.

Oli joltain jäänyt tuonne vajaan sadan metrin päähän.

Köydet irtoitin ja vein pois, mutta ankkurin ja kaksi hyvää sakkelia mukanani toin veneeseen.

Kun kalliot alkoivat iltapäivällä mielestäni olla jo kuivat, läksin tutkimunmatkalle. Eivät olleet kuivat. Kävin lähistöllä ihmettelemässä mustikanvarpujen värejä. Ei ollut oikein kunnollista väriloistoa.

Toisin kuin Bylandetissa, täällä ei puolukat kukkineet. Olivat sen ajallaan tehneet ja nyt oli vielä siellä täällä marjoja jäljellä.

Loppuiltapäivästä aurinkokin yritti pikkuisen pilkistellä, mutta kyllä koko päivän oli sellainen hussakkapäivä mutta tyyni.

Jospa huomanna sitten parempi keli.

Lauantai aamu valkenikin sitten melkein selkeänä.

Ei meitä montaa yöpyjää ollut ja niistäkin yksi kerkesi karata ennen kuin kuvan sain otettua.

Liikennettä oli yllättävänkin paljon väylällä. Ja nähdäkseni Lähteelään meni aika monta venettä lisää. Täällä ramppasi pitkin päivää vene jos toinenkin. Tuollaisia uudenkarheita tuulilasiveneitä etupäässä. Taisi parhaimmillaan olla neljä yhtäaikaa. Niin, ja pari vuokravenettä, Skippereitä.

Ei ole pakko omistaa kun voi vuokrata, se on hyvä juttu.

Zoomattuna Lähteelään. Aika hyvin syyskuun lopuksi. On sana kiirinyt, että nyt sieltä saa palvelua.

Jossain vaiheessa päivää meni muutama kurkiaura ohitsemme. Tässä aurassa on vielä vähän hoittavaa. Ei oikein pysynyt muodostelmassa. Toiset olivatkin sitten kuin oppikirjasta. Josko nämä olivatkin ekaluokkalaisia?

Nyt oli puuliiteri saanut täytettä. Näkyi suurin osa olevan tervasta. Syttyy kyllä helposti, mutta antaa ruualle inhottavan, pistävän maun. Toki jos siihen lopuksi laittaa närettä, niin saapi korjattua tilannetta.

Tuuli voimistui pitkin päivää ollen 10-12 m/s luokkaa idästä, kuten oli ennustettukin.

Kyllä nyt ei olisi hääviä olla Bylanfetin pohjukassa.

Kaikki purkkarit, mitä näin, ajoivat vain isopuje ylhäällä. Ilmeisesti nykyveneille liikaa tällainen puuskainen tuuli käyttää myös fokkaa, puhumattakaan genuasta.

Ruovikko oli jo saanyt syksyiset värit, vaikka tietääkseni mitään pakkasia ei ole ollutkaan. Tapa ottaa lehtivihreä talteen ennen niitä kirpsakoita kelejä, kuuluu kait näille ruohoillekin?

Sen verran navakka tuuli, ettei lähdetty uudelle lenkille, vaan ihan sisätiloissa pysyttiin.

Taidamme olla ainoo motorbootti tässä laiturissa tänä yönä?

Jos muuta ei tälle illalle, niin huomiseen.

Nyt sunnuntaiaamuna kun tarkastelin tuuliennusteita, päätettiin lähteä jo tänään kotio kohti.

Jo nyt alkoi olla aika kovia puuskia ja se tekikin lähtöömme pientä ohjelmaa.

Jostain syystä vene pyörähti ikävästi ennen kuin poijuhakaa kerettiin irroittaa. Seurauksena lipputangon taipuminen ja lopulta sen jalustan irtoaminen.

Eikä tässä vielä kaikki.

Poijuhaan kädensija tarttui lepuuttajan koukkuun ja melkein repi senkin irti.

Oli tosi kinkkinen saada se tuolta pois, kun tuo klipsi oli kiinni ja siinä oleva tanko väänsi hitokseen eri suuntaan, kuin missä minä olin.

No, lopulta päästiin pois eikä tällä kertaa sen isompaa vahinkoja sattunut. Mahdollisuus olisi ollut isompaakin.

Peruuttaa vaikka poijun kettinkiin. Näitäkin olen nähnyt tapahtuvan.

Alkuväylällä ei ollut ruhkaa, mutta kun tulimme lähemmäksi Espoota, tuli liikennettäkin.

Tuli isompaa ja pienempää, hiljaa ja kovaa.

Osissa kohdin, jossa oikeesti olisi pitänyt ajaa hiljaa, niin taas jälleen kerran, jenkkiveneet eivät noudata aallontekokieltomerkkiä.

Heti-mulle-kaikki-ihmisä ja oikeesti, lähes poikkeuksesta isojen jenkkiveneiden omistajat tekee tätä.

Kyllä keikkui mökkiläisten veneet laitureissa.

Paikoitellen alkoi olla syksy näkyvissä.

Punertaa niin kauniisti.

Kotisatamassa olimme kohtuullisen ajoissa, joten kaupan kautta kotiin ja miettimään uusia seikkailuja.