Pitkään ja monesti mietitty, että Lissaboniin tekis mieli lähteä. No nyt vihdoin se toteutui.
Onneksemme valikoitui TAP Portugal -lentoyhtiöksi, koska sitä ei lakkoilut haitanneet. Maanantaiaamuna kun lähdettiim, oli Finnair perunut suurimman osan päivän lennoistaan.

Kone lähti ajallaan, klo 5:45 kun normi ois ollut 6:00, ja aamiaistarjoilu alkoikin melkein heti.
Perillä tulli ym muodollisuudet hoitui nopsasti ja Matti Riivari (Perhon aikainen luokkakaveri 45 vuoden takaa) oli meitä vastassa.
Siitä suorilta hypättiin metroon. Matti oli ystävällisesti ostanut meille metroliput ennakkoon. Ajettiin hänen kämpille, joka oli upea.

Näkymät oli upeat.
Kyllä riitti elämänvaiheiden kertomisissa ja muistakin asioista juutua.
Ja oli hedelmät maukkaita kuten paikallinen leipä.
Iltapäivällä häs saattoi meidät vielä taxiin ja niin me huristeltiin varaamaamme hotelliin, My Story Hotel, joka on aivan vanhan kaupungin keskellä, eli siis ”pelipaikoilla”.
Kirjattuamme itsemme sisään ja pienen huilin jälkeen lähistölle pikku kävely välipalan kera.

Kaikkien turistien suosima kävelykatu on aivan hotellimme vieressä, joten meillä ei tärväänny aikaa etsiessämme shoppailupaikkoja. 😀
Tuolla kaukana, oisko oikeesti 4-500 metrin päässä kaaren takana on ranta.
Illan ruokapaikan valitsin netissä tutkailtuani pikku ravintolan muutaman sadan metrin päästä.
Ja kauppa kävi kadulla, mutta mehän mentiin sisälle, oli kuitenkin pikkasen viileää meille.
Ruoka oli pettymyt. Paikka sinänsä oli ihan hyvä, mutta valittiin väärät eväät.
Oli jotkut naudan pihvit, mutta oli kyllä tehty paistista, joten pikkasen sikoa. Ja tyypillisesti paistin kalvo kulki pitkin lihaa.
Upea holvikatto ja muutenkin siisti paikka, mutta ois pitänyt vähän miettiä, mitä valitsee. A.Licorista on paikan nimi.
Jälkkärit käytiin nauttimassa muualla ja ne oli hyvät.