14.8. Uusi löytö meille, Hönsholmen

Högsåra sai jäädä

Melkoisen hienossa kelissä saatiin lähteä.

Olin taas eilen illalla katsastanut muutamia saaria, joihin johonkin nyt olisi tarkoitus rantautua.

ruuhkaa väylällä

Ei toden totta ollut ruuhkaa väylällä, joka menee etelä-pohjoissuunnassa Högsåran itäpuolta.

Koko matka ajeltiin ihan hiljaa, nauttien tyynestä merestä.

matkaa tehtiin hissukseen
paikkatieto plotterista

Kävimme ennen tänne tuloa yhden saaren rantoja tutkimassa, mutta hylkäsimme ne mataluuden johdosta. Tuossa Oxholmenissa saattaisi myös olla paikka, mutta kun tätä tulimme vilkaisemaan, emme enää menneetkään sinne. Alunperin tämä oli vähän epäilyttänyt minua, koska kartassa ja sateliitissa näytti matalalta, mutta vähän ennen rantautumista, vettä oli 3-4 metriä, joten tähän voi tulla vaikka purkkarilla.

karttaote

Tämä saari on puolessa välissä Helsingholmia ja Taalintehdasta. Eikä tosiaankaan ole pitkälle Högsårasta.

Vaikka väylä Taalintehtaalle meneekin aivan tuosta vierestä, viereinen pikkusaari ja sen koillisen puoleinen matalikko suojaa ohiajavien laineet tehokkaasti.

Aivan veneemme keulan kohdalla on rengas kallioon kiinnittymistä varten.

Hyvä paikka kiinnittyä

Ja sehän kielii siitä, että tämä on hyvä kiinnittymiskohta.

Rannasta, metsän suojasta, löytyikin retkivarusteita. Tosin, näytti kyllä siltä, että ei aikoihin ole käytetty. Telttapaikkoja olis useammallekin ja vaikuttaa, kuin niitä täällä on joskus ollutkin.

tuolta tulimme

Taalintehtaallehan ei ole pitkälti, joten tänne pikkuveneelläkin suojaisaa väylää pitkin on ollut kiva tulla telttailemaan.

Ei taida nykynuoriso mennä telttailemaan kuin festareille.

Jos tänä kesänä nähnyt 5-6 teltaa saarissa, niin tuntuu, että siinäkin puoliksi liioittelen.

Helsingholm siintää kaukana

Toista se oli meidän nuoruudessa. Vaikka oli purkkarikin, useasti teltassa silti nukuttiin.

Liikenteen määrästä eli sen puutteesta täällä väylillä huomaa, että syksy alkaa tulla. Tai oikeammin, kausi alkaa olla taputeltu.

Koulutkin ovat alkaneet, joten sekin rajoittaa monessa perheessä menemiset ja tulemiset.

Ja on niitäkin, jotka vielä töissä käyvät. Eiköhän se lomakausi myöskin jo vietetty monella.

Taalintehdas näkyy kaukana

Jos ihmeitä ei satu ja tapahdu, niin ollaan tässä pari yötä.

aika nopee netti, harvinaista herkkua merellä

Josko huomenna paremmin yrittäis tutustua saareen.

Toivottavasti polkuja löytyis, kun umpimetässä ei viitti enää rämpiä.

Kokeilin netin nopeutta ja yllätyin todella. Edes satamissa ei tahdo päästä tuollaisiin lukemiin.

Eilen kun latasin videoo, lähetysnopeus pyöri reilusti alle kymmenessä.

Huomisiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.