Olin illalla laittanut vakuutusyhtiölle viestiä tapahtuneesta ja aamupäivällä soittivat.
Pienen neuvonpidon jälkeen antoivat luvan ajella hissukseen kotisatamaan.
Kaveriksi lupautui Timppa, hänellä kun ei ole pitkä matka tänne, kun asuu Kirkkonummella.
Sovittiin iltapäiväksi lähtö, että tuuli vähän tyyntyisi. Siinä odotellessa otin muutaman näpsyn.

Jouduin zoomaamaan aika paljon ja sitten vielä suurentamaan tätä kuvaa ja siksi rakeinen.

Tämä kiemurteli hiekalla ja antoi ihan rauhassa kuvia ottaa. Ei ihan tarkennus onnistunut, kun en viitsinyt mahalleni mennä, niin ei oikein nähnyt.
Ennen lähtöä käytiin vielä lohisopat kahvilassa syömässä ja sitten menoksi.

Keli oli mitä parhain, kun köröttelimme sellaista 6-7 solmun nopeutta kohti Suomenojan satamaa.
Aikaa vierähti vajaat kolme tuntia, joten kerettiin hyvin tarinoida matkalla.
Oli kiva, ettei yksin tarvinnut ajella ja kiitos siitä Timpalle.
Satamasta sitten meidän autolla Lähteelän parkkikselle, että Timppa sai oman autonsa pois.
Sain siten onnellisesti loppuun tämän vaiherikkaan reissun.
Mukava blogi ja vielä pienenä korjauksena kuvan lintu on vanha varpushaukka koiras.
https://images.app.goo.gl/ntaocsEEuNUDzAcH7
TykkääTykkää
kiitos tuosta lintutiedosta, itse kun en lintuja tunne
TykkääTykkää