Kauppareissu tehtiin ja lounaalla Portside’ssa, joten köydet irti ja merelle.

Nyt ajettiinkin osa sellaista väylää pitkin, jota en ole aiemmin kulkenut. Matkalla oli muutama aika prameennäköinen rakennuts.

Venevajakin niin peijakkaan hieno.

Kun on sellainen veneensäilytysrakennus, jossa kulkimen voi nostaa ylös merestä, ei kasvustoa pääse pohjaan syntymään.

Meillä Saimaalla oli myöskin tuommoinen, aikoinaan. Vaikka eihän makeassa vedessä ongelmaa kasvustosta olekaan, niin helpotti veneen talvehtimismanöövereitä.

Koko seutu on todella kaunista ja kalliot jylhiä.

Väylä kiemurtelee kivasti saarten ympäri, vaikka syvää vettä riittää myös oikomiseen.

Nuo siniset täplät kartassa ovat partiolaisten merkkaamia luonnonsatamia. Tämän päiväinen on myös heidän merkkaama. Tosin mielestäni tuohon viereiseen saareen merkitty.

Stora Skallran ja me nyt Norra Skallranissa.

Syvyyttä riittää kummankin saaren rannassa melkein kuin isolle veneelle vaan.

Hiittisistä muutama maili koilliseen ja Taalintehtaalta väylää pitkin 7 mailia etelään.

Keli on mitä mainioin. Länsi tuuli aika navakka, mutta ei tähän nyt pääse puhaltamaan.

Täälläkin on ilmeisesti jonkin verran retkeilty, koskapa keulamme edessä on nuotiota polteltu.

Nykysin onneksi aika harvoin näkee enää nuotioita pitkin rantoja. Kannettavat hiili- tai kaasugrillit näkyvät olevat suurimmilla osilla veneilijöistä mukana, mikäli eivät veneissään sapuskoita tee.

Väylä kulkee tuossa eteläpuolella, mutta kuten kuva kertoo, ei näy yhtään venettä kulussa.

Hiljentynyt on saaristomme.

Tähän kahden saaren muodostamaan lahdukkaan tullessa pitää pikkuisen varoa milteipä keskellä olevaa matalikkoa. Aivan sen vieressä pohjoispuolella on kuitenkin riitävästi, 7 metriä, vettä. Oletan että niin on eteläpuolellakin riitävästä, koska ilmakuvissakaan ei näy mitään matalikkoa. Vesi on sen verran kirkasta näillä main, että parin metrin syvyydessä oleva matalikko näkyy.

Jos ihmeitä ei tapahdu, varmaankin pari yötä tässä vois viihtyä.

Saaren etelä-länsipuolella aika makee kallioinen pohjukka.

Vaikka vaikuttaakin aika matalalta tuo lahdukka, veikkaanpa että meidän veneellä sinne pääsisi.

Tämä saarihan osoittautui oikeaksi helmeksi.

Onneksi tulimme, koska tätähän täytyy jatkossakin käyttää, kun näillä main kulkee.

Upeeta ”jäkäläpeltoa” saaren huipulla. Olis porot kateellisia rannikon peuroille, jos tämän näkisivät 😉

Jätetään jutunjuurta vielä huommisellekin.