Skarpskär ja uusi kohde meille 25.7. la

Päätettiin lähteä liikenteeseen ennen kuin tuuli alkaa nousta uudelleen.

Ajoimme oikaisten Mossalan eteläpuolella olevaa kapeikkoa pitkin länteen.

Mossalan kohdalla Björkön puolella venevaja poikineen.

Heti lossin jälkeen melko isot lohiallaat.

Nähtiinpä harvinainen näky. 30-40 merihanhea laskeutin ruohikon lähelle.

Kuvasin ikkunan läpi, joten ei niin tarkka kuva. Kuulemma sellaiset 5-6000 paria pesii Suomessa.

Hetken päästä merikotka liiteli taivaalla. Tiedä vaikka tuli hanhia kyttäämään.

Katse ainakin alaspäin tarkkaavaisena.

Kohteemme Småekeholmarna oli meille pettymys. Kallio liian jyrkkä meille. Nuoremmat kyllä kirmaisivat leikiten rantaan, mutta entän köntysjalkaiset eläkeläiset 😉

Siispä seuraavaan kohteeseen.

Pienen aukean ylityksessä oli yllättävänkin isot aallot. Tuulen piti olle 5-6 m/s mutta täällä puhalsi huomattavasti enemmän.

Nyt näytti paljon paremmalta. Täällä ei tarvinnut skarpata vaikka saaren nimi on Skarpskär 😉

Tässä on tosi syvä ranta. Veneen perässä vähän yli kolme metriä vettä.

Tuolla lahdukan pohjassa on matalaa, joten sinne ei parane mennä. Puihin ja kiviin saa hyvin kiinni.

Kirkasta on vesi täällä.

lähdimme tutkimaan saaren ihmeitä.

Löytyihän niitä. Keulamme edessä metsikössä on tällaisia lavoja. Liekö teltan alusiksi vai laituriksi aiottu. Käyteety ei kuitenkaan ole aikoihin, kun kasvit jo tunkevat lautojen väleistä.

Kalliolle kun kapusimme, oli sieniä matkalla. Kun ei tunne, parempi jättää paikoilleen.

Olisi siinä poroille ruokaa. Miks ei myös kauriille.

Ei ole mänty tiennyt mihin suuntaa lähtee kasvamaan. Siksi varmaankin menossa moneen suuntaan 😉

sitten meinasi käydä vahinko. Olin astua kyyn päälle. Oli kiepillä lämmittelemässä polulla. Tai siis sen näköisessä paikassa, jossa polku voisi mennä. Jos olisi seuraavan askeleen ottanut, olin tallannut suoraan tuon päälle. En tiedä kumpa pelästyi enemmän ?

Kyy

Tämä saari on noin kuutisen mailia Korppoon Verkanista pohjoiseen. Väylä menee saaren toiselta puolelta, missä me olemme.

Sailmate kuvankaappaus

Muutamia purjeveneitä kryssaili tuolla kauempana. Meni muutama isompi moottorivenekin, mutta etempänä meistä.

DJI Mini 3

Sitten oli tämä mökkiläinen. Seurasimme jonkin aikaa, kun keikkui aalloilla. Oli menossa myötätuuleen, mutta silti pärkytti yllättävänkin paljon. Puuskissa tuuli oli 12-14 m/s.

Seuraavaan kertaan.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.