Kaksi nuorimmaista lastani asuvat Tamperella, joten olemme lukemattomia kertoja ajaneet Riihimäen liittymän ohi, missä on Suomen Lasimuseon kyltti. Nyt sitten tänään koitti päivä, ettemme ajaneet Tampereelle emmekä ajaneet kyseisen liittymän ohi vaan kurvasimme Kian keulan kohti Lasimuseon parkkipaikkaa.
Jutuussani on paljon hyvää ja mielenkiintoista historiikkia, jopa lasikuidusta, joten maltahan mielesi ja lue myös kuvien välissä olevat tekstit.
https://www.suomenlasimuseo.fi/nayttelyt
Museo on lasipuhallustehtaan entisissä tiloissa. Siipirakekennukseesa toimii kahvila.
Olihan minulla tiettyjä odotuksia, mutta nyt kyllä odotukset ylittyivät ja aika reilusti.
Wikipedia: Vanhin tunnettu ihmisen valmistama lasilaatu on alkalikalkkilasi, jota valmistetaan soodan, hiekan ja kalkin seoksesta. Egyptissä siitä valmistettiin lasitettuja kivihelmiä jo noin vuonna 4000 eaa.[8] Jo varhain havaittiin, että lasi voitiin saada värilliseksi lisäämällä siihen eri malmeja. Tällaista värillistä lasia käytettiin keramiikan lasitukseen sekä jalokivien jäljitelmiin.
Kyllähän minä tiesin, että jo ennen muinoin ovat lasia tehneet, mutta että osasivat pullojakin puhallella noin varhain, niin se oli uutta.
Kolmessa kerroksessa oli pällisteltävää ja aloitimmekin Historiikkiosastosta. Näin päästiin paremmin käsitykseen, mihin olimme joutuneet/päässeet.
Alkumetreillä saimme ihastella jo aika vanhoja upeita kaiverrettuja käyttölaseja. Eihän näitä tietenkään joka kodissa käytetty, mutta kyllä ylimystöllä olleet kenties jo ahkerassakin käytössä. On siinä piikapikkaraisella ollut ihmettelemistä, kun ensimmäisen kerran on tällaisia juotunut tiskaamaan.
Aikojen saatossa opittiin tekemään sarjatuotantoakin. Silloin piti ottaa muotit käyttöön. Tässä vasemmainen on yhden Finlandiapullon muotti ja pari muuta taitaa olla maljakoiden tekoon tarvittavia apuvälineitä.
Ja kuten valistunut lukija huomaa, muinaiset muotit olivat puusta tehtyjä. Niihin ei tietenkään saanut niin pysyviä kaiverruksia kuin myöhemmin käytettyihin metallisiin muotteihin saatiin.
Tähän DemiJanne pullon muottiin ei tarvittu kaiverruksia. Näitä isoja, 20 – 25 litran pulloja käytettiin happojen kuljetuksiin ennen happoja kestäviä muoviastioiden keksimistä. Muistan kun äitini kotitillakin näitä oli. Ja oli minullakin parhaimmillaan kolme 25 litran Demi Jannea. Niillä valmistettiin eräänlaista happoa – kotiviiniä 😉 Valitettavasti kaikki ovat menneet minultakin rikki huuhdellessani niitä.
Yleensä nämä olivat värittömiä, tai sitten ruskea- vihreäsävyisiä, mutta näimpä nyt sinisenkin.
Kuten happojen kuljetuksiin tarvittiin viinienkin kuljetuksiin pulloja. Ennen varsinaista teollista automatisoitua menetelmää, piti pullot puhaltaa ”käsipelillä”. Ja näillekin oli tietty muotit.
Sitten joku keksi, että laitetaampa kierrekorkki pulloihin. Siispä ”kyläseppä” teki kierremuotin.
On siinä saanut tulikuumia pulloja varovasti pyöritellä jotta kierteet on tullut oikeille kohilleen.
Mutta sitten tuli kieltolaki ja pullojen kysyntä Suomessa lähes romahti. Vasta vuoden 1932 jälkeen tuotanto pääsi uudelleen vauhtiin ja nyt kysynnän ”räjähtäessä” yli tarjonnan, hankittiin Suomeen ensimmäinen automaattinen pullontekokone.
Nyt kun olemme päässeet pois kieltolain vaikutuksesta ja Alko sai hyvillä tuotteillaan jopa kansainvälistä mainetta, tarvittiin Tapio Virkkalaa avuksi. Ei päässyt muuten Vodka valloittamaan maailmaa, mutta Virkkalan suunnittelemat uudet pullot suorastaan ”revittiin” kauppojen hyllyiltä.
Kansainvälisesti nämä olivat palkittuja ja varsinkin lentokenttien taxfree kaupoissa paljon myytyjä tuotteita. Eikä pelkästään vodkan takia.
Lasista tehdään paljon muutakin käytännöllistä materiaalia kuin pullot. Esimerkiksi veneteollisuus käyttää paljon lasikuitua. Ja sehän tehdään myös eräänlaisesta lasista. Tai ainakin valmistuksessa käytetään samantyyppisiä materiaaleja kuin normi lasissa.
Tällaisella ihmeellisen näköisellä koneella saadaan aikaiseksi todella ohutta kuitua aikaiseksi, josta sitten punotaan varsinaista lasikuitumattoa. Kuulemma lasimassaa venytetään tarpeeksi, jolloin tämä ohuen ohut kuitu valmistuu.
Wiki: Lasikuidun valmistamiseen tarvittava perustekniikka, jossa vedetään pitkiä säikeitä sulasta lasista, on tunnettu jo pitkään. Varhaisin patentti myönnettiin Preussilaiselle keksijälle Hermann Hammesfahrille (1845–1914) Yhdysvalloissa vuonna 1880.[1] Lasinvalmistajat ovat kautta aikojen valmistaneet kokeellisesti lasikuitua, mutta sen massatuotanto alkoi vasta, kun tarvittava hienomekaniikka löydettiin vuonna 1932 Games Slayterin toimesta. Tässä menetelmässä paineilmasuihku ohjattiin sulaan lasiin, jonka tuloksena syntyi kuituja.
Sitä vaan ihmettelen, ettei se mene poikki lasin tavoin.
Tuota kuitua kun vähän hipelöi, sai siitä irti todella ohuita kuituja. Hius olisi noiden punosten aukaisun jälkeen paksua materiaalia.
Vaikka olenkin vuosien saatossa tehnyt paljonkin lasikuituhommia, en tiennyt tätä valmistusmenetelmää. Siis ei mennyt tämäkään päivä hukkaan.
Nyt kun historiatiedot alkoivat olla hallussa tai ainakin nähnyt osan siitä ja omaksunut ehkä pienen palasen, oli aika siirtyä itse lasitöiden pariin.
Kolmannessa kerroksessa oli Alma Jantusen näyttely. Osa töistä oli tehty neitseellisestä lasista mutta paljon oli töitä myös kierrätyslasista.
Toinen toistaan upeimpia töitä, pakko sanoa.
Ideat tähän näyttelyyn hän on saanut puutarhasta.
Kirsikkapuu.
Valitettavasti otokseni eivät anna täyttä oikeutta näille upeasti valon kanssa ”leikitteleville” töille.
Tämä työ on kierrätetystä materiaalista. Taiteilija kertoi paikalla pyörineessä videossa, että kun hän työstää kierrätettyä materiaalia, aina ei välttämättä tiedä, mitä siitä tulee.
Siirryimme kerrosta alemmaksi ja vau ….
Mä ja kalat.
Marta Klonowska
Liikahduksia – Duchruchu
7.10.–31.12.2023
Puolalainen taiteilija Marta Klonowska (s. 1964) tuo Suomen lasimuseon loppuvuoteen jotakin hätkähdyttävää. Lasisirpaleista ja lasin kappaleista koostuvat veistokset saavat inspiraationsa vanhan taiteen teoksista, kuten Albrecht Dürerin ja Francisco de Goyan maalauksista sekä Albertus Seban piirroksista. Veistosten lisäksi näyttelyssä on esillä Klonowskan luonnoksia ja toteutustekniikkaa havainnollistavia työvaiheita. (kopiotu museon nettisivulta)
Tämä käärmekin, käsittämättömän upea. Ja tehty lasin paloista.
Eikä ole puudelikaan hassumpi.
Kala eri vinkkelistä.
Viereisessä huoneessa oli vielä museoituja lasiesineitä. Ja paljon.
Aikoinaan hyvinkin, jopa liiankin rakkaaksi tuleen firman myyntipakkauksia.
Ja oli muutakin nostalkista materiaalia, kuten lapsuusaikojen kermapullot. Niissä oli sellainen peltikorkki, jonka aukaisussa saattoi saada haavan peukaloonsa. Limpsapulloissa käytettiin samoja korkkeja 50-luvulla ennen kuin kruunukorkit tulivat markkinoille.
Kruunukorkki saapui Suomeen 1930-luvulla, mutta vasta vuoden 1977 alusta lähtien se on ollut markkinajohtajana olut- ja virvoitusjuomapulloissa. Tuolloin kotimaiset panimot tekivät yhteisen päätöksen kruunukorkkiin siirtymisestä.
Sitten oli vielä tuulahdus punaiseen maailmaan. Tämä osio ei ollut iso.
UU Market: VIVA MAGENTA
9.9. – 31.12.2023
Näyttelyn ideana on saada katsoja kokemaan väri uudella tavalla – magentan täyttämä tila herättää ajattelemaan, miten näemme värit ja niiden toistumisen eri materiaaleissa, ja kuinka yksilöllinen jokaisen kokemus väreistä on
En saanut punaisesta maailmasta mitään ideioita (lähinnä eräät tätä väriä käyttävät kadut tulivat mieleen 😉 ), joten myymälän ollessa tämän alapuolella, piipahdimme siellä.
Nämä kuumailmapallot olivat hienoja, mutta jäi ostamatta meille liian kalliina.
Lasimuseon vieressä on Suomen metsästysmuseo, joten piipahdimme sielläkin.
https://www.metsastysmuseo.fi/
Heti melkeimpä ensimmäisenä tuli vastaan todella vaikuttavat Liisa Björnin työt.
Metsämiesten entisaikojen kota, joka oli päällystetty koivun tuohilla ja ja eristeeksi heiniä ja risuilla sekä kepeillä tyettu koko hökötys. En ollut moista koskaan ennen nähnyt. Yleensähän nämä ovat eläinten nahoilla vuorattu, joten ilmeisesti etelän miesten tekosia 😉 Hyvin varmaan asiansa ajanut. Mutta on siinä koivuja saanut repiä.
Yksi huone oli täynnä täytettyjä eläimiä tai niiden osia, lähinnä päitä.
Kettu oli saanut varoituskyltin viereensä. Ei saa herättää…..
Mutta ilmeisesti kaikki tajuavat, ettei tätä veijaria kannata lähestyä, kun kyltti puuttui.
Nämä täytetyt eläimet sekä muukin rekvisiitta on peräisin suuriistametsästäjä Jaakko Ojanperän lahjoittamasta kokoelmasta.
https://www.metsastysmuseo.fi/nayttely/trofeekokoelma-jaakko-ojanpera/http://Jaakko
Mielenkiintoinen tekele on myöskin sorsanmetsästyksessä käytetty tynnyri. Kuivat jalat niin ei ala palella, sanoi jo mummo-vainaa.
Ja oli herrasväelläkin tapansa metsällä käydä. Ehkäpä nykyisin jopa varakkaimmat pukeutuvat olosuhteisiin paremmin kuin tämä herrasmies. Oikein mirri piti kaulassa olla.
Loppuosa näyttelystä mentiin vähän ”hutaisten” kun alkoi olla kiire lounaalle.
Huoneessa oli eläimiä niinkuin niiden oikeassa ympäristössä. Vaikuttavaa.
Kettu ja supi.
Siinä sitten kiirehdimme Ullan Pakariin lounaalle, joka on aika lähellä näitä museoita. Ei olisi kannattanut kiirehtiä.
Eläkeläiset saivat euron alennuksen, joka on ihan hyvä asia. Tänää lounaalla oli porkkanasosekeittoa, kolmea erilaista kakkopizzaa sekä uunimakkaraa muusilla. Meille eläkeläisille hinta oli 10,20. Keitto oli hyvää, mutta pizzapalat eivät oikein maistuneet miltään. Oli kolmea sorttia, mutta ei oikein pystynyt maussa eroittamaan, mitä niistä söi. Uunimakkara oli lenkkiä joka oli uitettu tomaatti-sipulisoosiin, joka sekin mauton. Hyvä uusilenkki ”pilattu” mauttomalla soosilla. Muusi ihan ok. Jälkkäriksi kahvin kanssa sai uuniomenamoussea , joka oli tosi hyvää. Tämä leipomon päädyssä oleva ravintola oli melkein täysi ruokailijoita. Hyvä niin.
Koska ruuasta jäi meille ”vähän” huonot fiilarit, emme ostaneet edes leipää mukaan. Aikaisemmilla kerroilla olemme ostaneet, mutta silloin emme olleetkaan ruokailleet täällä.
Tällainen päivä tänään.
Seuraavaan kertaan.
Merellä ja muuallakin 