Kohti Phan Thiet 13.3.

Aamupalan jälkeen käveltiin juna-asemalle, jonne ei ollut matkaa kuin runsas kilometri.

vettä

Ostin vesipullon ja pakko oli ottaa kuva, joka on nimetty siskoni tyttären mukaan ……

Olimme hyvissä ajoin liikkeellä, joten jäi aikaa käydä pankissa vaihtamassa valuuttaa.

Hoi Anissa oli viimeeksi eräältä kauppiaalta vaihtanut, jolloin olin saanut jopa parempaan kurssiin, kuin nyt pankissa. Ero ei kyllä mikään iso ollut.

asemalla

Asemalla jututin kahta suomalaista kaveria, jotka olivat olleet pidemmällä, nyt jo 4 kk, reppureissulla kaukoaasiassa.

Olivat menossa Sanghaihin, josta toinen joutui lähtemään Suomeen töidensä takia. Toinen kertoili jäävänsä vielä pariksi kuukaudeksi ja seuraavaksi Kambodzaan.

Kehuivat käyttäneensä pelkästään busseja ja junia, eikä koskaan mitään ongelmia, paitsi aikataulut aika usein myöhässä.

Meille nyt ensikosketus junaan täällä, joten saapi nähdä, miten me suhtaudutaan matkan jälkeen.

Meillähän oli tämä matka maksettu ja voucheri mukana. Yritin lippuluukulla vaihtaa tätä lipuiksi, mutta vaikka kielimuuri oli valtaisa, olin ymmärtävinäni tämän lippusen oleva ihan kelpaava sellaisenaan junassa. Luotin tunteeseen, että näin on.

Juna ei tullutkaan sille raiteelle, mikä oli ennakkoon ilmoitettu noissa aseman tauluissa, mutta määrätietoisesti seurattiin muita ihmisiä siinä toivossa, että he tietävät kyseisen kulkuneuvon menevän suuntaan, johon mekin halusimme.

Meidän kohde, Binh Thuan, oli noin puolessa välissä matkalla Sanghaihin, siis Ho Chi Minh.

Täällä kaikki puhuvat Sanghai.

junassa

Lippu kun ei maksanut kuin alle kymmenen € per nenä, kun ekassa luokassa olisi ollut hinta 3-4 kertainen.

Olimme valintaamme ihan tyytyväisiä.

Tämä vaunuosasto ei ollut edes ihan täysi ja vessakin oli ihan siedettävä. Ei haissut urea ja vesikään ei lainehtinut lattialla.

radan vartta

Otin kuvan melko pian kun lähdettiin liikkeelle, eli ollaan ikään kuin kaupungissa. Ei ollut roskia radan varressa. Takapihatkin tosi siistejä. Monet kasvattivat jotakin lisäravintoa itselleen, köyhyytä kun vielä on täällä laitakaupungilla.

Nha Trang – Phan Thiet – Ho Chi Minh eli Saigon

Siinäpä karttakuvaa, missä mentiin. Rata kiemurteli aika lähellä tuota rannan suuntaista tietä.

peltoa ja vuoristoa

Rata kulkee laaksoja pitkin, välillä kaukanakin rannikolta. Meidän asema, Binh Thuan, sijaitsee n 10 kilometrin päässä rannikolta, eikä ole mikään iso asema.

tuulivoimalapuisto

Jossain kohtaa mentiin lähempänä merta, niin nähtiin parissakin paikassa tuulivoimapuistoja. Näillä leveysasteilla rannikolla kuulemma tuulee melkein aina.

viiviviljelyä

Viiniviljelmiäkin näkyi siellä täällä. Vietnam on nouseva viinimaa, näin muistan lukeneeni jostain.

Talvet voivat olla kylmiä ja kesät lämpöisiä, joten viiniköynnökset viihtyvät. Nähtiin valmiimpiakin viljelmiä, mutta empä silloin näpsässyt todisteeksi kuvaa.

Ilmeisesti ranskalaiset ovat aikoinaan jo tuoneet tänne köynnöksiä??

Kaupoissa en kyllä katsonut, oliko paikallista viiniä saatavilla.

Sen verran kun vilkaisin, oli tuontiviinit aika kalliita, Suomen hinnoissa.

Ostoskärry kävi kerran myymässä juomista ja jotain paikallista ruokaa. Jälkimmäistä emme tohtineet ostaa, mutta vesipulloja kyllä.

Ai niin, vaunu oli ilmastoitu, mitä suinkaan kuulemma halvimmissa vaunuosastoissa ei ole.

tuonne ne jätti meidät

Kun asemamme tuli kohdille, oli järkytys melkoinen. Juna oli niin pitkä, että meidän vaunu jäi asemalaiturin ”ulkopuolelle”. Lähde siinä nyt sitten repimään/kantamaan matkalaukkuja tuossa kivikossa. Onneksi ei kauhean pitkästi tarvinnut sepelissä tallustaa, kun päästiin betoniselle platalle. Tuo kärry ei ollut meille tarkoitettu, vaan jätteille.

Asemalta otettiin taxi, jolle näytettiin resorttimme nimi, koska kielitaito ei olisi meillä muuhun riitänyt.

Juuri kun olimme lähdössä, tuli nuorehko nainen kysymään, mihin menemme. Sen kuultuaan kysyi, saisiko liittyä mukaan, koska suunta on sama ja bussi menee vasta tuntien päästä. Selvisi, että hän oli menossa työhaastatteluun läheiseeen hotelliin, missä meidän bungalovimme on. Valitteli kovasti, kun taxi on niin kallis. Lupasi kyllä maksaa osuutensa.

kauniisti väritettyjä kalaveneitä

Me hellyttiin sen verran, että maksettiin kaksikolmasosaa, kun jäimme ensin pois. Olisko meidän osuus ollut kympin verran, joten hänelle jäi vajaa vitonen, euroissa.

Kun lähestyimme Phan Thiet-kaupunkia, joka on joen varrelle rakennettu kalastajakylä, alun alkujaan, nähtiin kauniita kalastajaveneitä.

Täälläkin kalastuksella on tärkeä osa tavallisten ihmisten elämässä.

Alueella tosin turismi alkaa ohittamaan kalastuselinkeinon, ainakin rahallisesti.

Täällä kun ne on makeet hiekkarannat ja tuulikin on riittävää liitäjille.

meidän ”talo”

Pääsimme perille, saimme bungalovimme ja äkikseltään olimme tosi tyytyväisiä.

siisti huone ja terassi
terassiltamme

Altaalle ei ollut pikä matka ja onneksi pieni pusikko oli suojanamme, jos halusi lueskella terassilla.

Eikä sinne rannallekaan pitkälti ollut, ehkäpä sata metriä käytävää pitkin.

puhdasta hiekkaa ja paljon
omia tuoleja rannalla

Resortillamme oli varattu rannalta pieni pätkä, jossa oli muutamia lepolasseja. Valitettavasti niitä oli aivan liian vähän ja ihmiset kävivät varaamassa ne ilmeisesti jo ennen aamupalalle menoa.

Me ei viitsitty sitä tehdä, joten jäätiin ilman joka päivä.

Tälle päivälle ei siitten jaksetukkaan sen ihmeellisempää tehdä, kuin purkaa laukkumme ja mennä syömään.

Kadun varsi oli vieri vieressä ravintoloita, kauppoja, hierontalaitoksia ja melkein mitä vaan ohjelmapalveluntarjoajaa.

Ja täällääkin, venäjän kieli oli näköjään kovassa valuutassa.

Ruoka paikallisittain edullista ja hyvää, kuten palvelukin, ystävällistä.

Tässäpä ympäristöstä lyhyt kooste.

lyhyt kooste pihapiiristä ja matka rantaan

Ja vielä paraatipuoli näkyviin iltavalaistuksessa.

paraatipuoli kadulta katsottuna

Josko huomenissa sitten pääsisi rannalle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.