Oltiin jo syksyllä ostettu Finnairin suorat lennot Hki – Krabi – Hki , kun lähestyivät tarjouksella, josta ei voinut kieltäytyä.

Omalla autolla kentälle huristeltiin ja pyöreeseen , P3, parkkihalliin Kia jätettiin. Samoihin hintoihin tulee parkki, kuin taxilla oltas tultu. Mutta nyt saa itse päättää aikatauluista.
Kuva piti ottaa, että tämmönen vanhus löytää kotteronsa tuolta muiden satojen joukosta. Kerran ollaan jonkun aikaa etitty, kun vika suuntaan lähdettiin ovista kävelemään.
Reissun on tarkoitus kestää 22 perillä olo päivää.
Kone lähti ihan ajallaan, klo 19:25 ja lento sujui aika kivuttomasti. Paitsi nyt en saanut nukuttua, vaikka olikin yölento. Madam kyllä torkahteli.

Siispä samoilla silmillä tulotarkastukseen, joka olikin aika poikkeuksellinen. Otettiin kaikista sormista näytteet normi kuvan lisäksi. Kuumeet mitattiin ja käsidesiä piti ottaa jokaisen. Siksipä kesti tovin, ennen kuin laukkujamme päästiin hakemaan.
Siitä sitten ”matkatoimistoon ostamaan lippuja Phi Phin laivaan. Samalla hoitivat taxin ja koko lysti maksoi 1150.- phatia eli noin 33 €.
Taxinvei lauttaterminaaliin jossa oli muutama muukin menossa samoille mestoille kuin me.
Mutta tällä kertaa laiva ei tullut läheskään täyteen, kuten aikaisemmalla reissulla Phuketista Koh Lantalle ja takaisin oli ollut.
Pahin sesonki on jo ohi.

Poutapilvisellä ja hyvin kevyellä tuulella saatiin matka taittaa.
Puolitoista tuntia kesti tätä jyrinää, äänet olivat kohillaan. Aika haipakkaa nää ajelee, eihän tämä ihan pieni kiulu ole. Mahtuiskohan 3-400 matkustajaa sisätiloihin, kolmeen kerrokseen.

Phi Phillä meitä oltiin vastassa. Olin pyytänyt lippuja ostaessamme virkailijan soittamaan hotelliimme ja toiveisiimme oltiin vastattu. Eihän tämä iso city ole, mutta kun on niin peijakkaan sokkeloinen, äkikseltään. Eikä tarvinnut itse vetää laukkuja, sen hoiti tämä vastaan tullut henkilö.
Hotellimme osoittautui juurikin luvatun kaltaiseksi.
Tässä tripadvisoriin linkki.
Joten heti matkalaukkujen tyhjentämisen jälkeen pulahdettiin lämpöiseen veteen.
Lämmintä on muutenkin, varmaan jotain +32 astetta ja tuo altaan vesikin oli ehkäpä 25, koska minusta se tuntui aika lämpöiseltä.
Käytiin pikaisella salaatilla hotellin ravintelissa ja ihan yhtä lyhykäisellä lähiympäristön tutustumismatkalla.
Illemmalla ehkäpä lisää juttua, tai sitten huomenna.
Illalla lähdettiin ruokapaikkaa etsimään. Niitähän täällä riittää ja jokaisen kukkarolle sopivia.
Kuvassa hotellimme naapuriravintola, tai oikeammin sen keittiö.
Tähän emme jääneet, vaikka ei tuolla varmaankaan mitää huonoa ruokaa saisi, päätellen asiakasmäärästä. Oli aivan täysi. Ja halpaa.
Kierreltyämme aikamme, päädyttiin meren äärelle, vaikkakin näköalasta, siis sysimustasta, joutuukin maksamaan pikkuisen.

Tämä ei pettänyt.
Vaikka olikin melkein täynnä, tulivat tilaamamme annokset nopeasti ja herkullista oli.

Jälkkärit vielä otettiin.
Lasku huikeat n 26.- €.


Nyt sitten Nukkumatti kutsuu.