Aamulla ei enää satanut, mutta tuuli oli todella kovaa ja puuskissa vielä kovempaa.

Nämä ovat kaatuneet aikaisemmassa myräkässä.

Lähdimme kävelemään kohti museo Hermakselle.

Matkalla en malttanut olla ottamatta valkoisista kukista kuvia.

Näitä kun oli montaa sorttia.

Ja vielä yksi lajike. En tunne yhtään näistä.

Tämän takiaisen sentään tunnistin. Oli todella pitkässä varressa. Melkein parin metrin korkuisia.

Valkoinen kanervakin alkaa kukkia.

Vähän ennen kohdettamme, tien vasemmalla puolella on jonkin sortin kylän talo. Edustalla oikein esiintymislava. Ei ole kaiketi ollut vähään aikaan käytössä, kun on ruoho päässyt valloilleen lavan edestalla.

Talo on hulppea. Oli lukossa, joten ei päästy sisälle ihastelemaan, Ovenpielessä oli kyltti, jossa kerrotiin rakentamiseen saatu rahaa EU:lta vuosina 2007-2013.

Kuulimme jo kaukaa määkimistä. Syylisiksi paljastuivat nämä lampaat. Aikas paljon lampaita.

Viimein, noin 1,8 km jälkeen saavutimme kohteemme. Saaristolaistilan museo Hermas.

Täällä kaikki on aitoa. Tavarat, talot ja koko pihapiiri, mitään ei ole muutettu talon viimeisen asukin poismenon jälkeen.

https://book.visitaland.com/fi/saaristolaistilan-museo-hermas

Vähän erilleen on rakennettu uusi pytinki, missä on esillä alueen muuta historiikkia.

Jos en väärin muista oppaan kertomuksesta, tämä on pienoismalli Västanpå nimisestä lahdulasta, saaren länsirannalta.

Kuvaa aluetta noin kahden-kolmensadan vuoden takaa. Maa on sen jälkeen noussut niin paljon, että kohta, jossa veneet tuolloin vielä kelluivat, on nyt kuivaa maata.

Tässä lähikuvaa. Hienosti oli tehty tämä pienoismalli.

Seinillä muutamia entisajan valokuvia.

Sitten itse vanhoihin rakennuksiin.

Hermas on vanha saaristolaistila, jonka juuret ulottuvat aina 1500-luvulle asti. Tilan ensimmäinen tunnettu talonpoika oli “tilimies” Per Olson, jonka nimi mainittiin vuoden 1537 veronkantokirjoissa. Tila pysyi asuttuna aina vuoteen 1973 asti, jolloin tilan viimeinen asukas Sven Karlsson poistui keskuudestamme.

Ensimmäisenä tuli vastaan savusauna. Tätä ei käytetty niinkään kylpemiseen, vaan lihan savustamiseen. Koska lampaita kasvatettiin ja saarella on myökin hirvieläimiä, niin niiden lihoja täällä valmisettiin myytäväksi sekä omaan käyttöön. Liha kun säilyy savustettuna melkein ”ikuisuuden”.

Tässä on kesäasunnon sisustusta.

Varsinkin rengit ja piiat oleilivat kesäisin täällä. Oli enempi omaa rauhaa ja herrasväellä omansa. Talvisin kun kaikki olivat samassa tuvassa.

Jalkineet tehtiin itse.

Talon viimeinen miespuolinen oli loukannut vasemman jalkansa, eikä voinut pyöräillä. Niinpä hän rakensi itselleen sellaisen kulkupelin, jolla saatoi taittaa saarella matkaa. Moottorikäyttöinen polkupyörä.

Ja huomaa polkimessa olevan remmin. Se helpotti amputoidun, tekojalan liikettä.

Rengeillä ja piioilla oli omat yhteiset huoneensa. Tässä asusti neljä renkiä ja lattialla heidän tavara-arkkunsa. Arkuissa oli sitten kaikki heidän omaisuutensa. Vähän niin kuin merimiehillä laivoilla.

Koska tilan pääelinkeino oli silakan pyynti, tarvittiin silakkatynnyreitä paljon. Näihin suolattiin kalat ja miks ei lihatkin ja vietiin markkinoille.

Tilalla viljeltiin omiksi tarpeiksi kaikki vilja. Tässä on uutisjauhoihin tarkoitetut ”myllynkivet”. Oli tilalla oikea tuulimyllykin, mutta ei sitä uutisjauhoihin alettu käyttämään.

Kaikkien rakennusten kattot oli tehty tällä tekniikalla. Aluslaudoitus, päälle tuohia ja harvempi halkaistut puut pitämässä tuohia paikoillaan. Tuohet piti kuulemma vaihtaa parin kymmenen vuoden välein.

Liukusalpa. Empähän ole muualla tämmöistä nähnyt.

Päätupa. Noissa sitten nukkui aina kaksi ihmistä per punkka. Ei ollut kauheasti yksityisyyttä. Tai jos alkoikin ”jotakin” puuhailla, kaikki kuulivat toihuilut.

Mäen päällä tuulimylly.

Tontin rajoilla on tietenkin aidat. Ja tehty kuten ennen vanhaa ne tehtiin.

Takaisin satamaan päin kun lähdimme, niin näimme tuulihaukkapariskunnan lentelevän puiden yläpuolella, mutta sain vain toisesta kuvan.

Tässä rajattu kuva. Menee vähän jo rakeiseksi. Oli muuten aika kaukana.

Näimme vielä kerran lammaslauman. Olivat siirtyneet ruokalevolle. Osa ahneimmista vielä ruokailivat.

Ilmeisesti entinen pellon pohja oli lepikoitunut. Osa oli todella suuria leppiä.

Tuonkin juurakko oli todella massiivinen.

Kun satamasta lähtee kaupalle päin, tien oikealla puolella olevan talon piha on hieno.

Taas oli saatu oppia entisajan saaritolaiselämästä.

Tuuli ei laantunut ollenkaan. Puuskat olivat välillä todella kovat ja heilutti venettä tosissaan.

Alkuillasta sai seurata vesilintuje touhuja.

Joutsenperhe arvokkaasti uiskentelemassa.

Pilkkasiipi ilmestyi parin sadan metrin päähän sukimaan itseään.

Illemmalla satamaan tuli muutama vene lisää.

Todella vanha saaristolaisvene.

Seuraavaan kertaan.