Viimeinkin tuli molemmille allakkaan sellainen rakonen, että saatoimme lähteä yhdessä, ilman muita mukana, merelle nuoremman poikani Rikun kanssa. Kohteeksi olin valinnut Västerlandetin, koska Riku ei ollut koskaan käynyt siellä, enkä minäkään kuin kerran.

Se loiva kohta, jossa edellisellä kerralla olin Madamen kanssa tämän saaren rannassa kiinni, oli nyt aaltojen huuhtomana ja siten liukas, joten parkkeerasimme Sarzan jyrkälle kohdin rantaa. Tässä kohdin on julmetusti kalliossa erilaisia kiinnitysrenkaita/rautoja.

Olin odottanut, että olemme varmasti ainut vene, joka saarella on, mutta sepä ei ollutkaan niin. Sielläpä olikin mies ja tyttö telttailemassa, ja tulleet avoveneellä. Me sitten Sarza ankkuroitiin heidän viereen.

Muistikuvani oli, että tässä kohdin ranta olisi ollut aika syvä, mutta niinpä asia ei ollutkaan. Perävetolaitteen kohdalla oli onneksi parimetriä vettä, joten uskalsimme jäädä valittuun paikkaan.

Sää oli upea, laivaväylälle näkyi hyvin ja kuitenkin olimme ulkomerellä.

Väylällä olikin aika moinen trafiikki, enimmäkseen purkkareita menossa ja tulossa. Tällä kertaa lähes kaikki purjein, eikä moottorilla, kun esimerkiksi viime kesänä melkinpä suurin osa purkkareista ajoi.

Sotaisaa kalustoa liikkui myös, isompia ja pienempiä.

Yleensähän en ole tähän aikaa vuodesta liikkunut näillä alueilla, koska olemme Madamen kanssa olleet Saaristomerellä tai Ahvenanmaan liepeillä, joten ehkäpä yllätyinkin näistä puolustusvoimien runsaasta esiintymisestä alueella. Vai johtuuko tämä vain yhteisistä merisotaharjoituksista ensiviikolla?

Joka tapauksessa, harmaata kalustoa on runsaasti liikkeellä.

Totta kai ensimmäiseksi lähdimme kiertämään saarta ja otinpa muutaman kuvausvälineenkin mukaani.

Jo edellisella käynnillä huomasimme lapun keittokatoksessa, jossa se ”uhattiin” purkaa sen huonon kunnon takia.

Olivat sitten toteuttaneet ”uhkauksensa”.

Tämä kuuluu Metsähallituksen alaisuuteen, joten mielenkiinnolla jäädään odottelemaan, josko uuden katoksen rakentavat. Onhan tämä kuitenkin niin lähellä Porkkalan kärkeä, että pienemmälläkin veneellä tänne voi tulla, jos keli vaan on edes jollain tavalla suotuisa.

Tämä on oikeestaan aika tyypillinen ulkomeren saari. Keskellä metsää ja etelän puoleiset kalliot sileitä.

Lisäksi eteläisellä puolella pienissä notkelmissa varvikkoa. Katajaa esiintyy yllättävänkin vähän, kun taas saaristomerellä sitä on todella paljon.

Kierroksen jälkeen saatiinkin hyvin ansaittua pihviä.

Saaressa ei enää ole virallista tulentekopaikkaa, joten tein veneessä grillillä uunijuureksia ja grillasin Entrecote´t. Ja aikas hyvin onnituin.

Grillikuvan taustalla näkyy se loivempi kallio-osuus, jossa viimekerralla Madamen kanssa oltiin ankkuroituna.

Illalla otimmekin sitten kymmeniä kuvia auringon laskun aikaan. Riku oli jo pitkään haaveillut tällaisista kuvista ja nyt sitten se onnistui. Ainakin meidän mielestä.

Tämä tulee kuulemma hänen levyn kanteen, sitten kun se levy on tehty valmiiksi. ( alakuva)

Pientä haasteetta oli saada meidät molemmat yhtä aikaa kuvaan, koska ei meinattu saada minun Sony oikein mieleiseti toimimaan. Juostiin sitten oikeesti monta kertaa ess taas ja säädettiin kameraa uudelleen ja uudelleen.

Kyllä se sitten palkittiin, vai mitä mieltä olette yhteiskuvasta?

Vähän ennen tätä kuvaussessiota, yritin saada vangittua auringon säteet. Se ei muuten ole sitten helppo juttu .

Kuvien oton jälkeen siirryimmekin Sarzaan tutkimaan otoksiamme ja Riku lähetti ne tietsikaltani sitten itselleen ja oli tyytyväinen tuotoksiimme. Tai ainakin sanoi niin 😉

Siinä sinne höpöteltiin melkein kahteen asti yöllä.

Aamulla Riku yllätti minut täysin ja meni uimaan, tai no, ainakin kastautumaan.

Vesi oli nyt 18 asteista, kun se vielä viime viikolla oli vain 14. joten hyvin on lämmennyt. Silti itse en mennyt edes kastautumaan. Riku yllättyi pikkaisen, kun kaivoin suihkun esiin ja käskin huuhdella itsensä mahdollisen sinilevän takia. Hän ei nimittäin ollut nähnyt tai en ollut näyttänyt, että meillä on uimatasolla makean veden suihku.

Onneksi tuuli olikin paljon kevyempää, mitä oli ”luvattu”, joten kotimatka saatettiin lurutella normi matkavauhtia, n 24-25 solmua.

Omaan pilttuuseen tulo oli vähän haasteellista taka-viistoon tulevan puuskittaisen tuulen vuoksi, mutta kyllä lopulta päästiin kunnialla omalle paikalle, kun yksi ylimääräinen pyörähdys tehtiin.

Kyllä nämä isä-poika reissut ovat tämän ikäiselle miehelle tosi tärkeitä ja luulisin, että on se tärkeää pojalle myös.

Älkää unohtako toisianne 🙂

Seuraavaan kertaan.