Eka koko pv Hoi An 5.3.

Tämä päivä otettiin ihan rennosti, tutustuttiin lähiympäristöön, että missäs sitä oikeesti ollaan.

Aamupala ihan kohtuullinen ja tilaa oli. Hotelli ei varmaankaan edes puolillaan. Sesonki jo ohi.

Hotellimme piha joelle asti
naapuriresortti aidan takana

Pihaalue rajoittuu jokee. muuta vilpola rakennettu rantaan ja varmaankin tuo aita ihan tarpeellinen, ettei lapset ryntää rantaan. Ei ollut mitenkään houkutteleva, kivikkoa ja jonkin verran roskiakin.

Piha-alue oli muuten ihan siistissä kunnossa.

Kuva alla, otettu hotellimme kadunpuolelta ja tuosta rantaan matkaa noin 100 metriä.

hiekka säkeissä täällä

Lähdettiin kävelylle ja meren ranta kiinnosti. Oli kyllä lukenut, että vuosi aikaisemmin ollut taifuuni olisi ”vähän” runnellut rantaa, mutta enpä olisi uskonut, että tämmöistä.

Hiekkasäkkejä oli tuotu sitten heti paljon, ettei loputkin hiekat mereen menisi.

Tuota rantaa oli vissiin jo aikaisemminkin säkeillä ”paikkailtu”, lähinnä tehty mereen ikään kuin vedenalaisia aallonmurtajia.

Tuo ei nyt oikein houkutellut uimaan.

palmurivistöö

Muutama rantaravintolakin oli, mutta me palattiin huilimaan altaalle.

altaalla

Oli siinä kiva loikoilla ja välillä pulahtaakin.

Altaan toisella puolella näkyy pieni osa ravintolasta, ulkopöytiä.

Itse ravintola on noista vasemmalle.

Nämä ”lepolasset” alkaa olla tiensä päässä.

Osa oli jo sen verran huonona, että ei tohdittu edes istua niissä.

Onneksemme altaalla ei todellakaan ollut ruuhkaa.

Ne vähätkin asiakkaat hävinneet päiväksi jonnekin.

Mehän ei siitä oltu pahoillamme, että ihan oma allasalue.

Ruokapaikkaakaan ei viitsitty pitkältä etsiä, vaan tyydyttiin kadunvarsi tarjontaan.

katiravintola

Mut tähän ei kuitankaan menty. Samanlaiset lasten muovituolit, joita jo Huessa nähtiin. Paikalliset kuitenkin tyytyväisinä asioivat, hinta oli nimittäin murto-osa kunnon ravintoloitten hinnoista. Osalla paikallisista kun ei ole omaa keittiötätä, joten eipä heillä ole vaihtoehtoa.

meidän valinta

Meidän valinnassa oli kuitenkin ihan kunnon tuolit ja pöydät, sekä ystävällinen henkilökunta.

Ei sillä, voihan noissa jalkakäytäväravintoloissakin olla hyvä ja ystävällinen palvelu.

noin 17 €

Edukkaasti saa vatsansa täyteen ja vieläpä maukasta on.

Vaikka pitkän kaavan mukaan syötiin, niin ei tämä nyt hirveen kalliiksi tule.

Siispä turha lähteä merta edemmäs kalaan, eli lähiravintolat saivat meistä vakiasiakkaat.

Vähän paikallista liikennekulttuuria, joka itse asiassa rauhallista, verrattuna kunnon kaupunkeihin.

pyörää ja mopoo riittää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.