Päätettiin jäädän vielä toiseksikin yöksi tänne, kun ei näkynyt muitakaan meidän viereen tulevan.
Josko huomenna sitten jatketaan matkaa, mutta sitä ennen, mitä onkaan tapahtunut Fallholmenissa ja sen ympäristössä.
Historian havinaa on tämänkin saariryhmän läheisyydessä.

Risholmenin saaressa on ollut 1876-1936 Våtskärin luotsiasema ja luotsitupa rakennettu 1888. Merivartioston asema oli saarella 1928-58. Sodan aikaan 40-luvulla linnoituksina tehtyjä juoksuhautoja sekä kaksi kevyttä patteriasemaa. Suomalaisilla sukellusveneillä oli saaren vieressä ankkuripaikka.
Hylkyjä ei aivan lähistöltä ole löytynyt, muttei tarvitse pitkälle tästä mennä, niin jo löytyy. Höstön koillispuolella on yksi, joka on tuohon merikarttaankin merkitty.

Tyyppi: torpedovene
Uponnut: 1944
Sijainti: Pernaja, Sävtektet
Muut nimet: S1, Våtskärin hylky
Tänään on jo pikkaisen vilkkaampaa tälläkin lahdukalla. Yksi fiskari tuli tuonne etelä-länsikärkeen ja toinen kävi vähän tutkailemassa paikkoja, mutta lähti kuitenkin pois. Siispä, toistaiseksi saadaan ihan iteksemme olla. (Klo 14:00) vaan vielähän tähän kerkee tulla.

Sama lenkki tehtiin tänäänkin kuin eilen. Toiseen suuntaa saarta kun on aika ryteikköistä, niin jätetään se puoli saaresta rauhaan.

Tuossa kohtaa oli vielä jonkinmoinen polku, mutta sitten alkaa tulla kosteikkoa, hyttysiä ihan h…tisti ja ei mitään polkua.
Käännyttiin ja samalla näppäsin siitä fiskarista kivan.
Vaikuttaa siltä, että ovat innokkaita kalamiehiä, anteeksi, kalahenkilöitä, kun perässä olevalla venelle käyvät vähän väliä ajelemassa.
Ja niin on vastarannan porukassakin joku/joitakin aktiivikalastajia, kun tuo aluminiivene käy myöskin usein pitkin rantoja vapa kädessä koluamassa.

Ja lintukantakin on kohillaan, eli minkkejä ei vissiin ole, kun pesinnät onnistuvat.


Uikku oli yksikseen, mutta hanhilla oli pesue mukana.


Kaikkiahan en kerennyt kuvata, mutta paljon on nähtävää, jos vain vähän pitää silmiään auki.

Saadaankohan tänään yhtä hieno ilta kuin eilen?
[…] 30.5. Fallholmen […]
TykkääLiked by 1 henkilö