Ennen veneen veteen laskua, on syytä muutama kohta käydä läpi ja mieluiten huolella.

Polttoainejärjestelmä.
Jokunen vuosi takaperin oli ongelmana biodieselin aiheuttama biokasvusto.
Tuossa kuvassa näkyy pieniä jäämiä edellisestä puhdistuksesta, jonka tein varmaankin 4-5 vuotta sitten. Sen jälkeen ei ole ongelmaa ollut, vaikka en ole käyttänyt enää pariin vuoteen kasvustonestomyrkkyä naftan joukossa. Mutta hyvä on silti tarkistaa.
On ikävä, jos merellä ollessa koko järjestelmä tukkeutuu mustasta mönjästä, jonka tuo biokasvusto voi aiheuttaa.
On jopa kesken ajon sammunut moottoreita mokoman biodieselin takia.
Samaan syssyyn tarkistin vesitankin, joka olikin viimekeväänä todella huonolla hapella.

Nyt oli aivan puhdas, mutta pyyhin silti etikkavedellä.
Etikka desinfioi ja antaa raikkaan jälkimaun, kunhan enimmät etikat huuhtoutuneet pois.

Sitten olikin talvivaatteiden poisotto.
Nyt kun oli alimmaisena kevytpeite, liukui paksumpi peite vaivatta alas ja pois. Sain hoidettua yksin koko jutun, kun aikaisemmin piti aina kaveri olla mukana. Tietty, viikkaukseen tuli Keijo jeesaamaan.
Tuossa veneen kylkiä pällistellessäni mietiskelin, pitäiskö vesirajan maalausta nostaa, kun tulee tuota ruskeaa kauniiseen kylkeen.

Tuota saisi olla koko ajan pesemässä, joten ilmeisesti ”nostan” väriä tuohon lian yläreunaan, niin saattaisi näyttää paremmalta pitkin kesää ja jäisi harjaaminen vähemmälle.

Viimesyksynä, kun joutui jonkun verran agrekaattia käyttämään, niin alkoi tympimään pakokaasun hajut kabiinissa. Vaikka kuinka olin pakoputkea liitoskohdista korjaillut, niin tiivitysmassalla kuin folionauhalla, ei tuntunut mikään riittävän. Siispä otin laitteen pykälään ja ajoin Esan pajalle Kirkkonummelle.
Kerroin mitä olin tehnyt ja mikä oli ehdotukseni jatkotoimista.
Esa irroitti äänenvaimentimen ja tadaa,,, Tehtaalla kasaaja oli ”pikkaisen” huolimattomasti laittanut tiivisteen paikoilleen ja se olikin melkein poikittain siellä, jolloin, kuten kuvasta näkyy, päästänyt osan pakokaasuista sivuilta ohi. Ja minä olin koko ajan luullut, että asentamani pakoputki tuosta äänenvaimetimesta eteen päin on se vuotaja ollut.
Jätettiin koko vaimennin pois ja Esa teki kunnon laipan pakoputkelle.

Koska kolmenkymmenen sentin päässä on toinen vaimennin, niin eikähän se riitä pehmentämään ääniä. Nyt ei sitten pitäisi enää katkua tulla kabiiniin. Toivottavasti.

Nyt saa konekin paremmin jäähdytystä, kun ei ole tuota ämyriä edessä estämässä ilmavirtausta.
Tässähän on oma, aika tehokaskin puhallin, joka jäähdyttää konetta. Kyseessä salkkumallinen laite.
Samalla saattaapi konehuone, missä siis tämä agrekaatti sijaitseen, pysyä viileämpänä, toivoisin. Lämmitti meinaan aika paljon koko konetta, kun sen etupuolella tämä laite on.
Tässä nyt alkuun, mitä olen puuhastellut tänä keväänä.