Idän suunnalle ja ensimmäisenä kohteena Pirttisaari 24.-25.5.-23

Vihdoin päästiin lähtemään useamman päivän reissuun ja kuten ennenkin, suuntana itä. Keli sattui kyllä paremmaksi kuin amerikkalaiset elokuvatkaan osaavat siitä kertoa;-) eli täysin plägä.

Kyllä kelpasi Sarzaa kuljettaa ja ylläpitää reipasta, n 25 solmun matkavauhtia.

Eikä ollut liiemmälti liikennettäkään, muutama purkkari nähtiin ja väistamaan yhtä laivaa.

Taisi olla Vuosaaresta tulossa, kun kartan mukaan syväväylä sieltä päin tulee. Aika haipakkaa isoksi laivaksi puhalti menemään. Kuivahevosen ja Eestiluodon kohdilla tämä tapahtui ja joutui oikein himmaamaan vauhtui, kun aaltojen yli mentiin.

Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Pirttisaari osittain siksi, että emme ennen ole täällä käyneet sekä sen historiasta.

Punainen koilliseen osoittava nuoli osoittaa paikkamme, jos joku ei tiedä, missä Pirttisaari sijaitsee. Porvoo jää juuri ja juuri kartasta otetun kuvan ulkopuolelle oikeasta ylänurkasta.

Lainaus Wikipedia:

Pirttisaari (ruots. Pörtö) on saari Porvoon ulkosaaristossa, jossa oli merivartioasema ja joka on tunnettu veneveistämöistään. Saarella on kuvattu vuonna 1936 julkaistun VMV 6 -elokuvan ulkokohtaukset.[2] Entinen sotilasalue on nykyisin Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen hoitama ulkoiluale, jossa on mm. retkisatama poijuineen.

Pirttisaari on ollut asuttuna 1700-luvun alusta saakka. Nykyisin ympärivuotisia asukkaita on noin kymmenen ja kesäasukkaita moninkertainen määrä. Pirttisaari oli 1900-luvulla puolustusvoimien linnakesaari. Muistona tältä ajalta Metsähallituksen hallinnoimalla Mellauddenilla on yksi tykki ja Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen Lerviksuddenilla kaksi tykkiä. Lisäksi alueella on tulenjohtotorni ja paljon bunkkereita.[3]

Retkivenelaiturissa oli tilaa, joten saimme valita rauhassa mihinkä poijuun kiinnitymme. Vastakkaisella rannalla on kauppalaivaston kotisatama, josta nyt yksi alus puuttuu, kun oli lähtenyt käymään aikataulunsa mukaisesti mantereella.

Iltapäivällä kävi yksi Sargo hetken piipahtamassa vieressämme, mutta muutaman tunnin oltuaan, lähti pois. Eli saimme pitää koko laiturin ihan yksin, paitsi lautta kävi pari kertaa hakemassa/tuomassa ihmisiä/tavaraa. Koululaisryhmä tuli kylläkin vasta torstaina ja me olimme jo tuolloin yhden yön ”veteraaneja” täällä.

Sataman välittömässä läheisyydessä on niin puucee kuin grillipaikka puineen.

Se, että millainen hyttys- ja paarmahelvetti tuo paikka keskikesällä on, voi vain kuvitella 😉

Alueen yleiskartta antaa hyvän kuvan missä saa liikkua ja missä on yksityisomisteisia alueita.

Ruokailumme jälkeen lähdimme lenkkeilemään, ja suuntasimme Lervikensuddeniin. Upea itään päin suuntautuva alue, jossa edelleen jäljellä armeijan ”jalanjälki”.

Tykki, jonka piippu, yllättäen, oli itään päin, sekä miehitösuojia valettuine betonikattoineen.

Kyllä täällä nähtävää riittää, jos kyllästyy veneessä istumiseen.

Vaikka maisemat ovat upeat, vedet ovat kuitenkin, ainakin oudolle kulkijalle, vaaralliset, paljon matalikkoja ja veden alaisia vaarallisia kivikoita. Kaappaus hylyt.net kartasta antaa hyvän kuvan alueen hylyistä. Mielenkiintoinen sivusto tämä https://www.hylyt.net/

Upeat, sileät kalliot suorastaa kerjää saarella kävijöitä käyskentelemään täällä ja ihailemaan joko tyyntä tai sitten myrskyävää merta. Pakkohan se oli meidänkin tuolla piipahtaa.

Metsätiet ovat helppokulkuisia, vanhoja tykkiteitä, ja hyvin opastein ohjattuja, joten mikäs täällä on maleksia.

Eikä ollut metsäteilläkään ruuhkaa. Lervikensuddenin keittokatoksella oli pari poikaa, kalliolla istuskeli sen Sargon pariskunta ja sitten me. Siinäpä tämän päivän ruuhka.

Grillikatos siellä niemenkärjessä.

Takaisintullassemme ajattelin oikaista, kun näytti menevän polku kivasti satamaan päin. Oli kaiketi peurojen tekemä, kun meni kyllä pikkasen hankalasti. Päästiin kyllä, usemman haasteellisen kohdan jälkeen, mutta jääpähän oikomiset taas joksikin aikaa 😉 Ei olla enää notkeita nuoria vaan pappoja ja muoria.

Pääskyset pörräili lähettyvillä, joten päätin kaivaa Sonyn ja napsasin tämmöisen. Tarkka oli katse.

Illalla kävi joku pyörähtämässä täällä, mutta myöhästyin aika pahasti kuvan ottoa ajatellen. Ja ei kerrennyt tarkentaakaan, joten eipä ole hääppöinen otos. Lähinnä kiinnosti tuo vekotin, millä kaveri oli liikkeellä. Siksi kai häkellyin ja meinasin unohtaa koko kuvan ottamisen. Tollasellahan saa mennä aallonkieltoalueellakin ihan hulluna, kun ei jää oikein minkäänlaisia aaltoja. Kun ois vähän nuorempi, heti menisin kauppaan 😉

Yö meni hyvien unien merkeissä, mitä nyt pikkaisen oli Webasto vähän liian kuumalla. Se taas johtuu varmaankin illan viileydestä, joten tunne oli että nyt tarvitaan lämpöä…

Aamu ei valjennut aurinkoisena, vaan hyvinkin pilvisenä. Ajoittain ripotteli vettäkin, mutta ei mitään kaatosadetta kuitenkaan. Iltapäivällä olikin sitten puolipilvistä, joten ruokatirsojen jälkeen kävin ihmettelemässä koululaisia toisessa päässä, länsipäässä, saarta.

Matkalla on kaunista maalaismaisemaa, riukuaitoineen. Tämä aita olikin jo nähnyt aika monta kulkijaa, kun oli jo lahon oloinen.

Mustikanvarpuja oli tosi paljon ja melkeinpä kaikissa tulossa hyvä sato. Siispä tänne mustikkaan ….

Perillä odotti sitten se koulu ja laituri. Koulu on tuo valkoinen rakennus. Järjestävät kuulemma kesäisin tapahtumia sekä kesäkahvilaakin pitävät täällä. En tiedä koska koulu on opetustarkoituksissa sulkenut ovensa, mutta onneksi on keksitty muuta käyttöä, jolloin rakennus pysyy hyvässä kunnossa.

Laiturilta sai ihailla hienoja taloja.

Kauempana vastakkaisella rannalla olikin useampi rakennus.

Kyllä tällainen eläväinen saari on upea kohde. Illalla juuri ennen matsia lennätin pikkuisen droneakin. Eilen jostain syystä alue oli blokattu lennoilta, mutta nyt sitten sain muutaman hyvä kuvan.

Olimmekin saaneet pari naapuria sekä nyt olivat kaikki kauppa-alukset paikalla.

me ja pari muuta venhoa.

Niinhän siinä nyt sitten kävi, että Canada röykytti meidät pahan päiväisesti 1-4. Ja niin kiusasi joku muukin meitä, tällä kertaa meidän tv-lähetystä. Teki häiriötä tosi pahoin, joten emme nähneet kunnolla koko ottelua, vaan pätkittäin. Ennen ottelua ja heti ottelun jälkeen, toimii telkkari moitteitta. Ihmeellistä sabotointia. Jos tietäisin kuka tämän aiheutti, saattaisin ”puhutella” vähän kyseistä henkilöä. Eihän se kuitenkaan tällaista pappaa kehtaisi takaisin lyödä 😉

Huomenna olisi sitten tarkoitus vaihtaa uuteen kohteeseen ja se pitää tehdä heti aamusta, koska ovat lupailleet vesisadetta kymmenen jälkeen ja voi kestää vaihtelevasti pitkälle iltapäivään.

Joten, seuraavaan kertaan.

PS

Tässä vielä video:

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.