30.6. Modermagan

Koko aamupäivän satoi, milloin enemmän, milloin vähemmän, mutta satoi kuitenkin. Kahden maissa mentiin samaiseen, vasta päätä olevaan ravintolaan lounaalle. Silloinkin satoi.

Sade hellitti vasta neljän aikoihin, jolloin saman tien lähdettiin kauppaan. Ostettiin viiden päivän eväät, joten hetki pärjätään ilman nälkää. Vilusta ei tiedä vielä.

halpaa, meriasemaksi

Sitten tankkaamaan ”halpaa”naftaa ja vettä sekä septitankki tyhjäksi. Oli yksi parhaista ja tehokkaimmista septipumpuista, mitä minä olen käyttänyt.

Liikkeelle ja Barosundin jälkeen alkoi sitten tuulemaan.

Barösundin kauniit talot

Ennusteet olivat kyllä kertoneet navakasta länsituulesta, mutta sen piti voimistua vasta kahdeksan maissa näillä leveysasteilla. Oletin siis, että se olisi noin 10 m/s, mutta sepä olikin 14 m/s, kertoi paikallinen Jussarön säähavaintoasema. Ja suoraan vastaista. Kapeaa ränniä pitkin ajettiin, mutta kun pituussuuntaan tuuli pääsi puhaltamaan, oli ”vähän” kuoppaista. Välillä piti nopeus laskea 13-14 solmuun.

Tarkoitus oli mennä Fladalandetin pohjoispoulelle, mutta eipä menty, kun ei ennen siinä kohdilla oltu käyty. Pahoimmillaan tuulenpuuska olisi voinut viedä meidät johonkin kivikkoon, kun hiljaa olisi joutunut ajamaan. Ja ihan tuntemattomilla vesillä.

vastarannalle tuulee

Siispä turvallisuus etusijalla, parkkeerattiin tuttuun ja turvalliseen Modermaganiin. Varsinkin tällä länsituulella saman puoleinen kallio on ihan best.

sijainti

Ne, jotka eivät tiedä, niin tämä saari sijaitseen Tammisaaren kansallispuistossa.

Tuo plotterin syvyysanturi ”syttyy” vähän hitaasti, joten otinpa siitä sitten ihan erikseen kuvan.

Koko matkalla ei sitten satanut yhtään, mutta pyyhkijöitä sai kyllä käyttää.

Kun olimme asettuneet paikoillemme ja hetken hengähtäneet, läksin ottamaan muutaman kuvan, mutta visiitti jäi aiottua lyhyemmäksi. Vaihteeksi alkoi satamaan.

Vähänkö oli ulapalla aaltoi ja vaahtopäitä,

Lokitkin kävivät meitä tervehtimässä.

sekunnin kymmenyksen myöhästyin, kerkes melkein ohi tuo vasemman puoleinen

Eipä tänään sen ihmeempiä.

Huomiseen.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.