Vikapäivän ohjelmana Phra nang beach and cave fishing YouTubessa

Viimeisen päivän ohjelmaksi valittiin uusintana Phra nang beach.

Siellä kahlailemassa keksin nuo kalat. Siinä sitten jahtailin, mutta eivät kauhean yhteistyöhaluisia olleet…

Olisi varmaankin pitänyt malttaa olla paikoillaan ja odottaa, yleensä loppupeleissä uteliaita ovat.

Nyt siis olen paljastanut, että lähdemme täältä Railayltä pois, pahus.

Jälkiviisaana totean, että olisi aivan hyvin riittänyt neljä yötä täällä. Sen verran ”pienet” ympyrät täällä on. Sinällään, ihana paikka. Mutta tuskin toiste tänne tullaan ja silti, olisi suunnattomasti harmittanut, jos ei olisi käyty.

melkein kalaperspektiivistä otos

Itäisen rannan ravintolat paljon rauhallisempia, ainakin tähän aikaan vuodesta ja ruoka hyvää sekä edullista. Ravintolakadulla, joka ”halkoo” saaren, ei sen kummoisempia kuin täällä rannassa.

tässä hyvä paikka itärannalla

Länsirannan ravintolat kalliita mutta myöskin tasokkaampia.

Kävimme kuitenkin melkein joka ilta jälkkärillä oman resotin ravintolassa, vaikka hintava olikin.

lautalijat meloskelemassa

Tänä iltana muutama suppilautailija tuli pilkkopimeessä rantaan. Kauempana kun olivat, ei heti hiffannut, mitkä valot tollai tuikkii…. valot on laudan pohjalla, joten aallokko sai ne vain välillä meille päin näkymään.

Näihin tunnelmiin…. huomisiin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.