13.6 Långön uudelleen

Päätimme lähteä vähän puolenpäivän jälkeen lähemmäksi kotisatamaa. Ovat huomiselle luvanneet länteen kääntyvää tuulta, joten vältyttäisiin ihan vasta-aaltoon ajamiselta, ainakin parin isomman selän kohdalla. Pellingin selän ylitys ennenEmäsalon niemenkärkeä saattaisi olla aika kuoppainen huomenissa. Oli se nytkin, mutta nyt se tuuli pohjoisesta, joten se tuli sivusta. Toki, välillä nopeuden sai laskea 16-17 solmun paikkeille, ettei ihan ”hakkaisi” niin paljon. Kansi tuli kyllä pestyä siitepölyistä, jos sinne sitä viimeöisen sateen jälkeen jotain oli jäänyt.

Käytiin pariakin kohtaa katsomassa, mihin voisi rantautua, mutta olivat tälle tuulelle liian alttiita, joten tulimme Långön itäreunalla olevaan pohjukkaan.

Tässä toteutunut tuuli Emäsalossa. Ennusteen mukaan piti olla siinä kuuden-seitsemän metrin paikkeilla, vaan meni ”vähän” yli.

Ei ollut ihme, jos vähän keinutti välillä.

En olisi lähtenyt, jos olisin tämän tiennyt, olisin vasta illalla lähtenyt.

Me olemme yleensä pitäneet ”kipurajana” 8-9 m/s ja tämä ylitti selkeästi meidän tavoitteet miellyttävästä matkanteosta.

Eipä paljon tuuli häiritse tässä suojaisessa lahdukassa.

Kyllä on Sarzan siinä hyvä lillua.

Nyt olemme kiinni niissä kalliolenkeissä, joista edellisessä postauksessani tästä paikasta kerroin videolla.

Mökkiläiset alkavat palata kotiin, huomennahan on työpäivä, ne kellä on töitä, vielä.

Ulkomerellä oli ennen kuutta vielä purkkareita, mutta eipä sen jälkeen ole liikennettä näkynyt.

Paitsi paikkakuntalaiset. On siinä äipällä huollettavia. nämä ovatkin jo sen verran isoja, etteivät pääse emonsa selkään.

Kävin mäen takana pikkutarpeillani, niin hokasin tommosen pehkon.

Tuli ihan lapsuus mieleen, kun mummolan lähellä oli pikkuinen suopläntti, jossa kävin usein yksin leikkimässä.

Harvemminhan saaristossa on soita tai edes sellaisia kosteikkoja, joissa tällaiset kasvit viihtyvät. Tai jos onkin, saariston kasvit ovat erilaisia kaikkinensa.

Tämä saari on kuitenkin niin lähellä mannerta, että ei oikein ulkosaaristoksi voi kutsua, vaikka kauempana aava meri näkyykin.

Mehän taas liikutaankin enemminkin ulkosaaristossa.

Siitä onkin vuosia, kun viimeeksi Suopursuja olen nähnyt.

Puolukkakin oli hyvässä kukassa, joten vitamiinipommeja on tiedossa niitä kerääville.

Nyt meneekin loppuilta vaateinventaarion parissa, ainakin eräällä.

Vaalivalvojaisia en taida viitsiä katsoa, vaikka ennakkoon käytiinkin äänestämässä.

Loppuraporttia matkastamme sitten seuraavaksi, ehkäpä huomenissa jo.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.