Se satoi illan ja melkein koko yön, tai ainakin siltä tuntui. Ei haitannut meitä.

Sen verran navakasti tuuli päivällä, että ei lähdetykkään mihinkään.

Pieni retki tehtiin hautuumaalle.

Olisko viitisenkymmentä hautakiveä ollut, joten ei mistään isosta hautuumaasta ole kysymys.

Kyllä ei ollut montaa suomenkielistä nimeä noissa kivissä.

Pikaisen katselmuksen kun tein, mielestäni viimeinen tänne haudattu oli 2018.

Matkalla tänne oli joku täräyttänyt autonasa puihin.

Pari muovinkappaletta oli muistoksi jäänyt.

Mielestäni oli vasemmalle kääntyvässä mutkassa lähtenyt pikkasen lapasesta, joten vauhtia on tainnut olla aika reilusti.

Eikä nuo jäljetkään mitään vanhoja olleet.

Onneksi kaupunkilaislapsille on näkyvillä pihalla käyskenteleviä kanoja. Tuskin kovi moni on livenä noita nykyään nähnyt.

No, ehkä Korkeasaaressa, mutta se onkin eri juttu.

Ihan sama on lampaissa.

Näitä oli useammassakin paikassa.

Ja välillä kun ilmoille katsahtaa, saattaa täällä nähdä merikotkankin. Nähtiin tämä eilenkin, mutta silloin ei ollut kuin kännykkä mukana. Nytkin oli julmetun kaukana, joten zoomauksesta tehty suurennos, niin rakeiseksihan se menee.

Mutta metsänpeikosta sain kohtuullisen kuvan.

Riittää lapsilla ihmettelemistä linnunpöntöistäkin. Osa oli ihan ok, mutta, kuten tämä, hieman vaatisi ensi pesimäkaudelle korjausta.

Vaan eihän tuolta nytkään ole itse pesä mihinkään pudonnut.

Mutta entäs sitten, kun mökki on telmiviä tenavia täysi?

Ja mustikat sitten.

Minä ainakin jouduin pentuna niitä ämpäritolkulla keräämään sillä seurauksella, että menin vasta omien lasteni kanssa mettään ämpäri kourassa, joskus nelikymppisenä.

Tähän puukuvaan en ota mitään kommenttia 😉

Aika hienot, pehmeän pyöreät kalliot satamamme vasemmalla puolella, juuri ennen kuin kiipeää kalliolle ylös.

.

.

Tämä mäki on ollut sodan aikan aika merkittävässä roolissa. Se selvisi muistolaatasta, joka on kallioon laitettu.

Suomen laivasto lähti tältä paikalta Talvisotaan 30.11.1939.

Merivoimat 2008

Kunnioitusta herättävä paikka.

Ihmettelinkin noita kaiteita ja niiden olemassaoloa, mutta kun näin tuon muistolaatan, selvensi se asian.

Oletan, että Merivoimat rakentaneet kaiteet, helpottaakseen kulkua ylös-alas kallioilla.

Varsinkin vanhemmat upseerit saattoivat tarvita ”pientä” tukea, jos vaikka päivän rommiannoksissa on tullut pieni laskuvirhe.

Kaiken tämän reippailun jälkeen maistuikin sitten ruoka.

Alkuun tänään oli etanat.

Ei ollut aitoa voita, joten pyyhkeitä tuli. Valkosipuliöljyssä tehdyt eivät kuulemma maistu niin hyviltä 😉

Lisäkkeet pääruualle samat taas, kuin eilen.

Sienipaistoksesta ei kommenteja, kun Madam paistoi ne.

Minä grillasin pihvit ja nyt tuli pyyhkeitä että riitti.

Vaikka näytti hyvälle, tuntui hyvältä niitä maustaessani, sitkeetä kuin vasemman jalan saapas.

Ostettiin nämä Naantalin S-marketista. Se ei ole heidän vikansa, että palvelutiski oli jo meidän sinne mennessä kiinni, joten jouduin valitsemaan tällaisen valmispakkauksen.

Olen elämäni aikana paistanut satoja, ellei tuhansia Entrecite’ita, enkä ikinä saanut niistä näin sitkeitä.

Enpä tiedä mihin ylämäkeen tämä kanttura on tiensä päättänyt, mutta se on varma, että ei alamäkeen. Raakakysytys olisi varmaankin auttanut, mutta jos muuta pihvilihaa ei nyt ollut saatavilla täällä saarella, niin odottelepa sitten, että kypsyy kaapissa. Enpähän toisten tähän pakattuun Snellmannin tuotteeseen kajoa.

Harvoin avaudun suoraan tuotteen nimellä, mutta nyt keitti sen verran pahasti, että oli pakko.

Taidanpa päättää tämän tähän, ennen kuinnäppini tuottavat jotain lisää.

Huomiseen.

Tässä vielä koostevideo