Siitä onkin jo tovi, kun viimeeksi kirjoittelin.

Sarza on ollut vedessä pidempää, kuin normaalisti. Ajatuksena oli, että päästäisiin Madamen kanssa syksyistä saarstoa ihailemaan, mutta kelit olivat turhan kovia meille. Jos ei ollut kovia tuulia, satoi. Sarza on huvivene, joten huvikseen ei viitsi inhottavalla ilmalla merelle mennä. Lisäksi syksyisin, jos ei ole aurinkoisia päiviä, kalliot ovat koko päivän liukkaita, emmekä enää ole ”kovin” ketteriä 😉

Sitten kävi vielä niin, että niksautin selkäni, enkä ollut oikein kykeneväinen vaihtamaan öljyjä moottoriin. Kas se on tehtävä mieluiten vedessä, että saa koneen ajaa lämpöiseksi. Tällainen Volvo Penta AD41 kun käyttää perinteistä mineraaliöljyä, joka kylmänä ei ole helposti juoksevaa, kuten nykyiset synteettiset ovat. Ja tuo musta ”tökötti” pitää vielä imeä öljytikun reijästä ulos, joka on hidasta, vaikka se öljy onkin lämmintä.

Sain kuin sainkin homman tehtyä keskiviikkona, 3.11. ja uskalsin tilata noston. Sen sain vasta seuraavalle tiistaille, mutta jo tuolloin tiesin olevan mahdollista pakkasöihin. Se taas ei ole hyvä juttu, jos moottoriin ei ole ajettu merivesipuolelle glygooleja. Vesi kun jäätyy, se voi rikkoa paikkoja jäähdytysjärjestelmässä.

Onnekseni näin rannassa piipahtaessani toisen nosturiauton ja hän suostui nostamaan Sarzan jo seuraavana aamuna, eli perjantaina. Siispä aamulla rantaa, eikä sää ollut todellakaan suituisa. Satoi ja tuuli. Oli pieniä haasteita saada vene turvallisesti irti laiturista, mutta onneksi onnistuin siinä.

Antti olikin jo liinat vedessä odottelemassa, joten kun ajoin niiden väliin, hän nosti kevyesti, jolloin ei tarvinnut edes kiinnitysköyttä heittää maihin, vaikkakin kerkesin sen jo tehdä.

Tässäpä videokooste nostosta ja pohjan pesettämisestä.

Nyt kun vene on omalla talvehtimispaikallaan, saatoin alkaa merivsijäähdytysjärjestelmän huuhteluun ja glygoolin ajoon, jonka tein sitten lauantai aamupäivän aikana.

Siitäkin pieni kooste.

Nyt oli kelikin miellyttävämpi.

Masi tuli puoliltapäivin auttamaan kehikon teossa. Lähinna nosteli minulle putkia, jotteinminun tarvinnut kiivetä tsiljoonaa kertaa ylös ja alas putkien kanssa.

Sitten alkoikin kehikon kasaus, jonka sainkin parissa tunnissa tehtyä, kiiton hyvän numeroinnin putkissa.

Sen olin oppinut toisella kasauskerralla, kun en purkaessani oolut merkinnyt.

Silloin on todella haastavaa löytää oikean mittaiset oikeille paikoille.

Nyt se oli piis of cake

Lopulta ilta ja pimeys tulivat keskeyttämään loppusilauksen.

Ei jäänyt kuin yksi pari kiinnittämättä, jonka päätin jättää huomiselle ja siis valolla tehtäväksi.

Samalla Masi tulisi sitten jeesaamaan pressujen kanssa.

Siispä:

seuraavaan juttutuokioon, joka nyt tulee vähän nopeammin, kuin tämä edellisen jälkeen 🙂