Tultiin Ängesskäriin 12.8. pe

Tutkailin karttoja ja viimein löysin mielestäni hyvän kohteen, jossa emme ole ennen käyneet, Ängesskär. Tämä löytyy partiolaisten kartoista, joten hyödynsimme heidän tietojaan.

vähänkö korkeella mökki

Sitä ennen piti käydä kaupassa ja tankata vähän dieseliä ja vettä.

Ei saa naftaa paljon 300 €:lla.

Tällä pitäisi nyt sitten päästä kotiin asti, toivottavasti 😉

Matkalla olisi ollut enempikin kuvattavaa, mutta kun pitäisi ajaa venettäkin, eikä ole suotavaa tähystämisen unohtamista.

oikaisureitti

Varsinkin kun oikaistiin pikkaisen tuota matalaa pienveneväylää pitkin, jota en ole ennen ajanut.

Sommaröstrandissa kerran olemme käyneet tankkaamassa edellistä Sarzaa, kun meinas menovesi tykkänään loppua. Kasnäsistä tultiin ja ohitettiin Hanko, eikä menty tankaamaan, kun olin laskenut, että hyvin riittää Tammisaareen saakka. Mutta, empä ollut ottanut tuolloin keliä huomioon. Vastatuuleen jouduttiin ajamaan sellaista ”räkäplaania”, jolloin polttoainekulutus nouseen roimasti, jopa puolitoistakertaiseksi normaaliin ajoon verrattuna. Olisko ollut vain muutama litra jäljellä ennen tankaamista eli ei oltais päästy lähellekkään Tammisaarta tuolloin.

Siispä tuosta tankkauspisteestä eteenpäin oli uutta maisemaa minullekin.

Nyt oli liikennettäkin tällä oikaisureitillä. Mökkiläisiä tuli ja meni. Tuli pari isoa venettäkin vastaan, sellaisia n kymmenmetrisiä.

Koska keli oli upea, ajeltiin ihan runkonopeutta koko tämä karttaan piirretty matka. Ihailtiin vain maisemia.

mielikuva kalliosaaresta

Tuollaisesta loivasta kalloisaaresta olen aina haaveillut. Sinne sauna ja pieni uimalaituri. Veneesähän me kuitenkin nukuttaisiin 😉

merimetsoja kuivattelemassa

Näitä merimetsoja oli enempikin kuivattelemassa. Hassua, vesilintu, jonka siivet kastuvat. Onkohan Luojalla käynyt tässä pieni suunnitteluvirhe 😉

tuloreitti

Tehtiin vielä ylimääräinen oikaisu, kun en viitsinyt kiertää oikeata väylää pitkin. Vettä on tuossa kapeikossa vähän yli 10 metriä koko matkan, joten sopii vähän isommallakin keksinnöllä tuosta hurauttaa.

Lähetyminen Ängesskäriä saa olla vähän tarkkana, koska siinä on molemmin puolin matalikkoja, joita ei normi merikortissa ole. Googlemapsin sateliittiversiosta ne näkee hyvin ja loppupeleissä se on aika leveä kohta, josta voi tulla tähän saaren lahdukkaan. Näkyikö alimmillaan 3,5 metriä vettä ja tässä lahdukassakin nelisen metriä keskellä. Saari ei ole mitenkään himolenkkeilijän paikka, pikkaisen haastavaa on kulkeminen eikä sellaisia tyypillisiä ulkomeren upeita kalliota ole kuin vähän.

perän kohdalla vettä jo pari metriä, meillä anturi aika keulassa

Suojainen paikka tämä on. Oikeastaan vain koillisen puoleinen tuuli käy tähän. Enkä usko, että naapureita tulee.

Eli saa olla melkein kuin herran kukkarossa täällä.

toist puol kuvattuna

Koska Jussarö on tässä aika lähellä, pörräsi välillä kopterit ohitsemme, yleensä ulkomeren puolelta, jolloin kuuli vain äänen. Yksi eksyi näköpiiriini, mutta tietenkin kamera ”hukuksissa” juuri silloin kun sitä tarvitaan, joten sain vain perästä kuvan.

rajattu ja kaukaa otettu, pikseleitä pienennetty n 60%

Taas täytyy todeta, että on tämä Sonyn RX10 kyllä kamera. Vapaalla kädellä hätäisesti otettu kuva ja mielestäni kohtuu tarkka. Kohde oli yli kilometrin päässä.

Tulevana yönä olisi nähtävillä tähtisumua, mutta taisi meikeläisen sumut, jotak näin, olla kaikki tuossa alla olevassa näkyvillä 😉

kuu ja usvaa

Pakko oli sen verran ootella, että sai edes tästä möllikästä kuvan. Tämä kun pysyy aika paikoillaan, ajatellen ainakin kuvaamista. Ne tähdenlennot, ei ne pysy paikoillaan.

pallo

Tuli yks Matti ja kuiskutteli jotain korvaani, niin oli lähettävä 🙂

pieni saaren kävely

Seuraavaan kertaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.