Tankattiin vene. Dieseliä ja vettä sekä septin tyhjennys. Nyt voidaan lähteä sivistyksen ulkopuolelle 😉

Jälleen kerran keli oli otollinen meille.
Aikamoinen yhteensattuma. Emme sen enempää puhuneet Tapion kanssa, minne päin lähdemme Hamnsundetista. Niin vain kävi, että kumpikin oli valinnut saman oikaisureitin. Itseasiassa tämä on partiolaisten ehdottama väylä.
Tapoi otti kuvan, kun ohitimme heidät. Tässä meillä on vauhtia noin 22 solmua.

Tuon näköinen on peräaalto tuossa vauhdissa.

Ensimmäinen kohde, jonka olin valinnut, oli jo ”valliotettu”. Siellä oli joku perhe viettämässä päiväänsä avoveneellä. Vaikka oletus olikin, että eivät jää yöksi, olisi ollut typerää jäädä heidän lähelleen, kun lähettyvillä on satoja tyhjiä saaria.
Vähän matkan päästä saavutimme veneitä, jotka ajoivat peräjälkeen hissukseen. Kuin saattueessa konsonaan. Eskaaderiksi sitä voi myös kutsua, jos ovat tuttuja keskenään.

Me käännyimme tuosta sitten varsinaisesti ohittamatta heitä itään, kun nämä jatkoivat kaakkoon kohti Seglingeniä tai Kumlingeniä.

Tuo sininen viiva on niitä pertiolaisten väyliä, joita me hyödynnämme tosi usein. Ei ole ruuhkaa näillä vaylillä.
Tämä saari on noin seitsemän mailia Enklingenistä länteen.
Sinne olisi tarkoitus huomenna mennä tulevaa myräkkää karkuun.
Mutta nyt vielä tästä saaresta.

Löysimme todella hyvän paikan rantautua. Molemmin puolin on pieni niemennokka suojaamassa etelästä tulevaa tuulta.
Lähimmälle viralliselle väylälle on vähintään viisi mailia.


Täällä ei näe yhtään venettä. Olemme kuin herran kukkarossa.
Vesi on täällä todella kirkasta. Ei tietoakaan sinilevästä.

Tämän saaren ranta on tosi syvää melkein koko matkalta. Meilläkin veneen tuulilasin kohdalla on jo kolme metriä syvää.
Tuohon kohtaan voisi laittaa vaikka kylkikiinnityksellä veneensä kiinni. On vaan kallion sen verran korkea, että meidän vene on vähän liian matala siihen kiinnittyä.

Lähdimme tutustumaan saareen. Hyviä sileitä kallioita kävellä.

Lapissa on vähän tämän tyyppisiä koivupuskia.

Tästä saa hyvän käsityksen juuren anatomiasta 😉

Pöheikössä valkoinen kivi. Muiden kivien päällä sammalta, mutta tässä ei ?

Lämmin oli tämäkin päivä. Olemme kuitenkin ulkomerellä ja merivesi 17 asteista.

Kauempana rantakäärme uiskenteli kohden rantaa. Menin kurkkimaan mihin meni, mutta oli hävinnyt johonkin omaan piiloonsa.

Lokinpoika laskeutui ensin. Hetkenpäästä tuli meriharakka. Vähän aikaa töllistelivät toisiansa. Kun menin takakannelle, että saisin paremman kuvan, lähtivät heti lentoon.

Tämä pieni uiskentelia tuli aivan veneemme perän ohi ja jatkoi matkaansa ihan ypöyksin. Toivottavasti joku petolintu tai iso hauki ei syö tätä vaeltajaa.

Pari kuvaa auringosta.

Sit se hävis.

Ja vielä video saaresta.
Seuraavaan kertaan.