Toinen päivä Stora Svartö:ssä

Nukuttiin taas kuin tukit kahdeksaan. Kyllä veneessä nukkuu paljon paremmin kuin kotona.

tuli tehoja lataukseen

Virittelin yhden uuden aurinkopanelin katolle. Olin ostanut sen talvella alle puoleen hintaan ja tarkoitus olisi käyttää sitä vain tarvittaessa, eli ei kiinteäksi asennettuna.

Tuo 130 wattia lisää ja entuudestaan on 200 w.

Lenkille lähdettii aamupalan jälkeen ja niin oli lähtenyt naapuriveneen porukkakin. Toisella puolen saarta kohdattiin heidät ja pikkutyttö teki kuulemma tanssiharjoituksia. Aikansa kun pyöri kalliolla ja vähän lähemmäksi vettä meni, niin liukastuihan tietysty pyllylleen mereen. Äiti oli onneksi lähellä ja sai nykäistyä tytön kuiville. Ei kastunut kuin pylly ja kengät. Isä tokaisi, että toivottavasti oppii. Koira kärkkyi lintuja rannan tuntumassa, mutta mies pani sen sitten kiinni, ettei pääse enempiä vahinkoja tekemään.

voi voi näitä ymmärtämättömiä ihmisiä

Jollain oli mennyt vissiinkin herne nenään, kun oli rikkonut hyvän ruokailuryhmän.

rappaus ja ritilät uusittu

Saaren toinen keittokatos oli myöskin saanut pientä kohennusta. Vanhat ritilät olivatkin loppu, tai mitä niistä nyt jäljellä olikaan.

Tuokin ihan asiallinen parannus. Keskikesällä varmaankin kovalla käytöllä.

Madam

Kuvan oikeassa kulmassa häämöttää Sarza, jonka olimme laittaneet poijuun perästä kiinni, arvellen, jos tänään tänne enempikin olisi tulijoita, kun huomenna on pyhäpäivä, Helatorstai.

Tänne katokselle tullessamme Madam oli astua sorsa päälle, joka oli hautomassa munia. En tiedä kumpi siinä kohtaamisessa pelästyi enempi?

Taustalla näkyvät tummat pilvet alkoivat lähestyä uhkaavasti, joten meidän oli aika kiireen vilkka poistua paikalta ja kipittää veneelle. Olin jättänyt toisen puolen pressun ”kulkuoven” auki. Eihän miellä olisi mitään hätää ollut, mutta kun veneeseen sataa……

Saatiin ruokailtua, niin purkkari lähti koirineen pois ja vain hetken päästä tuli Lähteelän porukka tarkastuskierrokselleen, samalla meiltäkin perien 15.- € yöpymismaksun.

Yllätys oli suuri, kun yksi heistä olikin vanha tuttu, Helinä, areena-ajoilta. Oli kuulemma pestautunut koko kesäksi Läheelään töihin. Hyvä niin.

Tummia pilviä kuleksimassa

Sää pysyi epävakaana. Välillä aurinkoa ja sitten pieni sateen ropsaus. Kuurot olivat tosi lyhyitä, vain muutamia minuutteja. Tuuli oli tyyntynyt aamusta täysin. Se olikin ainut asia, joka sääennusteessa piti paikkansa.

illemmalla lisäilen kenties jotain.

välil tällaista

Sadekuurot ja aurinko eivät meinanneet millään päästä sopimukseen, kumpi saakaan olla vallitsevana ilmanalana. Välillä ihan plägä, tyyni, ja sit heti seuraavana hetkenä tosi navakka tuuli, sateella tai ilman.

Kahdeksan maissa tuli muutama vene lisää. Vähemmän veneitä kuin oletin.

komiat illan säät

Ja sääkin näytti parhaat puolensa illan kuluessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.